Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 2. syyskuu 2009 kello 15:40
Eilen tiistaina alkoivat tämän syksyn uudet avoimet laulukoulut. Naisten ryhmän riitti tulijoita sen verran, että lokakuun lopussa aloittaa vielä toinen ryhmä (johon muuten mahtuu vielä), mutta miesten ryhmässä olimme koolla vähän pienemmällä porukalla. Laulu alkoi virrata molemmissa ryhmissä hienosti! Olisi kiva esitellä kaikille epäilijöille ääninäytteen kera, miten osataan laulaa ihan kylmiltäänkin, vaikka takana ei ole vuosien lauluopintoja.
Laulaminen on toisaalta erittäin yksinkertaista ja luonnollista toimintaa meille kaikille, mutta toisaalta siihen liittyy monia eri asioita, jotka vaikuttavat lopputulokseen. Ensimmäisellä laulukoulukerralla on aina niin paljon sanottavaa, että itseä täytyy oikein hillitä, ettei puhe vie aikaa laulamiselta. Kuuden kerran aikana tulee tarjottua aikamoinen paketti laulutietoutta – toivottavasti sen ehtii myös sulattaa siinä ajassa!
Ensimmäisellä kerralla nousi puheenaiheeksi mm. äänen käheytyminen ja iskelmälaulajien silmistä säkenöivä laulu. Äänen käheytyminen johtuu äänihuulten rasittumisesta, jota tapahtuu mm. silloin, kun ilmaa tulee keuhkoista ulos liian kovalla paineella (puhutaan huutamisesta) tai silloin kun kurkunpää nousee tai painetaan alas laulamisen aikana. Kurkunpään nousemista voi estää hyvällä hengityksellä sekä rennolla leualla ja kielellä. Alaspainaminen on ihan opittu tapa, ja sitä kuulee joskus lähinnä iskelmälaulajilta. Näihin asioihin perehdymme vielä tarkemmin laulukoulun aikana.
Lopuksi vielä haluan toivottaa kaikki uudet laulukoululaiset tervetulleiksi tälle sivustolle! Toivottavasti saat täältä itsellesi laulamiseen liittyvää tietoa ja intoa harjoitteluun. Uusia videoita on jo tulossa lähiaikoina lisää antamaan lisäpotkua laulamiseen