Juurilla

Korona-arestissa tulee kuunnelluksi paljon radiota. Ja tässä yhtenä päivänä minulla kävi tuuri: Yle 1 lähetti pari tuntia putkeen suosikki-viisunikkarini J. Karjalaisen haastatteluja. Niissä oli miehen mietteitä alkaen ekan levyn julkistamisesta myöhempiin vuosiin, maineen yhä kasvaessa. Koreilematon puhetapa ei muuttunut mitenkään, toisaalta myös itsetuntoinen luottamus omiin kykyihin oli läsnä alusta asti. Olen toki tiennyt Jukan bluesmieheksi, mutta uusi tieto oli että Robert Johnson oli hänen ”kotijumalansa”. Juuri häneltä J. kertoi imeneensä vahvasti vaikutteita. No mitäs – minä kaivamaan Johnson-plattani soittimeen ja korvat höröllä kuulolle. Ja totta mooses: Jiin tavassa laulaa on selviä Johnson-kaikuja. Mutta ei biisien sisällössä, sillä siinä missä Robert Johnson luotaa bluesin tummempaa laitaa, J. Karjalaisen ote asiaan on keveämpi, jopa hyväntuulinen. Siellä ne bluesjuuret kuitenkin ovat ja ravitsevat Jiin musiikkia varmasti hamaan tappiin asti.

Samalla juohduin muistelemaan oman laulamiseni juuria. Nehän ovat äitini ”keittiörepertuaarissa” ja 1950-luvun iskelmissä, joita opin radiosta. Äidin laulut olivat ”kevyttä klassista”, mitä silloin en tokikaan tiennyt. Lapsuuden automatkoilla olin takapenkin ehtymätön jukeboksi, lurittelin kaiken mitä osasin ja vaikken olisi osannutkaan. Laulaminen tuli luonnostaan. Eikä se itse asiassa ole loppunut koskaan. Niitä jukeboksilauluja osaan vieläkin ulkoa, mutta repertuaari on laajentunut ja kuoroharrastuksen myötä laulamiseen on tullut ryhtiä. Mutta ilo on tallella ja se tässä on minulle tärkeintä.

Laajemmin ajatellen: Koko ihmiskuntahan laulaa, ja juuret johtavat aikojen alkuhämärään. Siellä jossain soi yhteinen sävel, jonka kaikuja maailman kaikki musiikki toistaa. – Menipä juhlavaksi! Sen se tekee kun istuu kotona päivät pitkät ja on aikaa funtsia…

Asiasta viidenteen: Jaanan Dropboxiin laittamat kabareen treenisäestykset ovat mainio apu omaan harjoitteluun. Erityisen hartaasti odotan Kun yö saapuu -äänitteitä, sillä se uu uu-stemmahan on murheenkryynini. Virtuaalitreenissä ynisin taas omiani, vaikka otsa rypyssä koetin pysyä raiteilla. Vaan milläs pysyt, kun raiteet on hutevat. Tähän toivon helppiä äänitteestä, jossa juurikin se alempi altto olisi korostettu. Johan on piru jos en sitä lopulta opi!

Tämän kirjoitti jamatar 2.4.2020

 

Karanteenimietteitä

Kotikaranteeni jatkuu viranomaisten ohjeita seuraten. Nyt on aikaa kirjoitella kirjeitä, tehdä ristisanoja, järjestellä kuvia albumiin – ja kuunnella musiikkia. Plokkaan levystöstäni kuunneltavaa teemoittain: yhtenä päivänä akustista bluesia, toisena pakistanilaista qawwalia, kolmantena mustalaismusiikkia jne. Teen myös pitkään unohduksissa olleita löytöjä, mikä piristää ihmeesti.  Mikäs tässä olisi ollessa, jollei tilanne olisi oikeasti näin vakava kuin se on.

Kabaree-laulujammekin olen tietysti laulellut. Ihme juttu muuten, että osaan tekstit koko hyvin itsekseni laulaessa, mutta virtuaalitreeneissä takkuili taas. En keksi muuta selitystä kuin virtuaalitilanteen jännittävyys. Vaikka siinäkin laulan käytännössä yksin – kukaan muu ei kuule – silti se jotenkin rassaa aivoja. Parempi silti että pidetään näitä on line-treenejä kuin että oltais aivan omillamme syksyyn saakka. Ja onhan tässä hauskatkin puolensa: On kiva nähdä ruudulta kuorokavereiden ilmeitä, joita muuten emme laulaessa juurikaan näe.

Aikamoinen ihmiskoe tämä koronahomma kyllä on. Kun pitää pysytellä kotosalla viikko, toinen, kolmas – kuinka kauan? Laulamalla väistän ahdistusta ja rauhoitan mieltäni. Laulaminen saa iloiseksi, valaisee sisältä päin. Ja nythän tosiaan on mitä laulaa ja motivaatio harjoitella. Eläköön Berliini, Pariisi, New York!

Karanteeni tai ei, sunnuntaiaamut pyhitän joogalle. Joskus aiemmin harjoitustani rytmitti puritaanisesti meditaatiomusiikki, nykyisin käy melkein mikä tahansa. Saatan jopa kuunnella radiosta Pekka Laineen ihmemaata! Ei järin henkistä, enempi kehollista joogaa. Mutta hyvä niinkin. Tällä kurin viivytän kropan ja myös mielen jähmettymistä.

Voikaa hyvin ja olkaa turvassa! Eteenpäin, sanoi mummo…

Tämän kirjoitti jamatar 25.3.2020

 

VIMMA-treenit on line

Näin tässä kävi: Tiistain VIMMA-treenit pidettiin on line. Jokainen istui kotonaan oman laitteensa äärellä nettiyhteydessä Jaanaan ja toisiimme. Ja näin tulee jatkumaan koko loppukevään. Kabareekonserttimme siirtyy syksyyn. Sikäli harmillista, että latinki täytyy säilyttää kesän yli ja ottaa sitten tiukka loppuspurtti, että saamme projektimme vihdoin maaliin. Mutta hirmuvaltias Korona määrää nyt ja me tottelemme.

Virtuaaliharjoitus oli uusi ja erikoinen kokemus. Näimme ja kuulimme Jaanan soittavan ruudussa ja itse kukin lauloi yksin omaa stemmaansa, kuulematta muita. Näimme myös toisiamme, osan porukasta kerrallaan, koska näin iso jengi ei  mahdu yhä aikaa ruutuun. Itselleni paljastui karusti, etten osaakaan kaikkia lauluja ulkoa kuten olen luullut. Juhlan huumassa tipahtelin rattailta, enkä Hanuristissakaan ollut hereillä aina oman osuuden alkaessa – kertsistä puhumattakaan. Huokaus! Ja nyt käytiin läpi vain Pariisi-osio. Mitä paljastuukaan Berliinistä ja New Yorkista…

Piti käymäni sunnuntaina vaklaamassa Sointu-Savon leffa-yhteislauluja Kuvakukossa. Mutta se kuten muutkin yleisötilaisuudet – Maestran ensi sunnuntain leffalaulut mukaan lukien – on nyt peruttu. Ja muutenkin nökötän kotona, riskiryhmään kun kuulun. On tämä kummallinen kevät. Eikä tietoa miten pitkään tämä Korona-diktatuuri jatkuu.

Onneksi minulla ei ole koskaan tylsää kotona. Uudessa keittiöradiossani on myös levysoitin, jolla voin soitella vinyylejäni keittiössä puuhatessani. Valikoimaa on klassisesta kantrin, laulelman, etnon ja jazzin kautta progeen – eikä lopu kesken! Musa antaa voimaa tässä käsittämättömässä tilanteessa, joka voisi ahdistaakin, jos pelolle antaisi vallan.

Otetaan rauhallisesti ja ollaan huolellisia. Ja kuorokamut, ensi viikolla taas lauletaan on line!

Tämän kirjoitti jamatar 19.3.2020

 

Huhtikuu lähenee

Juuri kun ehdin moitiskella Voice of Finland -valmentajia asiattomuuksista, he hups vain korjasivatkin käytöstään. Tai sitten olen itse korjannut asennettani. Näen ja kuulen heidät nyt myönteisin silmin ja korvin. He antavat oikein hyviä ohjeita kokelaille – kuten että ei pidä esittää laulamista. Laulaminen on tunteen välittämistä kuulijalle, ei ulkokohtaista suorittamista, johon aloittelija helposti tukeutuu. Jatkakaa samaan malliin, koutsit!

Huhtikuu lähenee, VIMMAN harjoitusaika hupenee ja tunnelma tihenee. Hei tyypit: ”En TAHDO tänne juuttua”!! Eikö mene kaaliin? Itselleni ei mene kaaliin se uu-uu-stemma. Sävelkulussa on niin vähän vaihtelua että se ei (minulle)  hahmotu melodiaksi. Ja mitä enemmän hoen itselleni etten tätä opi, sitä varmemmin en todellakaan opi.

Toinen koettelemus on Tunnelmassa -laulun itseään toistava teksti. Juttua tulee kuin tykin suusta, ja siinä vauhdissa sanat usein lipsuvat väärään järjestykseen. Hauskahan tämä M.A. Nummisen hupaelma on – kun vain kykenisimme sen terävästi tarjoamaan.

Paikkojen vaihtelut kuoron tungoksessa pujotellen tuntuvat  minusta hankalilta. Näyttävätkö myös? Ryhmäliikkuminen rytmissä pysyen on vaikeaa, emmekä pysty sitä niin paljon treenaamaan että kaikki menisi kuin tattoo-marssissa. Erityisen haastava on Juhlan huuman ”riemukas” valssipyörähtely törmäyksiä vältellen ja sekavasti kolmeen riviin rynnien. Huuh! Mutta täytyy luottaa koreografin silmään. Jos hän näkee että näin on jees niin sitten se on jees.

Maestran sivuilla etsintäkuulutettiin vanhoja vinyylejä. Minulla on, kaksi metriä. Mutta niistä ehkä enemmän ensi kerralla.

Tämän kirjoitti jamatar 11.3.2020

 

Eka läpimeno!

Meillä oli eka läpimeno! VIMMAN juhlakabaree laulettiin, näyteltiin ja tanssittiin tiistaina ensimmäisen kerran alusta loppuun. Ei toki yhtä soittoa vaan pysähdellen. Pysähtelyjä kyllä riittikin, kun piti muistella ja selventää, säätää ja tarkentaa. Kolmetuntiseen harjoitukseen mahtui riemukkaita hetkiä ja reipasta heittäytymistä. Jengi tykkää kun on haastetta! Minkähänlainen konserttimuoto meille enää kelpaakaan tämän jälkeen? Jää nähtäväksi…

”Valosta AAMUN iltaan tummuvaan” on jo opittu laulamaan oikein. Silti meillä vielä on ainakin kaksi vakipaikkaa, joissa aina osa porukasta vetää väärin: ”En TAHDO tänne juuttua” (ei ”aio”) ja ”PYÖRIT ja steppaa jalat” (ei ”pyörii”). Pikku juttuja, mutta miksi vetää väärin kun voi korjata ja tehdä oikein?!

Kuoron sisältä ei kunnolla näe mikä toimii ja mikä ei. Minusta kuitenkin tuntuu, että kadunmiesten ja -naisten miimiset ”keskustelut” joidenkin laulujen taustalla pitää tehdä vaimeammin. Vain katsein ja pienin elein – ei suun liikkeitä eikä ilmeilyä, mikä vie huomiota pois siitä mitä etualalla tapahtuu.

Seremoniamestari-Harriet ei ollut paikalla, niinpä Kavaljeeri-Veikko joutui vetämään tangot soolona – ja uljaasti vetikin. Turisti-Erkki puolestaan säväytti huimalla ”nykytanssisoololla” Pariisin lumoissa. – Ehkä sentään kannattaa suunnata liikettä enemmän ylös kuin alaspäin, ettei tule ei-toivottua muistumaa suomalaisesta seiväsmatkaajasta maailmalla…

Voice of Finland on käynnissä taas, enkä malta olla nytkään tökkäämättä siihen sormeani. En ymmärrä millä syyllä Toni Wirtaselle on annettu pari (Sipe Santapukki), kun ei muillakaan ole. Valmentajien käytös on muuttunut yhä viihteellisemmäksi. Kun laulajat tulevat kisaan tosissaan, valmentajat pelehtivät toisilleen ja yleisölle. Vastenmielistä. Juha Tapiokin, jota kuvittelin asialliseksi jätkäksi! Eikö tosiaan enää riitä, että pyrittäisiin vain löytämään vakuuttavin laulajalahjakkuus? Sääli ohjelmaa, joka aikanaan oikeasti kiinnosti.

Tämän kirjoitti jamatar 27.2.2020

 

Lauluja muilta mailta

Korhosen Teijan vetämän Maestran yhteislauluillan ohjelmassa oli tällä kertaa lauluja muilta mailta. Ennen vanhaan ulkomaiset suosikki-iskelmät aina käännettiin suomeksi ja annettiin kotimaisten tähtien levytettäviksi. Ja me nyt tukevasti keski-ikäiset ja sitä vanhemmat opimme ne radiosta. Siihen aikaan kaikki kuuntelivat samoja ohjelmia – vaihtoehtoja kun ei juuri ollut. Niinpä me nyt Kaupungintalon salissa vanhalta muistilta vedimme läpi koko repertuaarin, johon oli monipuolisesti valittu tuttuja lauluja naapureistamme Ruotsista ja Venäjältä, useista muista Euroopan maista ja tietenkin myös viihdemusiikin suurvallasta USA:sta. Ainoa ei aivan kaikkien tuntema oli Lilja, ruusu, kirsikkapuu, joka tässä muodossaan meni sivuun iskelmän kulta-ajan valtavirrasta. Vieressäni istunut, muuten pontevasti laulanut rouva totesikin minulle, että tämä kappale oli hänelle aivan outo.

Lisää lauluja muilta mailta tarjosi musiikki- ja tanssiopiskelijoiden musikaalikooste Seasons of Love Sotkulla keskiviikkoiltana. Huolella toteutettu esitys sisälsi monia herkkupaloja musikaalien maailmasta. Ihastelin tanssijoiden notkeutta ja sulavaa liikuntaa – erityisesti nyt, kun kipeä tönkkönilkkani rajoittaa liikkeitäni joka hetki. Laulajista suosikkini olivat Anna Adamopoulou (I Feel Pretty), Sirja-Mari Taskinen (So Big/So Small) ja valloittavan rento Ossi Putkonen (If I Were a Rich Man). Kaikki toki lauloivat hyvin, mutta joillain kyky kohdata yleisö on muita vahvempi. Erään laulun kohdalla en pitänyt sen mahtipontisesta tulkinnasta – makuasia, tietenkin.

VIMMA-kabareen treeneissä lähestytään läpimenoja. Pitkä harjoitus klo 17:30 – 20:30 ottaa mehut joka miehestä ja naisesta, uskallan sanoa. On raskasta pitää yllä keskittymistä ja opitun muistamista. Pitkästä aikaa minäkin pääsin lavetille sooloineni. Tukkoinen ääni ei jaksanut syttyä – no, ehkä se sopii muija-hahmolleni mutta ei mitenkään tee laulamisesta nautittavaa. Jospa ääni kuin ihmeen kautta kirkastuisi huhtikuuhun mennessä!

Tämän kirjoitti jamatar 21.2.2020

 

Takaisin ruotuun

Reilun viikon mittainen reissu on takana, tiivistä oli ja paljon tuli nähdyksi. Matkan lähes ainoa musiikkianti oli eräässä kohteessa pieni makupala dalmatialaista klapa-perinnelaulua. Mieskvartetti laulaa a cappella, teemoina esim. rakkaus, kotimaa, meri, elämän kovuus… Ostin cd:n, jota kotona kuunnellen voin muistella matkaa ja ihastella ykköstenorin äänen kuulautta.

Harmi kyllä, ettei matkaan sisältynyt kunnon konserttia. Hotellin ”Balkan Night” lattareita laulavine hosteineen ja koneelta tuutattu kansantanssien säestys eivät meikäläistä järin innostaneet. Tykkään Balkan-musasta mutta livenä ja alkuperäisenä.

Totaalisen irtioton jälkeen jännitti palata VIMMAN kabaree-laulujen pariin. Olisinko ihan pihalla? No en ihan takapihalla kuitenkaan, mutta koreovideoita on syytä opiskella. Ja tiettyjä kohtia tietyistä lauluista. Sanoissa on notkelmia jotka itsepintaisesti pysyvät sumuisina, vaikka kuinka koetan niitä kertailla.

Odotan että pääsisin omaakin numeroani reenaamaan – hitsi, edes pianistin kanssa. Minulle on tärkeää että kumppani ymmärtää mihin pyrin ja osaa auttaa siinä. Jaanan kanssa ei vielä olla oikein päästy puusta pitkään. Tarvitsen lisää äksiisiä!!

Berliini-Pariisi-New York -juliste on valmis ja se on KOMEA! Lipunmyyntikin on lähtenyt käyntiin, joten sitäkin tiukemmin täytyy nyt pureutua harjoitteluun ja jutun saamiseen esityskuntoon. Kaikkein nolointa ikinä olisi mokata tämä…

Tämän kirjoitti jamatar 13.2.2020

Metsälauluja

Maestran jymysuositut yhteislauluillat Kaupungintalolla käynnistyivät jälleen. Kuukausittain on joka kerta eri teema kutsumassa laulukansaa paikalle. Viime sunnuntain teemana olivat metsälaulut ja väkeä mukavasti. Onnekseni ei ihan täysi sali, niin että (huonon) tapani mukaan viime sekunneilla saapuvana sain vielä istumapaikan kipeine koipineni.

Jaanan valitsemat laulut olivat tuttuja, ja sen kyllä kuuli voimallisesta yhteislaulannasta. Vanhoihin viisuihin monilla meistä liittyy mieluisia muistoja. Tarkkaan ottaen ihan joka biisi ei liittynyt metsään, vaan kohteena saattoi olla jokin puu. Iki-ihana lempparini, venäläinen kansanlaulu Valkoakaasiat oli mukana myös. Sanakirjan mukaan akaasiat ovat ”hernekasvien heimon pensaita ja puita” – eivät siis tuomia, joihin laulun suomalaisversio viittaa. (Venäjäksi laulun nimi on Bielaja akatzija eli juurikin valkoinen akaasia.)

Metsälaulut-koosteessa aihetta lähestyttiin monipuolisesti eri kulmilta. Mieleeni tuli vielä yksi laulu, joka olisi voinut tuoda keitokseen muikean lisän: Teddykarhujen huviretki! ”Jos metsään haluat mennä nyt, sä takuulla yllätyt…”

Ensi kuussa yhteislauletaan ulkomaisia sävelmiä, sitten leffasävelmiä ja viimeiseksi koululauluja. Tämä teema-konsepti on mitä mainioin, etenkin kun Jaana laulujen välillä myös kertoilee keveästi taustatietoja. Tunnelma tilaisuuksissa on iloisen innostunut, välipuheiden aikana väki odottaa jo etukenossa mitä tulee seuraavaksi.

En ole pystynyt havainnoimaan moniko maestralainen näissä yleisissä laulajaisissa käy, mutta suosittelen kyllä kaikille. Mehän tykätään laulaa – ja mitä isompi porukka, sitä isompi nautinto!

Koipi vielä kipuilee ja on turpea kehräsluiden kohdalta. Mutta katson jo toiveikkaasti ensi viikkoon: Maanantaina kuorokamu Eeva ja minä heilahdetaan Kroatiaan. Sielläpä koipi pääsee/joutuu tositoimiin…

Tämän kirjoitti jamatar 30.1.2020

 

Senkö lempoa…

Senkö lempoa piti mennä hyppimään sillä steppilaudalla… Salitreenini loppui tiistaina äkkirysäyksellä, kun luiskahdin laudalta lattiaan ja nilkka nuljahti ikävästi. Illan VIMMA-harjoituksiin lähdin silti, koska jokainen treeni on nyt tärkeä kabareemme onnistumiseksi. Turvonnutta koipea särki ja käveleminen oli yhtä tuskaa – onneksi tytär oli jättänyt joululta Uggi-saapikkaansa tänne Kuopion kotiin, sillä kapeampimallisiin omiin talvikenkiini ei jalkaparka olisi edes mahtunut.

Laulaminen sujui osaltani enimmäkseen istuen, vaikka yritin myös seistä minkä pystyin. Jalkaahan täytyy rasittaa ja liikuttaa vaikka sattuu. Vanhojen rakastavaisten kääntyilyjä ja Juhlan huuman valssinpyörteitä yritettiin muistella sekalaisin tuloksin. Pitää katsoa videoita ajatuksella! Uutena sai koreografian tällä kertaa Timanttilaulu. Ehdin nähdä sen ennen kotiin lähtöä tanssiryhmän näyttämänä. Aika magee!

Pakollinen rauhoittuminen liikerajoitteisena opettaa nöyryyttä ja sopeutumista. Kun ei voikaan kipaista vauhdilla paikasta toiseen, harkitsee joka askelensa. Kirjastoreissu on uroteko, apteekissa käynti myös. Ymmärrän nyt paremmin ihmisiä, jotka liikkuvat kaupungilla hissuksiin kuka mistäkin syystä. Kun ei kerta kaikkiaan pääse lujempaa!

Nyt on hyvää aikaa kertailla lauluja – ja koreografioita – , kun lepäilen kaiket päivät kotosalla. Koetan tosiaan käyttää tämän ”etsikkoajan” hyödykseni. Ja viikon päästä on koipikin toivon mukaan jo paranemaan päin.

Tämän kirjoitti jamatar 23.1.2020

 

Aivan häikäistyin

VIMMAN promokuvaus toteutui tiistaina Aliaksessa. Kauppakeskus Hermanin yläkerta ei minusta ole ollenkaan sellainen paikka, missä taiteellisesti kunnianhimoinen valokuvausstudio voisi pitää majaansa. Vaahtosin että edellisissä Maestra-kuvauksissa ikimonta vuotta sitten studio oli jossain ihan muualla, muttei ainakaan täällä. Mutta kuorokaverit, Jaana ja etenkin kuvaaja Petra Tiihonen todistivat, että nimen omaan täällä oltiin silloinkin. Olin jyrkästi putsannut muististani kauppakeskusympäristön, jollaisista en pidä…

No niin. Sinne nyt siis taas keräydyttiin mustissamme otattamaan uudet kuvat nettiin ja muihinkin tarpeisiin. Petran ammattirutiinilla kuvaus sujui sutjakkaasti ensin äänialoittain, lopuksi koko poppoo yhtenä tiiviinä rypäleenä. Iloisia ja totisia versioita, vilkutusten kera ja ilman.

Ja sitten kostyymien vaihtoon. Ja millaisten kostyymien!! Aivan häikäistyin värikkäiden, kimaltavien ja toinen toistaan upeampien kabareealuomusten säihkeestä. Daamit ja herrat ovat todella panostaneet puvustukseen vaivojaan säästämättä. Savolaisen Veikon pinkki smokki (?) tulee räjäyttämään katsomon! Naisten puolella kepeät charleston-helmat ja höyhenpuuhkat ovat in, mutta myös kuningatarmaista leidityyliä löytyy. Leena (mikä olikaan sukunimesi?!) hehkuvan punaisissaan on kuin femme fatale suoraan Hitchcockin filmistä…

Oma klensani on aitoa 1930-lukua, äitini peruja. Olen vuosikymmenet säästänyt sitä tietämättä että sille vielä kerran on käyttöä. Teatteria rakastanut äitini on varmaan mielissään ”siellä jossakin”, kun puku pääsee näyttämölle.

Kabareekuvista tulee upeita. Siitäkin häikäistyin, kuinka tyrmäävän hyviä poseeraajia vimmalaiset ovat. Tuosta vaan tuli asentoja ja ilmeitä, dramaattista ja hemaisevaa aina tarpeen mukaan. Jukranpujut, sanoi entinen likka!

Oli hauska nähdä kuorokaverit tutun ”arkinaaman” sijasta meikattuina ja hiukset lennokkain helmi- ja höyhenpannoin koristeltuina. Ja eikös vain herroilla ryhtikin ollut ihan toinen, kun oli juhlavormut yllä. ”Hei, hienossa kostyymissa ja hattu kallellaan…” Puku on iso osa roolityötä, mutta siellä puvun sisällä me jokainen muovaamme oman kabareehahmomme. Eikö olekin kiehtovaa olla välillä joku muu? Siihenhän näyttämötaiteen lumo osin perustuu.

Ensi viikolla taas harjoitellaan arkivermeissä vaan ei arkimielellä. Yhtä juhlaahan tämä juhlakabareen tekeminen on?! Ja treeni treeniltä lähemmäs päämäärää.

Tämän kirjoitti jamatar 16.1.2020