Aivan häikäistyin

VIMMAN promokuvaus toteutui tiistaina Aliaksessa. Kauppakeskus Hermanin yläkerta ei minusta ole ollenkaan sellainen paikka, missä taiteellisesti kunnianhimoinen valokuvausstudio voisi pitää majaansa. Vaahtosin että edellisissä Maestra-kuvauksissa ikimonta vuotta sitten studio oli jossain ihan muualla, muttei ainakaan täällä. Mutta kuorokaverit, Jaana ja etenkin kuvaaja Petra Tiihonen todistivat, että nimen omaan täällä oltiin silloinkin. Olin jyrkästi putsannut muististani kauppakeskusympäristön, jollaisista en pidä…

No niin. Sinne nyt siis taas keräydyttiin mustissamme otattamaan uudet kuvat nettiin ja muihinkin tarpeisiin. Petran ammattirutiinilla kuvaus sujui sutjakkaasti ensin äänialoittain, lopuksi koko poppoo yhtenä tiiviinä rypäleenä. Iloisia ja totisia versioita, vilkutusten kera ja ilman.

Ja sitten kostyymien vaihtoon. Ja millaisten kostyymien!! Aivan häikäistyin värikkäiden, kimaltavien ja toinen toistaan upeampien kabareealuomusten säihkeestä. Daamit ja herrat ovat todella panostaneet puvustukseen vaivojaan säästämättä. Savolaisen Veikon pinkki smokki (?) tulee räjäyttämään katsomon! Naisten puolella kepeät charleston-helmat ja höyhenpuuhkat ovat in, mutta myös kuningatarmaista leidityyliä löytyy. Leena (mikä olikaan sukunimesi?!) hehkuvan punaisissaan on kuin femme fatale suoraan Hitchcockin filmistä…

Oma klensani on aitoa 1930-lukua, äitini peruja. Olen vuosikymmenet säästänyt sitä tietämättä että sille vielä kerran on käyttöä. Teatteria rakastanut äitini on varmaan mielissään ”siellä jossakin”, kun puku pääsee näyttämölle.

Kabareekuvista tulee upeita. Siitäkin häikäistyin, kuinka tyrmäävän hyviä poseeraajia vimmalaiset ovat. Tuosta vaan tuli asentoja ja ilmeitä, dramaattista ja hemaisevaa aina tarpeen mukaan. Jukranpujut, sanoi entinen likka!

Oli hauska nähdä kuorokaverit tutun ”arkinaaman” sijasta meikattuina ja hiukset lennokkain helmi- ja höyhenpannoin koristeltuina. Ja eikös vain herroilla ryhtikin ollut ihan toinen, kun oli juhlavormut yllä. ”Hei, hienossa kostyymissa ja hattu kallellaan…” Puku on iso osa roolityötä, mutta siellä puvun sisällä me jokainen muovaamme oman kabareehahmomme. Eikö olekin kiehtovaa olla välillä joku muu? Siihenhän näyttämötaiteen lumo osin perustuu.

Ensi viikolla taas harjoitellaan arkivermeissä vaan ei arkimielellä. Yhtä juhlaahan tämä juhlakabareen tekeminen on?! Ja treeni treeniltä lähemmäs päämäärää.

Tämän kirjoitti jamatar 16.1.2020

 

Viimeisimmät postaukset