Beltaten kesään

Hiirenkorvat tulivat! Ja tulee se kesäkin kohta…

Maestran kevään loppuhuipennus minulle oli kurssi jonka teemana oli belttaus, tuo vahvan ja kantavan lauluäänen tekniikka, jota mm. musikaali- ja gospel-laulajat käyttävät. Termi ilmaantui blogiini loppuvuodesta 2010, ja edellinen belting-kurssini oli toissa keväänä. – Ei, en ole muistihirviö vaan tarkistin tiedot vanhoista postauksistani! 🙂

Jaanan vetämä 4×90 min. kurssi oli loistava, ja me kolme osallistujaa saimme hyvää opetusta yhdessä ja yksin. Itse tekemällä saa parhaan tatsin asiaan, mutta havainnollisia selityksiäkin tarvitaan – ja välitöntä palautetta suorituksista. Kurssitovereita kuunnellessa oppii myös paljon. Oli innostavaa seurata toistemme työskentelyä omavalintaisten laulujen parissa.

Omat työkappaleeni olivat Bob Dylanin eeppinen vyörytys A Hard Rain’s A’Gonna Fall ja vanha negro spirituaali Joshua Fight the Battle of Jericho. Heittäydyin niihin ilolla ja palolla ja väläyksinä tavoitin jotain belttauksen olemuksesta. Varo vain King’s Crown – nyt tekee mieli laulaa Maestra on Stage’ssa Dylania!

Palaan vielä Oi niitä aikoja -laulun alkuperään. Sen säveltäjä on Boris Fomin ja sanoittaja Konstantin Podrevski. Laulun venäjänkielinen nimi kääntyisi suomeksi muotoon Pitkä tie. Siinä, kuten meille tutussa versiossakin, muistellaan haikeana menneitä: troikka-ajeluja kuutamoöinä aisakellojen helistessä… Laulun ”brittiläistäjä” Gene Raskin (venäläistaustainen hänkin) pystyi omimaan sen itselleen, koska Neuvostoliitto ei kuulunut kansainväliseen tekijänoikeussopimukseen. – Juuri nyt muuten huomasin, että Kultaisessa laulukirjassa laulun tekijätiedot ovatkin oikein ja Raskin merkitty vain sovittajaksi. Hyvä!

Viime viikolla 17.5. sammui yksi aikamme hienoimpia rock-ääniä, kun Soundgarden-yhtyeen laulaja ja nokkamies Chris Cornell päätti päivänsä oman käden kautta. Keikan jälkeen, hotellihuoneessa, yksin. Mutta tallenteet jäivät. Hiljentykäämme kuuntelemaan Chrisin muistoksi hänen lauluaan Sweet Euphoria:

Näiden surumielisten sävelten myötä jamatar-blogi jää kesätauolle. Toivotan kaikille paljon aurinkoisia päiviä ja mukavia musiikkitapahtumia. Ja lauletaan myös, ettei röörit ruostu!

Tämän kirjoitti jamatar 24.5.2017

 

Kesä tulee?

Kai se kesäkin vielä tulee, lumikuuroista huolimatta… Maestran  kevät kuitenkin alkaa olla paketissa. Tässä kuluneen viikon kuulumisia:

Sunnuntaina VINHA esiintyi Teijan kera Männistön palvelukeskuksessa. Pikku konserttimme piristi ikäihmisten päivää ja ilahdutti meitä itseämmekin. Keikan päätteeksi juotiin hyvät pullakahvit tietäen ja tuntien, että olemme tervetulleet laulamaan uudestaan koska vain.

Myöhemmin sunnuntaina oli Sotkulla Beat-kuoron 5-vuotiskonsertin yleisöharjoitus. Likat vetivät tunnin setin, all in English. Valkoiset asut, kullakin erilaiset, lisäsivät visuaalista näyttävyyttä – kuoron kuvioliikunnasta puhumattakaan. Sanalla sanoen kunnioitettava ohjelma, jonka nuoret klaarasivat jo nyt nätisti. Syksyllä on varsinainen juhlaesitys, jota edeltää viikon tehotreeni Jaanan johdolla. Intoa ja myötätuulta Beat-poppoolle toivottaa täti Marita.

Maanantaina oli Maestra on Stage -ilta King’s Crownissa. VINHA esitti saman setin kuin Männistössä. Ravintolan akustiikka ei mikrofonitonta laulamista helli, mutta perumamme Kaupungintalon keikan sijasta VINHAN kevään pääesiintyminen oli nyt tässä. Tärkeintä oli että me teimme sen ja ylitimme kynnyksen, kukin omansa.

Ilta jatkui maestralaisten monisävyisillä lauluesityksillä. Esim. Maestra Men sekä duo Anu & Riitta esiintyivät yhdessä ja erikseen, tarjoillen mm. oopperan kummitusta ja ikivihreitä. Meikämimmi töräytti ilmoille vanhanpiian veisun ja herkisteli Kari Rydmanin laulelman Kaunein uni äärellä. Tytär videoi suorituksen ja sen katsominen jälkeenpäin – ja etenkin kuuleminen – oli, hmm… opettava kokemus.

Tiistaina laulettiin Kaupungintalolla ”Kansainvälinen Suomi”-teeman alla. Taas oli tupa miltei täynnä – ehkä ennakkotiedotteen Nightwish-maininta karkotti jokusen tulijan. Voimallisesti kaikui silti yhteislaulu nytkin. Vieressäni istunut nainen lauloi suvereenisti ja kantavalla äänellä joka kipaleen. Mutta ei ja voi: TAASKIN puuttui Anttilan keväthuumauksesta se sama ”Katso isi tanssii, hän morsian on kai…” säkeistö. Yritin karjua sekaan oikeita sanoja, mutta joukko jyräsi minut 6-0.

Kaupungintalon setissä mukana ollut Oi niitä aikoja muuten on venäläisen kabareelaulaja Aleksander Vertinskin ikivanha hitti, ei brittiperua kuten yleisesti luullaan. Kas tässä originaali: https://youtu.be/mMaz70bOd7w – olkaa hyvät!

Tiistai-iltana Suomen euroviisu jäi vaille finaalipaikkaa. Kaunis ja tyylikäs Blackbird ei koskettanut äänestäjiä tarpeeksi – liekö ollut liian yksinkertainen? Svenskit ne vain porskuttaa popin huippuosaajina.  Niillä on se salaisuus hallussaan…

Tämän kirjoitti jamatar 10.5.2017

IHANAT PUNAISET RUUSUT

Tämän postauksen omistan kokonaan VIMMAN Tulessa!-konsertille. Kauan odotettu, pelätty (?) ja kaivattu torstai tuli ja kokosi meidät Kaupungintalolle klo 17. Esityksen alkuun oli tunti, jona aikana avasimme äänemme ja koekävelimme lavalle ja sieltä pois. Lisäksi kertasimme Jaanan johdolla miten ohjelma etenee ja mitä sen missäkin kohdassa on tarkoitus ilmaista.

Tunnelma ennen esitystä on yhdistelmä virittymistä ja omaan itseen vetäytymistä. Jokainen valmistautuu tavallaan. Jotkut juttelevat niitä näitä, joku ei puhu mitään. Joku tarkastelee vielä nuotteja ikään kuin turvarituaalina. Itse en noina hetkinä ajattele oikeastaan mitään. Yritän vain olla ”kuin en olisikaan”. Sisääntuloon järjestäytyessä joukon energia tarttuu minuunkin – se on se häsläysvaihe kun etsitään omaa paikkaa sivutilan ahtaudessa ja pulistaan, kunnes kuuluu Jaanan terävä ”Hsssss!” Nielaisu, rykäisy, ryhdistäytyminen ja menoksi.

Esiintymisen hetki on aina jännittävä, mutta kokemusten myötä oppii jännittämään rennommin. Se on myönteistä jännitystä, latautumista siihen että kaikki menee hyvin, ei sitä kielteistä joka panee pelkäämään mokia. Tällä kertaa tunsin alusta asti että tästä tulee hyvä. Nautin laulamisesta, jokainen laulu antoi mielihyvää, ja jokainen dialogi vei tarinaamme eteenpäin niin kuin pitikin. Ajatukset eivät karanneet sivupoluille, kuten minulle joskus on käynyt kesken esityksen.

Paikaltani en tietenkään voinut tarkkailla kuorotovereitani, joten en tiedä miten Jaanan ilmetreeni oli purrut. Mutta ainakin kaikki laulut kuulostivat hyvältä, tuntui että saundit ja volyymivaihtelut olivat kohdallaan. No, viimeisen laulun loppusäe ”Kyllä minä tiedän kuinka kehomme kietoutuu” taisi mennä mössöksi muutamalta muultakin kuin minulta – vaikka juuri sitä olin huolella takonut päähäni. Vokaalimusiikissa tekstin selkeä kuuluminen on elintärkeää. Ei riitä että sävelet soljuvat, jos ei saa selvää mitä laulussa sanotaan! Mahtoiko meidän artikulaatiomme nyt olla muuten okei? Olisi mukava kuulla joltain yleisössä olleelta.

Yleisö näytti kuuntelevan keskittyneesti mutta suomalaiskansallisen pokkana. Siltä taholta ei ilmeitä paljon nähty! Sellaisen hassun huomion tein, että alttojen puolelta nähtynä yleisön katseet näyttivät seuraavan enemmän kuoron toista laitaa. Totta vai näköharhaa? Valaistussa Kaupungintalon salissa tällainen yleisön havainnointi oli mahdollista, toisin kuin Sotkulla, missä katsomo on esitysten aikana pimeä.

Karonkkabuffet nautittiin Scala-talon ravintolassa ja hyristiin hyvää mieltä onnistuneen koitoksen jälkeen. Varmalta tuntuu myös, että Tulessa! otetaan uusiksi syksyllä. Marraskuulla ehkä. Olisihan synti ja häpeä jättää iso työ yhteen kertaan.

Entä ne ihanat punaiset ruusut? Kuorotoverit kukittivat Jaanan ja minut konserttimme päätteeksi. Intohimon punaisia pitkävartisia ruusuja… On upeaa olla mukana tällaisessa kuorossa. Kiitos teille kaikille!

Tämän kirjoitti jamatar 29.4.2017

Laulun voimalla

Laulun voimalla on taas menty viikko eteenpäin. Ja tämmoistä on tapahtunut:

Suosikkini Saija Saarnisto voitti Voice of Finland-kisan! Levollisesti esiintyvä, kaunisääninen nainen räjäytti potin jo kisan aloituksessa sielukkaalla Eva Cassidy-versiollaan laulusta Autumn Leaves. Jatkossa seurasin hänen etenemistään sydän syrjällään, koska Saija ei ole valtavirtayleisön suosikkityyppiä. Mutta voitto tuli ja siitä iloitsen! Toivottavasti levy-yhtiö älyää antaa Saijan pitää tyylinsä eikä pyri muokkaamaan häntä kaupallisempaan suuntaan.

VIMMA teki tällä viikolla treeneissään ilmeharjoituksia. Jaana komensi meidät rinkiin ja tehtävänä oli tuottaa erilaisia kasvojen ilmeitä. Kaikkia niitä tarvitsemme tulevassa esityksessämme. Pokerinaama ei käy, kun laulut kertovat rakkauden roihusta. Miten saa ilmeet esiin? Yksinkertaisesti eläytymällä kunkin laulun tunnelmaan ja sisältöön. Silloin kasvot kertovat luonnostaan samaa tarinaa. Eikä ulkoista ilmaisua tarvitse tekemällä tehdä.

VINHAN tämän hetken vaativin kappale on Veden alla. Kun sen tekstin purkaa ulos nuoteista, se onkin proosaruno jota eivät rytmitä riimit eikä runomitta. Silti se täytyy rytmittää sävelmään, joka kulkee nopeasti hypähdellen kuin puro. Sanat ja sävelet yhdessä synnyttävät laulun pulssin ja draivin. Minusta tämä on enemmän jazzia kuin poppia ja siksikin haastava ryhmänä esitettäväksi. Mutta VINHA on ottanut haasteen vastaan.

Keskiviikkotreenien jälkeen suuntasimme King’s Crowniin kuulemaan kahta musiikinopiskelijoiden jazzbändiä. Savonia Jazz Workshop esiintyi solistinaan Taavi Kiiskinen ja konservatoriolaisten Nico’s Dream solistinaan Niko Kuusela. Molemmat vokalistit olivat hyviä eikä bändeissäkään moittimista. On ilmiselvää, että Suomessa ei ole piilossa ainoastaan hienoja pop- ja rocklaulajia joita putkahtelee esiin Voicen tapaisissa laulukisoissa, vaan myös kovan tason jazzlaulajia. Heille pitäisi olla oma ponnahduslautakisansa julkisuuteen pääsemiseksi. Mutta kukapa sellaista järjestäisi, koska jazz ei ole rahaa tuottava suuren yleisön laji… Ei ainakaan näillä nurkilla.

Tämän kirjoitti jamatar 20.4.2017

 

Juhlaa ja arkea

Kuopion kansalaisopisto vietti 100-vuotisjuhlaansa 8.4. Musiikkikeskuksella. Täysi sali, tunnelma korkealla ja ohjelma hauskasti rakennettu, samalla sopivan arvokas. Kansalaisopiston kuorot Veljsiskot, Ruukittaret ja Sawo Ensemble esiintyivät erikseen ja lopuksi yhdessä. Näistä Sawo E. on selvästi tasokkain ja hiotuin. Itsekin nykyään kuorolaisena tarkkailen kuoroja eri tavoin kuin ennen – yleisvaikutelman lisäksi katson pieniä yksityiskohtia ja kuuntelen saundeja. Ja havaitsen, että esiintymistilanteessa todellakin kaikki näkyy: pienetkin herpaantumiset ja tahattomat liikahtelut… Pidetäänpä tämä mielessä, VIMMALAISET!

VIMMA vieraili Puijon kirkossa laulaen gospelia Palmusunnuntain messussa. Kirkkosali oli täynnä kaikenikäisiä ja lämminhenkisessä tilaisuudessa oli huomioitu erityisesti lapset. Gospel-ohjelmamme saattaa vielä saada jatkoakin, sillä Jaana on alustavasti näyttänyt vihreää ”Vol. 2:lle”. Kunhan nyt ensin tehdään se Luonnossa -brokkis. Siihenkin muuten on jo kihelmöiviä suunnitelmia olemassa, mutta ei niistä vielä tämän enempää…

Tulessa! -harjoituksessa käytiin tällä kertaa koko prujun jälkeen erikseen läpi kaikki dialogit. Onkin tärkeää, että kaikilla dialogipareilla on yhteinen käsitys kohtaustensa sisällöstä ja tunnetiloista. Rohkeasti vain lisää intohimoa kehiin! Nämä eivät ole kahvipöytäkeskusteluja vaan nyt on tosi kysymyksessä. Riemua, toivoa, hurmaa, pelkoa, kalvavaa epäilyä, tuskaa, uhkaa… Ja viimein armoa itselle ja toiselle: ”Olit rakas.”

Myös VINHA treenaa voimaperäisesti sillä porukalla, joka kulloinkin paikalle pääsee. Nyt meitä oli kuusi ja kyllä hoitui niinkin. Ehkä se onkin niin päin että pienemmässä ryhmässä varmuus vahvistuu, kun ei voi mitenkään piiloutua. Siinä huomaa että tämähän toimii, niin minun kuin muidenkin osalta. Vähän kun vielä viitsii käydä kotona stemmoja läpi niin a vot.

Tämän kirjoitti jamatar 13.4.2017

 

Yöpöllö muistelee

Pitkästä aikaa muuan nuoruusmuisto: Yleisradion vuosinani sain silloin tällöin koota pieniä äänilevykonsertteja ja tehdä tunnin mittaisia musiikkipakinoita tutun toimittajan ohjelmapaikalle myöhäisiltaan. Ohjelman otsikko oli Yöpöllö ja ideana oli soittaa levyjä ja jutella mukavia niiden välillä. Minulla oli vapaat kädet levyvalintojen ja spiikkien suhteen, niinpä seikkailin iloisesti valtavirrasta poikkeilevan musiikin parissa ja käsikirjoitukseni olivat kai eräänlaista tajunnanvirtaa. Lähetykset eivät olleet suoria, vaan ne nauhoitettiin etukäteen äänitarkkailijan kanssa. Kerran tuli tiukka paikka, kun migreenikohtaus yllätti kesken nauhoituksen. Äkkiä tajusin etten saa selvää käsisliuskoista edessäni. Ei auttanut muu kuin puhua loput spiikit vapaasti ulkomuistista – ja sitten äkkiä kotiin potemaan. Luulenpa, että olisin hyvinkin saattanut päätyä kevyen musiikin toimittajaksi Yleen, ellei tie olisi vienyt toisaalle.

Nyt takaisin tähän päivään, Kuopioon ja Maestraan. VIMMASSA mentiin taas pruju läpi, mikä onkin erittäin tarpeellista H-hetken lähestyessä. Viimeisetkin epävarmat kohdat täytyy oppia ulkoa. Ja teille, jotka vielä ujoilette heittäytyä dialogirooleihinne täysillä, sanon: Älä suotta ajattele ”kehtaanko”, sillä eihän se joka puhuu ole sinä vaan roolihahmo!

Myös VINHA puurtaa sitkeästi kohti Männistön palvelukeskuksen (ei siis hoivakodin) ja King’s Crownin esiintymisiä. Teijan perinpohjainen valmennus antaa meille varmuutta ja sitä kautta laulamisen iloa. On kiva laulaa, kun osaa nuotit ja sanat. Ja kun tietää osaavansa, on aina vain kivempi laulaa!

Käväisin katsomassa toiseen kertaan Aki Kaurismäen uuden leffan Toivon tuolla puolen. Akin filmeissä musiikkivalinnat ovat aina tärkeä osa kokonaisuutta. Aki rakastaa vanhaa rokkenrollia ja Suomi-iskelmää, joissa on vahva tunnelataus. Tämän leffan special guest star on Tuomari Nurmio säröisine lauluineen.  Se mies kuuluu myös Suomi-rockin kaanoniin: On karismaa ja on sanomaa. On totta että Aki  toistaa itseään musiikkivalinnoissaan, kuten muussakin tyylissään – mutta so what. Hänellä on oma tyylinsä, ja se tunnetaan pitkin maailmaa. Tehkää perässä!

Tämän kirjoitti jamatar 6.4.2017

Syke ei sammu

Sunnuntaina osallistuin Estill-työpajoihin Ylä- ja alaäänet ja Hiljaa ja kovaa. Teoria on nyt suht hallussa – kun se vain kypsyisi myös käytännöksi. Harjoitteita ei tule tehdyksi yksin kotona, siinäpä se…

Työpajojen jälkeen yhteislaulettiin taas Kaupungintalolla, Suomi 100 -teemana tällä kertaa rakkauslaulut. Ja sali taaskin ääriään myöten täynnä. Session lopulla laulujen sanoja screenille syöttävä tietsikka tilttasi. Mutta Jaana oli varautunut tähänkin: Varakone hoiti tilanteen. Ja kansa lauloi sydämen kyllyydestä. Tutut laulut sytyttävät aina!

Teema-tunnilla esiin tuli taas yksi äitini keittiölaulu, Ilmari Hannikaisen Rauha Eino Leinon runoon. Äidin keittiöohjelmistoon kuului hämmästyttävä kattaus suosituimpia suomalaisia yksinlauluja. Ja minä opin ne ulkoa vain kuulemalla niitä.

Tuttuakin tutumpaa oli myös Maestralaulajissa, kun siirryttiin vanhoihin koululauluihin. Mieli palasi lapsuuden puhtaisiin tunnelmiin, vuosikymmenet katosivat kuin taikaiskusta. – On muuten ihan eri juttu mennä tunnille jolla ei tarvitse ”osata” mitään, ja kuoron tai lauluryhmän harjoituksiin. Harkkoihin ei voi mennä aivan valmistautumatta, kun taas muilla tunneilla riittää että laulaa mukana mitä eteen saadaan. Molempi parempi.

VIMMA kävi läpi koko konserttiprujun dialogeineen kaikkineen. Noin 50 min. tulee esityksen kestoksi. Hankalin ulkoa opittava on Sata salamaa hölynpölysanoineen. Jos olisi saatu nuotit, salamoiden tilalla soisi Lauri Tähkän Saat syttymään. Harmin paikka… – Toisella tapaa hankala on Minä sinua vaan, jonka rakenne on yllättävän työläs hahmottaa. Kaikki ne aa’t ja aaa’t, montako missäkin…

Gospeleita kerrattiin sunnuntain 9.4. esiintymistä varten. Hyvin opittua on kiva laulaa, ja gospelia erityisesti. Siinä on sielua ja syvyyttä. Näitä olisin halukas oppimaan lisääkin, vaikka peräti ”Gospel 2” -konsertin verran.

VINHALLA ei ole konserttia Kaupungintalolla 3.5. vaan kenraaliharjoitus Steiner-koululla. Esiintymiset ovat Männistön hoivakodissa ja King’s Crownin Maestra on Stage -illassa. Näin siinä siis kävi. Nyt vain treenaamme ohjelmamme niin hyväksi kuin rahkeista lähtee. Syke ei sammu!

Tämän kirjoitti jamatar 31.3.2017

Mikä eteen, VINHA?

Näyttää siltä, että lauluryhmämme VINHA ei ole vielä henkisesti valmis viemään läpi omaa konserttia. Ryhmä on pienentynyt niin, että jokaiselle laulajalle lankeaa entistä enemmän vastuuta kokonaisuudesta. Meille on varattuna esiintymisaika Kaupungintalolla 3. toukokuuta. Toteuttaaksemme tämän tarvitsisimme lisää tahtoa ja itseluottamusta. Onko meistä tähän? Kun Teija otti esiin mahdollisuuden konsertin korvaamisesta parilla pienimuotoisemmalla esiintymisellä vähemmän vaativissa paikoissa, joukostamme kuului helpotuksen huokauksia. Nyt ei kuitenkaan ole kyse vain tästä konsertista vaan VINHAN koko tulevaisuudesta. 10 jäsentä lienee raja, jonka alittuessa idea turvallisesta, ”helposta” lauluryhmästä ei enää toimi. Syitä porukan harvenemiseen on monia, mutta kysymys kuuluu: Mitä tapahtuu VINHALLE syksyn tullen? Voidaanko jatkaa ja millaisin tavoittein?

Allekirjoittanutta kiehtoisi a cappella-yhtyelaulu 4-6 hengen ryhmässä. Sellainen ei kuitenkaan sovellu Maestran yleistarjontaan. Tarvittaisiin omaehtoinen porukka ja sille räätälöity, erikseen hinnoiteltu opetus. Löytyisikö keskuudestamme jonkin sortin vastine Maestra Men’ille? Täällä yksi altto valmiina tositoimiin!

VIMMAN harjoitukset etenevät vankasti Jaanan määrätietoisessa ohjauksessa. Meillä on yhteinen vastuu tulevasta esityksestä ja sen onnistumisesta, ja tämä heijastuu koko harjoitusilmapiiriin. Tunnemme olevamme varmoissa käsissä ja tiedämme minne olemme menossa. Mieleen ei päästetä tunnetta että ”onkohan tämä nyt liian vaikeaa”. Ei ole, kun kerran Rouva Maestramme on tämän tehtävän meille uskonut!

Teemassa eteen tuli Yrjö Kilpisen Laululle, osa Tunturilauluja -sarjasta. Kilpinen oli hieno Lied-säveltäjä – huolimatta natsimyönteisyydestään, josta vasta nyt Jaanalta kuulin. Mielelläni ottaisin Teema-tunneilla enemmänkin taustatietoa eri musiikkigenreistä ja niiden tekijöistä. Iltalukiossa sain musiikinopettaja Kari Rydmanilta ikimuistoisen johdatuksen Liedin maailmaan. Kuuntelimme levyltä Schumannin Dichterliebe -sarjaa open valaistessa teoksen sisältöä ja sävellyksellisiä hienouksia. Rakkauteni Liediin syttyi silloin ja kestää yhä. Kuunneltaisko Teema-tunneillakin joskus jotain ihan vain esimerkin vuoksi? Vaikka laulaminen onkin pääasia, tunnin  ohjelmaan voi mahtua myös  kuunneltua musaa ja tietoiskuja. Eikö vain?

Tämän kirjoitti jamatar 23.3.2017

Jo helpottaa!

Viime lauantaina kuuntelin kaksi kansanmusiikkifestari Samuelin poloneesin konserttia: Pelimanniparaati Musiikkikeskuksen kamarimusiikkisalissa ja Friikoolin messu Tuomiokirkossa. Edellinen  oli hauska harrastajakavalkadi, huippuna kaikkea muuta kuin harrastajatasoinen kaustislaispoppoo mestariviulisti Mauno Järvelän johdolla. Tämä guru on kasvattanut Suomeen leegion viulupelimanneja, joiden kepeän laulavan kaustislaissoinnin tunnistaa heti. Se muistuttaa hiukan ruotsalaisia taalalaisviuluja, jotka laulavat vieläkin sulavammin.

Friikoolin (Jaakko Frigård) messun esittivät Ylä-Savon pelimannit ja yhdistyneet paikalliset kirkkokuorot. Iso kuoro soi isosti ja täyteläisesti, ja erityisen hauska oli tarkkailla kuorolaisten kehonkieltä ja ilmeitä. Varmaan joka kuorossa on jokunen todellinen intomieli, joka laulaa koko olemuksellaan. Sitten on hillitympiä, mutta yhtä lailla laulamiseensa keskittyviä. Ja joku jonka olemus ei kerro ulospäin mitään. Mutta kaikki ovat mukana omasta halustaan, koska kokevat saavansa kuorolaulusta jotain ja myös pyrkivät antamaan kuulijoille parastaan.

Sävelletyt runot -teema starttasi Marja-Leena  Mikkolan runolla Tyttö ja tanssiva karhu säveltäjänään Kaj Chydenius. Moderni kansanballadi vaatii esittäjältä tulkintakykyä – sillä runo on pitkä ja dramaattinen. Aaro Hellaakosken pieni idylli Kesäyö on saanut ilmavan sävelasun jazzmies Heikki Sarmannolta. Kaunista! Eino Leinon Virta venhettä vie -runoa laulaisin mieluummin Toivo Kuulan sävellyksenä, tämä Hietasen & Wesslinin pop-melodia ei minulle putoa. Laulu onnesta Ahti Sonnisen sävelin on nätti yksinlaulu – runon sanomasta tosin syntyi keskustelua. Onko onnen kätkeminen hyvä asia?

VIMMASSA alettiin taas käydä lauluja läpi alusta. Ja mikä helpotus – osan stemmoistani pystyin jo laulamaan vapautuneesti. Lomaviikon treeni on kuin onkin tuottanut tulosta! Voi että tuntuu hyvältä…

Myös VINHASSA edetään kohti esiintymistä. Huomaan, että sekä kuoroon että lauluryhmään  osallistuminen on minulle aika iso kakku. Molempiin tahtoisin paneutua täysillä, mutta pystynkö? Teijan ääniharjoitteista tykkään, ja jo niiden vuoksi haluan käydä hänenkin Maestra-tunneillaan. Aika näyttäköön, mitä jaksan ja mitä en. Puolella teholla en jää mihinkään loisimaan.

PS. Taalalaisviulut löytyy täältä: https://youtu.be/Wd4vyd2-P7c

Tämän kirjoitti jamatar 17.3.2017

 

Lomaviikolta

Nyt talvilomaviikolla on ollut aikaa seilata netissä löytöjä tehden. Ensinnäkin: Sata salamaa -laulun mysteeri selvisi: Kyseessä onkin scifi-juttu! Väki pakenee tuhoutuvalta maa-planeetalta, ja laiva joka on ”valmis nousemaan” onkin avaruusalus. Toki se rakkaus-teemakin siellä on, mutta sanoittaja halusi vasiten tehdä tekstistä arvoituksellisen – ja tosiaan onnistui. Että semmoinen tapaus!

Netistä löytyi myös Ylen v. 1980 tuottama, aidossa ympäristössä kuvattu Pohjalaisia -ooppera. Loistavassa solistikaartissa mm. Jorma Hynninen, Anita Välkki ja Usko Viitanen ja bändinä radion sinfoniaorkesteri Leif Segerstamin johdolla. Upeasti laulettu, näytelty ja soitettu. Leevi Madetoja ansaitsisi paikan veristisen oopperan valioliigassa Leoncavallon, Mascagnin ja kumppanien joukossa.

Lempparibändeihini kuuluva Haloo Helsinki! on julkaissut uuden albumin, johon liittyvät videot piti tietty myös katsastaa. Tunteikas balladi Rakas tuo poprock-yhtyeestä esiin uutta, pehmeämpää puolta. Hulluuden Highway on tutumpaa menomusaa. Diggaan bändin energisyyttä ja solisti Ellin laulusaundia. Hän ja pojat pitävät tasonsa ja stailinsa, arvostaen työtään ja yleisöään.

Voice of Finlandiakin olen taas seurannut vaihtelevin tuntein. Kaikki tämän lajin formaatit ovat enemmän viihdettä kuin aitoja kilpailuja, sillä  taidoiltaan paras ei aina suinkaan voita vaan yleisön suosikki. Monta hienoa laulajaa on nytkin jo pudonnut kisasta, mikä tavallaan madaltaa intoani seurata ohjelmaa. Silti aion pysyä mukana ja nähdä kuka voittaa finaalin. Enkä lakkaa hämmästelemästä kuinka paljon upeita, musiikille omistautuneita laulajia pienestä Suomesta löytyy.

Lopuksi tärkein: Viikon varrella olen myös treenannut Tulessa! -laulujamme. Metodini on laulaa omaa stemmaani jonkin muun stemman päälle, totutellakseni livetilanteeseen kuorossa. Mutta usein käy niin, että jo onnistuneesti vedetty stemma onkin hakoteillä kun palaan kierroksellani kyseiseen lauluun. Muistijälki on vieläkin liian ohut! Ja samalla pitäisi oppia tekstejäkin ulkoa. Kyllä tämä työstä käy…

Tämän kirjoitti jamatar 10.3.2017