Maestra – 10 vuotta silkkaa laulamisen iloa!

 

Kaikille avoin juhla pe 26.4.2019 kaupungintalolla

Lauluklubi Maestra juhlii kymmentä toimintavuottaan perjantaina 26.4.2019 klo 18 Kuopion kaupungintalolla musiikin merkeissä. Ohjelmassa on lauluesityksiä, muisteloita ja ennen kaikkea yhteislaulua. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

10 vuotta laulukouluja

Yli 500 laulukoululaista, neljä kuoroa ja yli 40 yhteislaulutilaisuutta. Nämä ovat muutamia lukuja Lauluklubi Maestran toiminnasta kymmenen vuoden ajalta. Kaikki alkoi Avoin laulukoulu –kursseista, joista ensimmäinen starttasi 21.4.2009. – Pidin ensimmäisen laulukouluni Tampereella 2005 osana kuoron uusien laulajien rekrytointia. Silloin ymmärsin, että Suomi on pullollaan ihmisiä, jotka haluaisivat laulaa, mutta eivät tiedä missä ja miten. Näistä lähtökohdista aloitin laulukoulutoiminnan Kuopiossa, kertoo Maestran perustaja Jaana Turunen.

– Koko toimintahistoria on tallessa Maestra-blogissa, sillä muutamaa päivää ennen aloitusta satuin silloin uuden sosiaalisen median koulutukseen. Siitä innostuneena päätin aloittaa blogin. Se oli uusinta uutta silloin! Blogipostaukset aloitti myös Marita Jama, Kuopion kaupunginteatterin entinen dramaturgi ja ensimmäiseen laulukouluun osallistunut, joka jatkaa edelleen sekä laulamista että kirjoittamista viikoittain.

Ydin yhdessä laulamisessa

Maestran toiminnan ydin on laulukoulutuksessa ja yhdessä laulamisessa. Mukaan pääsy ilman aiempaa kokemusta tai koelauluja on ollut monelle tarpeellinen matalan kynnyksen aloituspaikka. Laulukouluista on syntynyt erilaisia ryhmiä ja kuoroja, joista sekakuoro VIMMA on pitkäikäisin juhlien ensi vuonna kymmentä toimintavuottaan. Yhteislauluillat ovat olleet näkyvä osa Maestran toimintaa. Suomalaisten laulut -yhteislaulusarja 2017 tallentui jopa Suomi100-juhlakirjaan. – Toiminnan käynnistyessä tiedettiin vasta vähän laulamisen terveysvaikutuksista eikä silloin ajateltu, että nyt lisätään hyvinvointia ja mielenterveyttä tai että hidastetaan muistisairauksien puhkeamista.

Liikkeelle apurahojen tukemana

Tärkeä sysäys Maestran toiminnan aloittamiseen oli Suomen kulttuurirahaston Pohjois-Savon rahaston ja Pohjois-Savon taidetoiminnan myöntämillä apurahoilla. Niiden avulla laulukoulut saatiin liikkeelle. Vuonna 2015 Jaana Turunen palkittiin paikallisella ja maakunnallisella yksinyrittäjäpalkinnolla. Maestran toimintamallia on esitelty konferensseissa Australiaa myöten.

 

Hienoa ja karheaa

Kuluneen viikon musiikkiantiini kuului perättäisinä päivinä silkinhienoa ja betoninkarheaa:

Torstaina kaupunginteatterilla konsertoi maineikas flamencolaulajatar Carmen Linares esittäen lauluja Federico Garcia Lorcan runoihin. Lorca on lempirunoilijoitani ja flamenco sydämeni musiikkia – sinne siis, Minna-näyttämön katsomoon nauttimaan. En ole koskaan ennen kuullut flamencoa laulettavan pianosäestyksellä. Virtuoosinen mies flyygelin takana lisäsi alkuvoimaiseen lauluun jännittävän kamarimusiikkisävyn. Kerrassaan upeaa! Saman tien usutan menemään teatteriin katsomaan Lorcan näytelmää Bernarda Alban talo, jonka esityksissä kuullaan Linaresin laulua tallenteena. Ja bonuksena perkussiovelho Teho Majamäki yllätysroolissa…

Perjantaina oli Pelle Miljoona Unitedin keikka Maximissa. Vihdoin viimein pääsin näkemään ja kuulemaan Pelleä livenä! Odottamiani Andy McCoyta ja Sami Yaffaa ei triokokoonpanossa ollut, mutta eipä tuo tahtia haitannut. Hienostuneen taideflamencon jälkeen korviini pärähti täydellä volyymilla simppeliä suoranuottista punk-rockia. Setin lopulla kuultiin tietenkin jättihitit Tahdon rakastella sinua ja Moottoritie on kuuma, aina yhtä elinvoimaisesti tulkittuina. Pellessä riittää ytyä eikä hän näytä vanhenevan ollenkaan. Salillinen entisiä nuoria (valtaosin miehiä) palkitsi soittajat rempseillä aplodeilla.

Näinkin vastakkaisista musiikin lajeista voi tykätä kybällä, ainakin kaltaiseni tyylirohmu. Oikeastaan kaikki käy – nykyään jopa operetti, hyvin tehtynä. Jos on tarpeeksi utelias kaivautumaan kunkin musiikinlajin ytimeen, saattaa yllättyä myönteisesti.

The Voice of Finland on loppusuoralla ja semifinaalissa molemmat suosikkini. Plokkasin Joli Malkin ja Roope Palmun heti kättelyssä, ja siitä lähtien jännitin miten pitkään he pysyvät mukana. He ovat saman koutsin (Redin) tiimissä, joten vain toinen voi päästä finaaliin. Molemmat ovat vahvasti läsnäolevia laulajia ilman opittuja pop-maneereja. Minulle käy voittajaksi kumpi vain, mutta toki joku muu finalisti voi kiilata ohi. Kansa päättää, ja siinä painavat mielikuvat ja mieltymykset enemmän kuin ”paremmuus” tai omintakeisuus laulajana. Onpahan kuitenkin minullakin jännitettävää loppukahinoissa!

Tämän kirjoitti jamatar 13.4.2019

 

Muistojen äärellä

”Maestra 10 vuotta” -laulujen harjoittelun aloittaminen tiistaina johdatti väkevästi muistojen äärelle:

Olemassaolonsa aikana VIMMA-kuoro on valmistanut neljä ikimuistoista näyttämökonserttia. KUISKAA MULLE PIHAPUU 2015 oli ensimmäinen ja siksi erityinen. Savolaisen Veikolla ja minulla oli laulujen tekstikatkelmista koostetut puheroolit – jännittävää… Teema liittyi vapaasti parisuhteen eri vaiheisiin. Vuonna 2016 tuli UNIKUVIA, jonka tekstiosuuksissa sain antaa mielikuvitukseni lentää. En enää muista mistä idea tarkalleen syntyi, mutta ajatuksena oli etsiä lauluja toden ja fantasian rajamailta. TULESSA! 2017 sai alkunsa kuorosta tulleesta ehdotuksesta esittää rakkauslauluja. Ei kuitenkaan rakkauslauluja ”yleensä”, vaan tunteen koko kaari syttymisestä täyteen liekkiin ja hiipumiseen. Pieniä dialogeja laulujen väleihin oli todella hauska kirjoittaa.

Ja uusimpana tietenkin LUONNOSSA 2018. Välitekstit olivat katkelmia kotimaisista luontorunoista – mutta ei samoista, joita oli käytetty lauluteksteinä. Sisällöltään tämä ohjelma tuli minulle ehkä läheisimmäksi. Jaana löysi upeita Heikki Sarmannon ja Toni Edelmannin sävellyksiä, joita täydensivät vanhat, monille tutut ja rakkaat luontolaulut. Niitä aikanaan laulettiin kansakoulun laulukirjoista…

Nyt ollaan taas uuden edessä. Teema on päätetty: Kabaree – mitä se sitten käytännössä tuleekaan merkitsemään. Lauluja täytyy haravoida alueelta laajalti, sellaisia joita pystymme esittämään. Kabaree nimittäin on taitolaji ja sen laulut myös vaativammasta päästä. Meidän täytyy edetä taitojemme rajoissa. Haastetta mutta ei yliyltiöpäisyyttä.

Mutta ensin restauroidaan nämä kuusi valittua laulua Maestran juhlalaulajaisiin 26.4. Omia havaintoja: Leijat ”papatuksineen” on keuhkoilleni sama voimankoetus kuin ennenkin. Ei mene ilman ylimääräisiä hengen haukkomisia. Kuiskaa mulle pihapuu on yhä vain uskomattoman hieno ja lämpimiä tunteita herättävä laulu. Rantasi autius on hieno tietenkin, mutta niin läpituttu. Sammakon virsi riemastuttaa edelleen. Jos mun tuttuni tulisi on kirkas ja kulumaton, sen teksti nostaa aina kylmät väreet. Ja se Kallavesj sitten… Keskityn tulkitsemaan sitä, ei maakuntalauluna, vaan kauniina tunnelmakuvana.

Ensi viikolla meitä treenaa tuttu sijaiskapu Riku. Saamme varmasti taas uusia näkö- ja kuulokulmia äänenmuodostukseen ja puhtaaseen yhteissaundiin.

Tämän kirjoitti jamatar 4.4.2019

 

Spirituals = ohi.

VIMMAN spirituaalit on tältä erää ohi ja nuotit pantu nippuun. Sunnuntaina lauloimme Männistön Pyhän Johanneksen kirkossa ja tiistaina Kallaveden kirkossa. Edellisen akustiikka on hyvin kaikuisa, jälkimmäisen hiukan ”inhimillisempi”, mistä pidin enemmän. Yleisöä saimme hyvin molempina iltoina, sunnuntaina suorastaan yllätyspaljon. Tuoton annoimme Yhteisvastuu-keräykseen.

Itselleni nämä esiintymiset olivat fyysinen koettelemus, koska lauloin flunssan jäljiltä puolikuntoisena. En vain halunnut suurin surminkaan jäädä pois näistä, joihin oli valmistauduttu syksystä asti. Tunnin seisominen paikallaan otti voimille, enkä pystynyt hengittämään niin että olisin suoriutunut pitkistä fraaseista ehjästi. Kummankin esityksen jälkeen olin täysin naatti, puhki, kanttuvei. Ehkä ei ollut maailman paras idea tehdä tätä ”ihmiskoetta” omalla kehollani – mutta tehty mikä tehty.

Mielestäni konserteista jälkimmäinen onnistui paremmin, ja varmaan Jaanan voimalliset ilmeilyt myös kirittivät meitä oikeille urille laulujen tulkinnassa. Tästä tuleekin mieleeni harjoitusvideot, jotka saimme ennen konsertteja. Oli hyödyllistä katsoa omaa olemusta, eleitä, ilmeitä, onko ”valot päällä”. Näkyi myös semmoinen hämmästyttävä seikka, että laulaa voi lähes aukomatta suutaan! Se ei kylläkään ole tavoiteltavaa…

Kallaveden konsertissa joku kuvasi pitkällä putkella ja tähtäsi välillä suoraan minuun päin. Tuntui kiusalliselta, sillä kuvaaja ei ollut tuttuni. Muutenkaan minusta näin järeillä vehkeillä ei saisi esityksissä kuvata muut kuin ammattilaiset työssään. Mutta mies ei vaikuttanut lehtikuvaajalta eikä toimittajalta.

Ensi viikolla alkaa valmistautuminen ”Maestra 10 v.” laulajaisiin. Neljät treenit ja lauteille Kaupungintalolla. Laulut ovat vanhoja tuttuja vuosien varrelta, silti niiden entraaminen paraatikuntoon on oma hommansa sekin. Toivon hartaasti että pian pääsen taas laulamaan täysin palkein, kroppa energisenä ja polla kirkkaana.

Mahdammeko saada jatkoa jazz-kursseille? Swing kakkonen oli täyttä asiaa ja rytmien riemua. Nyt kaikki aiheesta kiinnostuneet ja muuten vain urheiluhenkiset pommittamaan toiveilla Jaanaa ja Teijaa. Vedotaan ponnekkaasti!!

Tämän kirjoitti jamatar 27.3.2019

 

Räyh!

Maanantaina lauloin vielä iloisesti Swing-kurssilla omavalintaista biisiäni Softly as in a Morning Sunrise. Halusin oppia sen verse-osan, jota ei koskaan kuule kenenkään esittävän. Miksi solistit jättävät verset laulamatta? En jaksaisi enää naputtaa tästä, mutta versen pois jättäminen on väärin laulun kokonaisuutta kohtaan. No, minä osaan nyt Softly -laulun johdannon, joka antaa vahvasti pohjaa sille mitä laulussa sitten tapahtuu. Tarina olisi vajaa ilman alkulausetta.

Tiistaina tekniikka- ja kuoroharjoituksissa flunssa nosti jo terävästi päätään. Yskän vaivaama kurkku esti laulamisen niin, että jouduin markkeeraamaan lähes kaiken. Lauloin siis ”sisäisesti”, sanoja ja sävelkulkuja mielessäni tapaillen, kun muut vieressä vetivät täysillä. Tunsin luissa ja ytimissä millaista on, kun ei voi tehdä omaa osuuttaan vaikka tahtoisi. Mutta oli tärkeää olla mukana ja käydä läpi joka biisi.

Emme ehkä ihan jokainen opi ohjelmaa ulkoa konsertteihin. Jaana painotti kansioiden kanssa laulajille, että sivuja käännetään vain laulujen välillä, ja silloinkin äänettömästi ja eleettömästi. Ja johtajan seuraaminen on edelleen a ja o. Joku heitti takarivistä että kun kerran kuoron pitää osata laulut ulkoa, eikö Jaanakin voisi soittaa säestykset ulkoa. Silloin voisi enemmän keskittyä johtamiseen. Enpä tiedä… Erillinen pianisti olisi minusta edelleen paras, mutta meillä ei ole siihen varaa.

Keskiviikkona yritin vielä sinnikkäästi osallistua kansalaisopiston jazz/pop-laulun pienryhmään. Eihän siitä oikein mitään tullut. Raakuin kuin varis, kunnes Heidi-ope pisti poikki sanoen että nyt riittää, et laula enää nuottiakaan.

Tänään sitten olenkin ollut aivan voimaton, litkinyt omenateetä, torkkunut sängyllä hämärän rajamailla, yrittänyt lukea pieniä pätkiä Zen ja moottoripyörän kunnossapito -kirjaa. Samaan aikaan toisaalla karaoke-ryhmän laulusuoritukset videoitiin juuri tänään. Minun tuurillani menetin juuri sen, mitä olin kieli pitkällä odottanut: Että näkisin ja kuulisin miltä näytän ja kuulostan kun laulan. Se olisi tullut niin tarpeeseen!

Yritän nyt potea kärsivällisesti, toivoen että selviän tästä räkäryteiköstä konsertteihin. Pääsenkö tiistain treeneihin Pyhän Johanneksen kirkkoon? Jää nähtäväksi.

Tämän kirjoitti jamatar 14.3.2019

 

Badding ym.

Kirjaston musaosastolla käsiini osui Rauli Badding Somerjoen elämäkerta. Sen myötä myös oma Badding-levykokoelmani on noussut kotona voimasoittoon. Menninkäisen näköinen mies lauloi uniikilla äänellään uskottavasti kaikkea rockista humppaan. Mutta Badding oli liian herkkä sielu pop-bisnekseen ja pakeni ujouttaan viinaan, surullisin seurauksin. Monia hyviä artisteja on tullut hänen jälkeensä mutta ei ketään hänen kaltaistaan. Entinen love metal-rokkari Ville Valo on levyttänyt Agentsien kanssa kokoelman Baddingin lauluja. Ihan jees, mutta ei vedä vertoja Raulille.

Teijan jazztunnilla skätättiin tällä kertaa kaksittain, ”vuoropuhellen” toisillemme. Lennokasta toimintaa! Aivan tunnin lopuksi laulettiin kromaattista asteikkoa, mikä on hyvää harjoitusta korvalle. Tykkään kromaattisista sävelkuluista – ne aina sykähdyttävät.

VIMMA lauloi treeneissään Spirituals-ohjelman nyt lopusta alkuun, pysähdellen aina tarpeen vaatiessa. Ja tarve kyllä vaati vielä aika monta kertaa… Ou nou, tämän jälkeen on ennen konsertteja enää kaksi täyspitkää harjopitusta! Voimmeko saada kaiken kasaan siinä ajassa? Minun suurin ongelmani on Nobody Knows. Jännitän pääsenkö oikeaan ääneen, ja tietenkään en pääse. Ja sitten koko biisi on minun osaltani pilalla. Murrr…

Spirituaalien jälkeen jäi vielä aikaa ottaa esiin Jaanan uudistettu sovitus Kallavesj-laulusta. Tämä siis huhtikuisiin Maestra 10 vuotta -laulajaisiin. Hyppäys asiasta toiseen juuri nyt ei ilahduttanut minua yhtään. Olen niitä jotka haluavat keskittyä yhteen juttuun kerrallaan. Häiriinnyn, jos pitää poiketa uuteen ennen kuin entinen on valmis. Pohjalaisena en myöskään ole koskaan kokenut Kallavesj-laulua läheiseksi. Mutta se on minun henk.koht. rajoitteeni, ei kauniin laulun syy.

Tämän kirjoitti jamatar 1.3.2019

 

La-su-ma-ti

Vilkas musaviikkoni alkoi lauantaina Kuopion kaupunginteatterin uuden lastenmusikaalin Kolme iloista rosvoa merkeissä. Tai eivät he taida sitä musikaaliksi kutsua, mutta minulle se täytti genren perusteet: juttuun kirjoitettu alkuperäismusiikki, laulua ja tanssia livebändin säestyksellä. Ja rusinana pullassa esiintyjiä Kuopion sirkuksesta. Oli muuten mahtava show! Hykerryttävän hauska, vauhdikas ja huolella toteutettu. Erityisesti riemuitsin New Orleans-jazzin ja zydecon tyyliin sovitetusta musiikista. Eikä tarvitse olla lasta mukana että ”kehtaisi” mennä katsomaan. Tästä herkusta aikuinenkin nauttii.

Sunnuntaina sitten nautiskelin alan opiskelijoiden Aretha -showsta Sotkulla. Laulusolistit, bändi ja tanssiryhmä tekivät hienon tribuuttikonsertin soulin kuningatar Aretha Franklinin kunniaksi. Erinomaisen tyylikäs toteutus etenkin puvustuksen ja koreografian osalta. Laulajat pysyivät tällä kertaa taustalla – mutta eivät jääneet sinne äänellisesti. Jokainen veti soolonsa komeasti, omin maustein. Tykkäsin!

Swing-kurssilla maanantaina skätättiin taas. Materiaalina edelleen Gershwiniä: Fascinating Rhythm. Ei helpoimpia laulaa, skättäämisestä puhumattakaan. Mutta niin vain pisteltiin menemään Teijan kannustaessa pianon takaa. Tällainen opiskelu saa veret liikkeelle ja tekee onnelliseksi – minut ainakin.

Tiistain tekniikkatreeneissä jatkuu harmonioiden etsintä. Tunnelma on suorastaan harras, kun keskitymme tuottamaan mahdollisimman puhdasta ääntä ja kuulemaan yhteistä sointiamme. Heitin kommenttina että ”tämähän kuulostaa ihan Arvo Pärtiltä!” Virolaismestarin kuoroteoksissahan on pitkiä, meditatiivisia sävelmattoja, joiden sisään kuulija voi uida kuin utuun. Nämä harjoitukset ovat todella innostavia ja uskon että tuottavat tulostakin, aikanaan.

Spiritual-harjoituksissa lauloin ensi kertaa ilman pahveja, melkein kokonaan ulkoa. Enkä ollut ainoa, meitä on jo muitakin itsensä nuoteista vapauttaneita. Tuntuu hyvältä, vaikka tipahtamisia vielä tapahtuu. Liian hitaana pitämäni Nobody Knows -laulun esitysohjeeksi Jaana kehotti kuvittelemaan kuuman kosteaa, uuvuttavaa etelän iltapäivää. Selvän teki – tämä lauletaan hitaasti, venytellen ja viivytellen. Kunhan sitten saamme tuon tunnelman esiin! Pelkkä hitaus haukotuttaa.

Tämän kirjoitti jamatar 20.2.2019

 

Sisäinen kuuleminen

VIMMAN kuorotekniikan tunneilla lauletaan nyt harmonioita: Kolme tai neljä ryhmää laulaa yhtä aikaa kukin omaa annettua säveltään, tarkoituksena pysyä näissä sävelissä mahdollisimman puhtaasti. Kun se onnistuu, yhteissointi on kirkas ja selkeä. Jos vireet huojuvat, sointi on samea ja epämääräinen. Kuorona pyrimme tietenkin ensinmainittuun. Tätä varten harjaannutamme sävelmuistiamme, ”sisäistä kuulemista” joka auttaa tuottamaan oikean sävelen.

Sävelmuisti on jännä kapistus. Minulla se alkaa toimia harjoittelun siinä vaiheessa, kun uskon omaksuneeni uuden stemman. Kuulen sisäisesti miten se menee – mutta muiden kanssa laulaessa en niin vain saakaan oikeita säveliä ulos. Kurkusta tulee jotain muuta kuin sitä mitä kohti pinnistän. Ärsyttävää! Sulkemalla korvat saatan onnistua. Mutta silloin lakkaan kuulemasta muita, ja toistensa kuuleminen on kuorolaulussa a ja o.

Kun on tarpeeksi harjoiteltu, homma helpottuu. Tarvitsee vain laulaa sisäisen nauhurinsa mukaan ja stemma kulkee niin kuin pitääkin. Mutta siihen pääseminen kysyy työtä ja aikaa. Juuri nyt havahdun tosiasiaan, että Spirituals-konserttiimme on enää reilu kuukausi. Riittääkö se? Riitti tai ei, konsertti lauletaan niinä päivinä jotka on kalenteriin merkitty ja sillä taitotasolla, joka siihen mennessä on saavutettu.

Stemmiksistä on tällä erää luovuttu ja kuorotreenit pidetään alusta loppuun kaikille yhteisinä. Tarvitsemme kaiken mahdollisen ajan laulujen yhteisharjoitteluun. Ja urakkaa totisesti riittää. Rytmitykset ja tulkinnalliset nyanssit ovat vielä aivan levällään. Minusta voisimme kautta linjan lisätä spirituaaleihimme rikumaista (Nicholls) svengiä. Esim. Nobody Knows saisi pontta eläväisemmällä tempolla vedettynä. Toivomus: Veisuu vähemmälle ja sykettä kehiin! Mutta pomo päättää, tietenkin.

Teijan jazztunneilla ei sykettä ja svengiä tarvitse pyydellä, kun koko kurssi on silkkaa rytmi-ilottelua. (Sivumennen sanoen, myös negro spirituaalit ovat samaa juurta jazzin kanssa.) Tällä viikolla käsittelyssä oli Gershwin-standardi I Got Rhythm. Teimme siitä kukin oman tulkinnan, puhuen ja laulaen. Jokainen käsittelee tekstiä ja melodiaa omalla tavallaan – ja juuri se on kiinnostavaa. Muuntelu kuuluu jazziin olennaisena, mutta rajansa silläkin: Säveltäjän alkuperäinen melodia täytyy voida tunnistaa muuntelujen alta.

Viikon suru-uutinen: Yö-yhtyeen laulaja-liideri Olli Lindholm poistui äkisti keskuudestamme. Miten tästä selviää Voice of Finland -ohjelma, jonka koutseihin Olli kuului? Nauhoitetut ”Ääni ratkaisee” -jaksot lähetetään normaalisti. Mitä tapahtuu sen jälkeen ja kuka mahdollisesti ottaa Ollin laulajatiimin hoteisiinsa, emme vielä tiedä. – Kevyet mullat jämerälle vanhan liiton rokkistaralle.

Tämän kirjoitti jamatar 15.2.2019

 

Se soi ja se soi…

Olen spirituaalien oppimisprosessissa edennyt vaiheeseen, jossa laulut alkavat soida päässäni. Iltaisin ennen nukahtamista sisäinen sävelradioni soittaa jotain (mitä milloinkin) biiseistä over and over again. Tämä auttanee myös tekstien mieleen painumista. Sitä mukaa kun laulut käyvät tutummiksi, niiden laulaminen kevenee. Mutta uuden konserttiohjelman oppiminen on aina iso työ.

Swing-jatkokurssi alkoi juohevasti. Aluksi kuunneltiin jazzlaulun kuningatar Ella Fitzgeraldia: Kuinka vaivattomasti hänen äänensä soi ja taipuu pienimpiinkin nyansseihin – ja scat-improvisaatio virtaa vuolaana niin pitkään kuin daami haluaa sitä jatkaa. Ella on ylittämätön. En tiedä toista yhtä sytyttävää skättääjää – paitsi ehkä Louis Armstrong.

Jazz-standardien esittäjät ja nuottien julkaisijatkin jättävät usein laulujen alun verse-osan kokonaan pois. Huono homma, sillä verse sisältää melodisen ja sanallisen johdannon itse lauluun. Pohdiskelimme mistä tämä ikävä ilmiö voisi johtua. Ajattelevatko laulajat ja nuottien julkaisijat, että pelkkä korvaan tarttuva chorus-osio riittää kuulijoille? No, minä nipotan taas kerran tekijänoikeuksista. Teos ei ole kokonainen ilman kaikkia osiaan; intron puuttuminen jättää meidät vaille jotain, mitä tekijät ovat tarkoittaneet siihen kuuluvan. Ja laulun julkaiseminen torsona loukkaa säveltäjän ja sanoittajan oikeuksia. Ugh, olen puhunut!

Tähdet, tähdet -ohjelma on palannut televisioon uudistuneena. Uutta on se, että artistit valitsevat nyt biisinsä itse ja joutuvat perustelemaan, miten ne liittyvät heihin itseensä. Toinen uutuus on, että kisaan ei ilmeisesti enää löytynyt todellisia tähtiluokan artisteja. Vähemmän tunnetut saavat nyt tilaisuutensa. Kiinnostavaa, tavallaan. Mutta miksi helkutissa jokaiseen laulunumeroon täytyy ympätä tanssiryhmä heilumaan? ”Show” on pelkkää levotonta höseltämistä, jolla on tuskin lainkaan yhteyttä laulun sisältöön. Mieluummin näkisin solistin ottavan lavan haltuun yksin ja kuuntelisin häiriöttä mitä ja miten hän laulaa. Voi olla, että väkinäisten tanssiosuuksien takia en viitsi jatkaa ohjelman seuraamista ollenkaan. Sääli, sillä laulajissa on hyviä tyyppejä.

Tämän kirjoitti jamatar 7.2.2019

Särmää

Jaana julkisti VIMMA 10 vuotta -äänestystuloksen. Kyse on siis juhlakonserttimme teemasta. Voiton ehdokkaista ”Kabaree”, ”Henkilökuvia” ja ”Kaukokaipuu” vei selkeästi ensinmainittu. Ohjelmamme tulee siis koostumaan lähinnä musikaali- ja teatterilauluista, pois lukien hempeät tunnelmabiisit. Kabareetyyli tarkoittaa (ainakin minulle) lauluja, joissa on terää sekä sanoissa että sävelissä. Särmää siis! Joudumme myös tavallaan kilpasille Kuopion kaupunginteatterin kanssa, jonka ensi syksyn musikaali on Cabaret. Pärjäämme valitsemalla valovoimaisia lauluja jotka esitämme omaperäisesti, riman korkeutta pelkäämättä.

Viime sunnuntain Spirituals-keikka Kallaveden kirkossa meni kuulemma hyvin, ja yleisöäkin oli kivasti rippikoululaisten ja heidän omaistensa muodossa. Itse vietin samaan aikaan toisaalla perhejuhlaa. Kohokohta: Ratsuvaellus lumisessa metsässä, musiikkina täysi hiljaisuus.

Kansalaisopiston karaokeryhmässä kuulin vasta paikan päällä, että meille kaikille oli annettu tehtäväksi laulaa eräs tietty Jari Sillanpään kappale. Valkea unelma oli minulle uppo-outo. Kuultuani sen nyt kolmesti oli minun vuoroni. Niin sanottu ”oma sovitushan” siitä tuli, mutta pysyin sentään tyyli- ja sävellajissa – heh heh. Karaoketunneilla lauletaan paljon minulle vieraita iskelmiä, jotka kaikki muut tuntevat. Huomaan tuntevani poppiakin hiukan paremmin kuin nykyiskelmää. Tästä kiitos kuntosalilleni, jossa soi voittopuolisesti Suomi-pop…

Ensi viikolla pääsen taas jazzlaulun pariin, kun Swingin jatkokurssi käynnistyy. Teijan tunneilla on aina hauskaa, innostavaa ja väliin riehakastakin. Meitä oppilaita on toistaiseksi vain neljä – sen parempi tietysti meille, kun jokainen saa enemmän aikaa. Mutta pari tyyppiä lisää olisi hyväksi tämänkin toiminnan jatkumiselle. Kamoon kimmat + kundit, tulkaa mukaan!

Tämän kirjoitti jamatar 31.1.2019