Maestran uusi varauskalenteri

Alkamassa on Maestran 10. toimintavuosi ja ensimmäinen vuosi, kun ilmoittautumiset ja tuntivaraukset voi tehdä suoraan varauskalenterista. Tämä helpottaa erityisesti laulutuntien varaamista. Kalenterista on helppo nähdä vapaana olevat laulutuntiajat ja peruuntuneet ajat näkyvät vapaina saman tien.

Missä kalenteri on ja miten se toimii?

Maestran varauskalenterin löydät linkin maestra.fi -etusivun alaosasta kohdasta linkit. Sieltä löytyy myös linkki verkkokauppaan, jossa kaikki maksut hoidetaan pankkitunnuksilla. Voit myös mennä suoraan https://vello.fi/maestra/ . Eteesi aukeaa kalenteri:

Photo 14.8.2018 14.42.15.jpg

Valitse kalenterista oikeat päivämäärät (ympyröity keltaisella), valitse laulumaestra (ympyröity vihreällä) ja valitse tunti, kurssi tai ryhmä (ympyröity punaisella), johon haluat ilmoittautua. Klikkaa sitten kalenterissa aikaa tai kurssia. Täytä sen jälkeen osallistumislomake ja klikkaa ”osallistu” ja asia on sillä selvä.

Photo 14.8.2018 14.48.34.jpg

Saat varauksestasi vahvistuksen sähköpostiisi ja samalla linkin, jonka kautta voit vaihtaa varausaikaasi tai perua sen kokonaan. Laulutunteja voi perua ja siirtää 24 h aiemmin. Kurssien, workshopien ja ryhmien osalta ilmoittautuminen on sitova.

Huom! Muistathan, että sairastumisen vuoksi tunteja voi perua samana päivänä soittamalla suoraan opettajalle.

 

Se on sitten kesä!

Kesä tuli ja tuuppasi äkkirynnäköllä tieltään myöhässä olleen kevään. Onko tämä tottakaan?! Toivottavasti helteet eivät jää tähän, vaan niitä riittää kesä-heinä-elokuullekin.

Maestra oli jälleen ”on Stage” King’s Crownissa maanantai-iltana. Tämähän on meillä jo vakiintunut kevätperinne. Ohjelma oli monipuolinen, alkaen Beat-kuoron tyttöjen jäähyväisesiintymisestä. Kuoro lopetetaan, koska uusia laulajia ei löydy tarpeeksi. Harmi… Tyttäret lauloivat sointuisasti kuuden biisin settinsä, mm. ruotsiksi ja italiaksi. – Maestra Men jatkaa valitsemallaan tiellä vakain askelin. Rakkauslaulut taipuivat nelikolta notkeasti. Mutta lisätkääs vielä vähän ilmettä ja ruutia esiintymiseenne, hyvät herrat! – Laulupuolihan heillä jo onkin hallussa.

Ihana Ella teki sen taas: lumosi meidät enkelinäänellään ja olemuksellaan. Hänen lauluistaan etenkin viimeinen (Bring Me to Life – en tiedä kenen biisi) kosketti intensiivisyydellään. – Sini lauloi klassista – kauniisti, hillitysti ja hallitusti. Siintää metsä -niminen minulle ennalta vieras laulu valloitti minut täysin. Mistä lie löytynytkin tämä pieni helmi? – Erkki rokkasi rouheasti lisäten taas uuden värin illan musiikkipalettiin. Proud Mary pisti meitsinkin rokkijalan vipattamaan.

Omat numeroni olivat Work Song (Adderley-Brown Jr) ja It Ain’t Necessarily So (Gershwin-Gershwin). Edellisessä ”onnistuin” sössimään modulaation, jonka itse olin lauluun sovittanut. Ikävä tunne huomata kesken kaiken menneensä metsään. Mitä siinä voi tehdä? Ei muuta kuin jatkaa pokkana eteenpäin. Parempi ylväästi pieleen kuin arasti oikein, on minun mottoni. Toinen laulu meni paremmin, tykkäänkin näistä roolilauluista joissa saa eläytyä milloin miksikin. Ensi kerralla uudet kujeet – ehkä.

Nyt kesän viettoon. Suloisia suvipäiviä kaikille!

Tämän kirjoitti jamatar 15.5.2018

Rakkautta ja beatlemaniaa

Viihdekuoro Sawo Ensemble valmisti muutaman teatterimaisen esityksen jälkeen perinteisen konsertin, jossa ”vain” laulettiin. Kaupungintalon sali oli torstaina 3.5. tupaten täynnä innokasta yleisöä. Tiina Taskinen-Viinikaisen johtamassa kuorossa miehiä oli (tässä esityksessä) 11 ja naisia laskin olevan noin 20. Heillä äänet ovat paremmin balanssissa kuin meillä VIMMASSA, jossa naisten ylivalta on liian suuri. Korjausta tähän ei ole helppo saada, koska lähiseudun miehet on jo tarkkaan plokattu paikallisiin kuoroihin…

Sawo Ensemblen vahvuuksia ovat tasapainoisen kokoonpanon lisäksi esiintymistaito ja rytmitaju. Jokaisen kuorolaisen kasvot ja koko olemus elivät joka laulun mukana ja rytmikkäät painonvaihdot sujuivat kaikilta luontevasti ja yhtäaikaisesti. Sen kyllä erottaa, milloin joku liikkuu kun on käsketty, milloin taas liike syntyy vapaasti musiikin antamasta impulssista. Tämä kuoro liikehti ja lauloi kuin soitin, yhtenäisesti. – Iso kuoro kuten VIMMA on vaikeammin hallittava, sen saaminen olemukseltaan yhtenäiseksi teettää paljon töitä. Olemmeko valmiit sellaiseen äksiisiin?

Sawo Ensemblellä oli erillinen säestäjä flyygelin ääressä, jolloin johtaja sai keskittyä täysillä kuoron johtamiseen. Tästä heitänkin ehdotuksen Jaanalle: Meille myös erikseen säestäjä, milloin sellaista tarvitaan! Kun johtaja johtaa selkeästi edestä, johtajan seuraaminen paranee merkittävästi. Pianon äärestä johtamisesta konserteissa olisi jo aika luopua, jos VIMMA mielii kuorona edistyä. Ja mehän mielimme?!

Rakkautta ja Beatlemaniaa -ohjelma koostui suomeksi lauletuista pop-biiseistä ja tietenkin Beatles-klassikoista englanniksi. Sovitukset olivat käsittääkseni vaativampia kuin meillä. Stemmat kulkivat usein eri rytmeissä ja eri sanoin, mikä edellyttää erityistä tarkkuutta ajoituksissa. Laulut ja yhteissointi olivat sulavaa kuultavaa. Ja ylimääräisenä nämä hurjat vetäisivät Queenin Bohemian Rhapsodyn! Että silleen…

Vielä kiitos kuoroasujen oransseista väriläiskistä – naisilla huivit tai päärusetit, miehillä tyylikkäät kapeat solmiot. Kokonaiskuva oli hauska ja leikkisä. Me VIMMASSA olemme mustissamme, erivärisistä huiveista huolimatta, aika juhlavia tämän rinnalla. Tätä täytyy pohtia kun tulee eteen ohjelma, jossa voisimme vähän reippaammin repäistä.

Tämän kirjoitti jamatar 4.5.2018

 

Me ja he

Maestran kevätkausi on nyt paketissa ja VIMMAN konsertit 20. ja 24.4. ohi. Molempina iltoina Kaupungintalon sali oli mukavasti melkein täynnä kuulijoita. Uutuutemme eli valkokankaalle projisoidut kuorolaisten luontokuvat toimivat hienosti – vahvistivat tunnelmaa mutta eivät ryöstäneet huomiota lauluesityksiltä. Ja uudet luonnonväriset huivit toivat oman, teemaa tukevan säväyksensä. Haitarimies Mikko Inkisen osuutta olen kehunut ennenkin; kotoisan ”kurtun” saundit sopivat luontolauluihin täydellisesti, pehmentäen urbaania flyygeliä.

Entä miten homma meiltä sujui? Ei ihan täydellisyyttä hipoen mutta ei aivan kehnostikaan. Hajontaa tempoissa, myöhästyviä ja huteria aloituksia, sanojen unohteluja… Nämä kaikki vaaranpaikat meillä oli ennalta tiedossa, silti kompastuimme niihin. Muutama treeni lisää olisi tehnyt terää. Ainakin minä olen vasta päässyt sen kynnyksen yli, jonka jälkeen voi sanoa osaavansa. Siitä luiskahtaa vielä helposti väärälle puolelle, ennen kuin varmuutta on tarpeeksi.

Hetkittäin VIMMA kuulosti kuoron sisältä kuultunakin hyvältä ja yleisö tykkäsi. Ehkä he antavat anteeksi harrastajien hapuilut ja harhaäänet, mutta itse emme saa painaa niitä villaisella. Syksyllä Lapissa tehdään priimaa! Kaikki virheet jotka itse tiedämme pystymme myös korjaamaan. Ei siihen muuta tarvita kuin päättäväistä viilaamista.

VIMMA olemme siis me. Vaan keitä ovat otsikon ”he”? No tietenkin Jaanan toinen aikuiskuoro Vox Polaris, joka konsertoi samaisella Kaupungintalolla 22.4. Tämä kuoro on meitä ammattimaisempi, onhan sen riveissä musiikin parissa leipänsä tienaavia. Ja sen myös kuulee: Stemmat soivat puhtaina ja kirkkaina ja ohjelmisto painottuu klassiseen. Ajan jalanjälkiä -kokonaisuus oli kiehtova matka eri aikakausissa ja ajattomuudessa. Valitettavasti tekstimonisteet loppuivat kesken eikä runosuomennosten lausuminen laulujen välillä paikannut puutetta. Tekstejä olisi tehnyt mieli  makustella vielä jälkeenpäin.

Erityiskehut ansaitsee Vox-kuoron pirteä oranssin-mustan-harmaanvärikäs puvustus. Visuaalisuutta antoi myös kävelykoreografia paikanvaihdoksineen, äänet sijoiteltuina kunkin laulun vaatimalla tavalla. Kaikkea ei laulettu ulkoa (kuten me!), sen sijaan kaikki lopun ylimääräistä lukuun ottamatta laulettiin a cappella. Niin se vain on, että kuoro kuulostaa parhaalta ilman säestystä. (Oopperakuorot orkestereineen ovat eri juttu.) Jos soittimia käytetään, ratkaisun olisi oltava taiteellinen. VIMMAN kohdalla syy on käytännöllinen: Emme vielä kykene laulamaan puhdasvireisesti ilman pianon tukea. Mielestäni meitä pitäisi ruveta määrätietoisesti valmentamaan tähän.

Jokohan jäisin kesätauolle minäkin? Jään… tai en, jos jotain kiinnostavaa lauluasiaa vielä ilmaantuu reposteltavaksi. Ans kattoo ny!

Tämän kirjoitti jamatar 25.4.2018

 

Viimeinen silaus

Huomenna meillä on ensi-ilta! Kukin VIMMAlaisista trimmaa itsensä konserttiesiintymiseen omalla tavallaan. Allekirjoittanut on käyttänyt nämä viimeiset päivät laulamalla laulut yksi kerrallaan (ulkoa tietenkin), pysähtyen tarkistamaan jokaisen epävarman kohdan (sanat tai sävel) nuoteista. Se on hidasta, mutta oikotietä ei ole. On se vain kumma, että aina on muutama fraasinpuolikas, joka ei tahdo painua mieleen millään. Ja tällä kertaa lauluissa on ennätyspaljon myös vokaliiseja (kiitos Heikki Sarmannon!), joita on haastavaa erottaa toisistaan. Ainakaan  minä en muista niitä erikseen. Kuoron mukana laulaessa ne sentään menevät jotakuinkin kohdilleen…

Työlästä tämä kuorossa laulaminen! Mutta me teemme suurpalveluksen aivoillemme ja muistamiskyvyllemme, sillä kaikki tämän kaltainen toiminta on aivoille kuntosali.

Jaana antoi sähköpostilla hyvät viime hetken vinkit huomista varten. Toivotaan ettei kukaan pökerry eikä saa kolossaalista yskänkohtausta lavalla. Ja skarpataan jokaisen laulun aloitus täsmälliseksi ja selkeäksi – sillä aloitukset ja lopetukset ovat esiintymisessä todella tärkeät. Siinä välillä voi sattua kaikenlaista, mutta katsojan/kuulijan mielikuvaan vaikuttaa eniten koko esityksen ja sen kunkin numeron aloitus ja lopetus.

Teijan teematunnit ovat olleet ihastuttavan monipuolisia, otsikkona olisi voinut olla ”Laulaen maailman ympäri”. Me jotka osallistuimme nautimme myös Teijan leikkisistä ja vaihtelevista ääniharjoitteista. Tunneilla on ollut sanalla sanoen KIVAA! Jaanan maanantaitunneilla ei tehdä yhtä paljon äänitreeniä, varmaan sillä ajatuksella että ehditään sitten laulaa enemmän lauluja. Minusta äänitreeni, varsinkin kun se tehdään huumorin pilkkeen kera, on ihan yhtä antoisaa kuin laulujen laulaminen. Mutta juuri nyt kaikkein tärkeintä on, että saisimme pitää kokoontumistilamme Steiner-koululla ja että teematunnit jossain muodossa jatkuisivat myös syksyllä. Ja mielellään niin, että myös Teija pysyy mukana kuvassa. Sillä nämä kaksi maestraamme täydentävät toisiaan ihan prikulleen.

Tämän kirjoitti jamatar 19.4.2018

 

Lauluklubin tulevaisuus?

Opetellessani muistamaan Luonnossa-konsertin laulujen järjestystä huomasin, että siinä käydään vuodenkierto kahdesti läpi: kesästä syksyn kautta talveen, uusi kesä, syksy ja talvi, kevät, ja viimein satakielen kesäinen kiitoslaulu. Viimemainitussa muuten on sanat, jotka pakenevat (ainakin minulle) kaikkea selittämistä. Aina sitä laulaessa olen täynnä ”keveää hämmennystä”. Aaro Hellaakosken runo kuuluu Satakieli-sarjaan, josta on peräisin myös ohjelmamme ärhäkkä Muurahaisten laulu. Taidankin ottaa ja lukea koko sarjan, oikein ajatuksen kanssa.

Jaanalla oli pahaenteisiä uutisia Maestran syksyyn liittyen: Steiner-päiväkoti aiotaan sijoittaa Steiner-koulun alarakennukseen, jolloin nykyinen musiikkiluokka ei ehkä enää olisi käytettävissämme. Mutta tarvitseehan koulu edelleen musiikkiluokan? Emmekö saisi siinä sijaa, vaikka huone vaihtuisikin? – Ja toinen juttu: Maestralaulajissa ja teematunneilla on käynyt vähänlaisesti väkeä, mistä johtuen Jaana ilmeisesti harkitsee kannattaako niitä jatkaa. Jos ne loppuisivat, Lauluklubin yleistoiminnasta jäisi jäljelle vain VIMMA-kuoro ja mahdolliset Avoin laulukoulu-periodit uusille tulijoille. Ei hyvä…

Vapaiden laulusessioiden funktio on toinen kuin kuoron. Maestralaulajiin ja teematunneille on voinut tulla laulamaan rennosti ja saamaan samalla laulutietoutta. Kuoro sen sijaan treenaa kurinalaisesti esiintymisiä varten. Ei vaikuta oikein ”klubimaiselta”. VIMMA on Lauluklubi Maestran ”suurin ja kaunein” osa, mutta jos nuo vapaamuotoisemmat karsitaan kokonaan pois, Maestra menettää jotain oleellista alkuperäisestä ideastaan. Toisaalta – kun nyt olemme itse vähäisellä osallistumisellamme osoittaneet, ettemme erityisesti näitä rennompia laulusessioita kaipaa, mitä niitä enää tarjoamaankaan? Näinkö todella on, Maestra-toverit?

Ehkä sureskelen suotta jo etukäteen. Mutta ainakin minulle klubitarjonnan kaventuminen olisi iso menetys.

Näin Maestran sivuilla ilmoituksen kevään Estill-kurssista ja ilmoittauduin oitis. Vanhana Estill-kävijänä tiedän, että kurssipäivästä tulee ruhtinaallisen antoisa. – Ja minulla on konserttiemme jälkeen mieluisaa odotettavaa toukokuulle.

Tämän kirjoitti jamatar 12.4.2018

Esiintymiskoulutusta

Joskus vuonna miekka ja kilpi teimme Hämeenlinnan nuorisoteatterissa monenlaisia ilmaisuharjoituksia. Yksi oli sellainen, että piti varioida kaikissa mahdollisissa tunnetiloissa lausetta ”Missä minun nenäliinani on?” Teatterikoulussa taas täytyi kävellä salin perältä kurssitovereiden eteen ja vakuuttaa heidät sanomalla ”Minä valloitan vielä koko maailman!” Status 10+, ei yhtään vähempää.

Laulupedagogi Laura Valleniuksen koulutustehtävät VIMMA-kuorolle tiistaina olivat toisenlaisia mutta samaan tähtääviä. Että olisimme vahvasti läsnä ja uskottavia esiintyessämme. Kuororivistössä helposti hervahtaa joutokäynnille tai autopilotille, jos ei pysy joka hetki skarppina ja tietoisena statuksestaan. Ja se hervahdus taas näkyy ja välittyy armotta katsomoon… Lauran harjoitteet ohjasivat tiedostamaan ja valitsemaan statuksen eli esittämisen voiman, mitä milloinkin tarvitaan. Aina ei ole syytä paahtaa kybällä, mutta koskaan ei saa pudota nollille. Meidän täytyy kuorona osata yhtenäisesti säädellä voimaamme, sävyjämme ja tunneilmaisuamme.

Lauran kaksituntinen selvensi meille mitä tarkoittaa oman esittämisen hallitseminen. En vain seiso rivissä laulamassa stemmaani johtajan merkkejä seuraten. Minun täytyy sisäistää esittämäni ja uskoa myös itseeni. Vain näin saan yleisönkin uskomaan siihen, mitä kuorona esitämme. Luulenpa, että tämän koulutuksen jälkeen nollille ei enää hervahdeta ihan vahingossa – koska nyt tunnistamme sen ja osaamme korjata asian.

Jaana videoi tapahtumaa ja on laittanut otoksia Naamakirjaan. Te jotka kyseistä somepalvelua käytätte, katsokaa sieltä. Minusta olisi enemmän kuin suotavaa, että kuoroa kuvattaisiin harjoituksissa ja saisimme yhteisissä katseluissa nähdä tuloksia. Millaisia ilmeitä ja eleitä, tahallisia ja tahattomia… Se jos mikä havainnollistaisi läsnäolon ja statuksen hallinnan tärkeyttä.

Kuoron huivityöryhmä toi näytille valitsemansa kankaat. Kauniit luonnonvärit sopivat täydellisesti Luonnossa-ohjelmaan. Tästä tulee hyvä!

Eilisiltana oli Sotkulla Savonian rytmimusiikkiosaston oppilasnäytös, jossa laulettiin läpi Nina Simonen Baltimore-albumi. Iso jousipainotteinen bändi ja kymmenen solistia. Ja laulajien ohjaajana tuo samainen Laura Vallenius! – Eniten soulia oli Taavi Kiiskisellä ja meidän Teija Korhosella. Kuulimme sävykkäät ja äänellisesti loisteliaat tulkinnat molemmilta. Myös Sara Saxholmin koruttoman intiimi esitys kosketti. Symppis konsertti – ja loistavaa esiintymiskoulutusta lavalla olleille.

Tämän kirjoitti jamatar 6.4.2018

 

Maaliskuun lauluja

Ylläoleva on Eino Leinon ensimmäisen runokirjan nimi, ja tuosta koulupojan kokoelmasta on yksi runo VIMMAN Luonnossa-ohjelmassakin: Minä metsän polkuja kuljen. Tiistaina kävimme taas koko prujun läpi yhtä soittoa. Se on erittäin hyödyllistä, sillä siinä paljastuvat kaikki omat epävarmuudet. ”Ahaa, tätäkään en vielä osaa…” Mutta paljon jo osataankin – hetkittäin voi tuntea vapaata laulamisen riemua.

Nyt hiotaan jo nyansseja. Revontulilauluun, johon kaipasin vivahteita, Jaana onkin kehitellyt herkullisia välisoittoja, kaikkien säkeistöjen väliin erilaiset. Toimii!! Myös välispiikit toimivat ja sujuvat lausujilta luonnikkaasti. Alussa ja lopussa on koko jutun ydin: ”Ja mun sydämeni etsi lepoa ja rauhaa.” – – – ”Mielen myrsky nukkuu.” Mielen tyyntymystähän me luonnosta haemme ja myös saamme.

Luonnossa-juliste ja käsiohjelma ovat valmistuneet ja näyttävät raikkailta heleän vihreissä sävyissään. Puheeksi tulivat myös esiintymisasumme. Pitäisikö niitä uudistaa? Tai keksiä jotain erityistä juuri tähän konserttiin? Itse en ole yhtään kyllästynyt vanhoihin huiveihimme, mutta en vastusta uusienkaan hankkimista, jos löytyy sopivasti erilaiset. Monilla kuoroilla on vakiintunut esiintymisasu osana imagoa, eikä sitä hevin vaihdeta. Nykyiset huivimme ovat kuuluneet VIMMAN imagoon jo monta vuotta. Mutta kuten sanottu, minulle sopii jos välillä freesaamme ulkoasuamme. Kunhan ei hylätä kokonaan kauniita vanhoja huivejamme!

Teijan tunnilla ilakoitiin afrikkalaisten kaanonien parissa. Laulettiin piirissä ensin kahtena, sitten kolmena ryhmänä keholla rytmiä merkaten. Ai että oli kivaa! Etniset laulut vieraine sävelasteikkoineen ovat kuin virkistävä suihku korville. Tykkään noista murretuista, liukuvista sävelkuluista ja monipolvisista rytmeistä ”kuin hullu puurosta”.

Tarkentavaa tietoa laulusta Kuljen yksin autiolla tiellä: Kaivelin vähän levyhyllyjäni – ja sieltähän se löytyi, Boris Shtokolovin laulamana. Säveltäjäksi on merkitty E. Shashin, ja sanat ovat itsensä Mihail Lermontovin, jota venäläiset pitävät kansallisrunoilijanaan Aleksandr Pushkinin ohella. Suomennos seurailee alkutekstiä, hieman lyhennettynä. Ei siis ole kansanlaulu, kuten Toivelauluja n:o 5 väittää. Ehta venäläinen romanssi se on!

Tämän kirjoitti jamatar 29.3.2018

 

Makuasioita

Mieltymykset ovat makuasioita. Mistä ne syntyvät? Oma lähipiiri, ympäristö ja tottumukset muovaavat niitä. Mutta joskus ne tuntuvat tulevan kuin tyhjästä. Viime teematunnilla Teija kertoi kuinka hän, pääosin suomi-iskelmän valtapiirissä kasvanut, selittämättömästi koki bluesin omakseen heti kun sitä kuuli. Sama täällä!! Minullekin kävi niin, vaikkei mikään kasvuympäristössäni viittonut bluesiin päin. En muista miten kuulin perinteistä bluesia ensi kerran. Suomen Yleisradio ei sitä ainakaan soittanut. Ehkä porttina oli Animals-yhtyeen väkevä hitti House of the Rising Sun. Brittibändin esitys ei ollut ”aitoa” bluesia, mutta biisi oli – ja pojilla oikea ote asiaan. Laulun raastavan vahva tunnelataus pysäytti. Ja edelleen juuri tunne sitoo minut bluesiin. Jonkun toisen mielestä blues on karkeaa, yksitoikkoista, epäkiinnostavaa musiikkia. Makuasia!

Lisää makuasioita, liittyen VIMMAN Luonnossa-ohjelmaan. Osa meistä kuorolaisista haluaisi laulaa Muuttolintujen tullessa-laulun hieman nopeammin, mutta taiteellinen johtajamme sanoo ei. Hänen näkemyksensä mukaan laulu pitää esittää hitaammin. Ja johtajan näkemys määrää, eli pulinat pois. Oma mielihaluni olisi elävöittää Revontulten leikkiä vaihtelemalla tempoa ja volyymia säkeistöstä toiseen – että äänikuva liikkuisi kuten revontulet taivaalla. Mutta Jaana uskoo laulun toimivan ilman moisia tehokeinoja, ja paras minunkin on luottaa johtajan ammattitaitoon… ja makuun.

Kumpi suomennos on parempi, Jaana Lapon vai Pentti Saaritsan? Maestra-tunnilla lauloimme Lapon versiota Violeta Parran laulusta Gracias a la vida. Lapon käännös alkaa sanoin: ”Elämälle kiitos, sain siltä paljon”, ja Saaritsan: ”Miten voin kyllin kiittää elämää rikkaudestaan”. Molemmat ovat uskollisia alkutekstille, mutta lyyrikko Saaritsan käännös on runollisempi ja soi kauniimmin. VIMMA käytti taannoin konsertissaan ”Ritsan” käännöstä, jonka junttasin Jaanalle varmana asiastani. Mutta jos joku pitää enemmän Jaana Lapon tekstistä, mikä minä olen vastaan vänkäämään.

Makuasioista ei kannata kiistellä – paitsi jos jokin on todella mautonta, ala-arvoista ja typerää. Tai lieneekö tämäkin makuasia?

Tämän kirjoitti jamatar 22.3.2018

34 päivää konserttiin

Hanget on vielä korkeat, mutta ilmassa väreilee jo kevät. Aamut ovat valoisia ja illatkin yhä pitempään. Ja VIMMAN Luonnossa -konsertin ensiesitykseen on aikaa 34 päivää.

Tiistain kuorotreeneissä läpikäytiin hela hoito välispiikkeineen kaikkineen. Mikko Inkisen haitari antoi uutta puhtia harjoitukseemme. ”Kurtun” sävykäs ja tarvittaessa rempseä ääni sopii täydellisesti luonto-laulujemme säestykseksi pianon ohella. – Joka kerta on tuntunut että uusi konserttiohjelma on edellisiä vaativampi, mutta tällä kertaa asia on todella niin. Töitä riittää, että saamme Sarmannon ja Edelmannin sävelhelmet soimaan puhtaasti ja elävästi.

Teijan tunnilla kävi kato sairastumisten takia. Ainoina paikalle saapuneet Särkilahden Riitta ja minä saimmekin yllätystreenin. Ensin lauloimme yhdessä Carlos Gardelin tangoa Kuoleman paikka – täyttä kurkkua, kunnes Teija kehotti etsimään muitakin sävyjä. Niinpä: Tunteen paloa voi ilmentää muutenkin kuin urku auki… Sitten työstimme kumpikin omavalintaista laulua teematuntien nuottinipusta. Riitan valinta oli herkkis Dream a Little Dream of Me, minun Sixteen Tons, Merle Travisin blueshenkinen kantribiisi. Ai että oli hauskaa! Nautin kun saan heittäytyä – ja että minulle asetetaan rajat.

Ukuleleryhmä aloitti kevätkautensa iloisin ilmein. Kehuivat ja ylistivät Happosen Juusoa, joka tuurasi äänensä menettänyttä Jaanaa. Itse jätin ukulelen. Se ei sitten ollutkaan minun juttuni, vaikka ensin niin luulin. Vaan olisipa hienoa, jos ukejengistä kuontuisi meille terhakka komppiryhmä tuleviin esityksiimme. – Ottakaa mimmit onkeenne, joohan?

Tämän kirjoitti jamatar 17.3.2018