Tulkintoja

Suomirockin ykköstykki Ismo Alanko täytti 60 vuotta. Yle juhli sitä teemaillalla, jossa vanhojen konserttitaltiointien lisäksi näimme ja kuulimme juhlakalun esittävän laulujaan pianon ja akustisen kitaran kera. Riisuttua, keskittynyttä tulkintaa. Herkkua! Ja sitten oli vielä LABRA, Ismon Stefan Lindforsin kanssa Suvilahden vanhaan kaasukelloon v. 2000 tekemä shamanistis-futuristinen kokonaistaideteos. Mukana pyöri (sananmukaisesti!!) myös suosikkihaitaristini Kimmo Pohjonen. Minua pökerrytti pelkkä katsominen… Toivotan armorikkaita vuosia edelleen hyvässä vedossa olevalle taiteilija Alangolle.

Neloskanavan Vain elämää -sarjassa on nyt tosi mehukas kattaus artisteja tulkitsemassa toistensa hittejä. Omaperäisiä versioita on jo kuultu ja lisää on tulossa. Yksittäistä lempparia on vaikea nimetä. Persoonana diggaan eniten Hra Ylppöä, Reino Nordin taas miellyttää soulahtavalla laulutyylillään. Aiemmin dissaamaani Stigiäkin olen alkanut sietää. Hänhän on oikeastaan aika hellyttävä hahmo.

VIMMA sai kolmannen Onni-biisinsä, joka on Eino Leinon runoon sävelletty Laulu onnesta. Runon sisällöstä syntyi kiihkeä debatti: Miksi pitäisi piilottaa onnensa kuin itsekäs saituri ja painua sen kanssa synkkään korpeen? Meikä oli heti käsi pystyssä omine tulkintoineen: Leino tahtoo sanoa, että onni on niin herkkä asia, että sitä täytyy suojella ja varjella kuin kynttilän liekkiä tuulessa. Eikä ”korpi” tässä ole synkeä ryteikkö vaan asumaton luonnonmaisema, jossa onnelliset saavat olla rauhassa kenenkään häiritsemättä. Mutta runojahan voi ja saa tulkita kukin omista lähtökohdistaan. Ja hyvä runo ei ole yksiselitteinen.

Oskar Merikannon duetoksi säveltämä Onnelliset on niin tuttu laulu, että huomasin jo osaavani stemman lukuisten kuulemisten pohjalta. Mikä helpotus, kun kerrankin pystyy laulamaan vapaasti heti alusta lähtien! Mutta Ahti Sonnisen Lauluun onnesta Jaana on värkännyt niin kimurantin alttostemman, että ensikuuleminen nosti kylmät väreet: Tätä tulen jankkaamaan hikiotsin… No, sehän vain tasapainottaa, kun toinen laulu on niin helppo.

Viikon kuunteluvinkki vie tällä kertaa 1970-luvun alkuun. Tämän runosielun vei syöpä nuorena, mutta laulut jäivät – ja kuulaan kirkas ääni levyn uurteisiin. Kesää muistellen: https://youtu.be/HXijRrCqsgA

Tämän kirjoitti jamatar 18.11.2020.

Konsertissa

Viime viikon torstaina olin konsertissa – ensi kerran hyvin pitkään aikaan. Nuori sankaribaritoni Kristian Lindroos vieraili Musiikkikeskuksella kaupunginorkesterin solistina esittäen Ralph Vaughan Williamsin laulusarjan Songs of Travel. Salissa istuttiin turvavälein, osalla yleisöä kasvomaskit. Erikoinen, odottava tunnelma. Mutta musiikki sytytti mielet ja vei hetkeksi pois nykyhetkestä.

Oli juhlavaa istua konserttisalissa ja nauttia elävästä musiikista. Vähän parempaa päällä, väliajalla kahvi leivonnaisen kera. Ja lopussa voimalliset aplodit, jotka oli selvästi suunnattu paitsi kiitokseksi tästä esityksestä, myös kannustukseksi muusikoille heidän työssään. Heillä on kyky ja mahti taikoa meidät taidollaan toiseen maailmaan. Poistuin konsertista onnellisena.

Ja sitten  arkisempiin vaan ei vähäarvoisempiin aiheisiin: Toinen VIMMAN Onni-lauluista on Oskar Merikannon Onnelliset A. Kiven runoon. Muisto-sarjan Sunnuntaihan on oikeastaan toisinto samasta teemasta. Sama idyllinen maisema, sama kainosti lumoutunut runoilija ja kai sama tyttökin… Eipä haittaa, kun laulut tulevat osiksi eri miniatyyreja. Hienoja, laulun ystävien rakastamia klassikkoja molemmat.

Osa kuorolaisista laulaa nyt maskeissa. Jaanallakin oli eilen sellainen, hän tosin valitti että maski saa nenän vuotamaan ja pitää vähän väliä niistää. Eihän tuo kuonokoppa mukava ole. Itse vältän sen käyttöä, ellei tule pakolliseksi. Se myös huurustaa silmälasit, mikä ei meitä rillipäitä riemastuta.

Pinnasin ”vanhojen” laulujen kertaamisesta, ja sehän kostautui oitis. Ei mennyt harjoitus kuin Strömsössä, vaikka jo taannoin kehuin osaavani kaiken ulkoa. Kovin on vielä ohutta se osaaminen… Nöyrästi vain takaisin äänitteiden äärelle. Ja Syyskuu-laulun teksti tahmoo edelleen. Mutta aina nuo on opittu – sekin ufoilu Sata salamaa! Se oli silloin vanhaan hyvään aikaan, kun koronavirusta ei olisi osattu kuvitellakaan…

Vaan eipä lannistuta. Kuunnellaan sen sijaan suomalaista fado-laulajatarta: https://youtu.be/-FNlFJz64XU Hämmästyttävää!

Tämän kirjoitti jamatar 11.11.2020.

Laulu jatkuu

Korona saartaa ja uhittelee, mutta urhea VIMMA-kuoro jatkaa laulamistaan. Kokoonnumme livenä joka tiistai Jynkän koulun halliin. Kerrankin sen kolhosta suuruudesta on meille iloa, sillä se mahdollistaa laulamisen turvavälein. Ennen koronaa raivasimme hallin pöydät ja tuolit sivuun treeniemme ajaksi, nyt sirottaudumme harvakseltaan pöytien väleihin. Se näyttää ja tuntuu hassulta kuorolaulamista ajatellen, mutta parempi niin kuin etänä Zoomissa, jokainen yksin pikku ruudussaan…

Ensimmäinen uuden Onni-teemamme lauluista on – kuinkas muuten, Onni. Martin Kochin Lyckan, ruotsalaisen laulelman helmiä. Heräävä rakkauden tunne vertautuu tekstissä kevääseen ja sen elämänvoimaan. Voisiko valitulleen asian kauniimmin sanoin esittää?

Stemman oppiminen tuttuun lauluun voi olla erityisen hankalaa, kun melodia jyrää mielessä ne ”vaihtoehtoiset”. Tällä kertaa Onnen alttostemma tuntui ihmeen helpolta omaksua. Mutta vain ensikuulemalta. Totuus voi olla toinen, kun harjoitellaan yhdessä eteenpäin. Ei mikään ole koskaan helppoa tuosta vain, ainakaan minulle. Maaliin en pääse raivautumatta ryteikön läpi.

Muisto-laulujen kanssa ollaan nyt vaiheessa, jossa turvavälit haittaavat todella. Johtajaa seuraamalla pysyn tempossa, mutta se että kuulen muita laulajia viiveellä aiheuttaa hämmingin: Korva sanoo että laulan epätahdissa. Kumpaa totella, silmää vai korvaa? Tämä ei parane ennen kuin voimme taas laulaa normaalisti vieretysten. Ihan tautisen katalaa!

Keksin idean, että rupean laittamaan postausteni loppuun teille pienen kuuntelutärpin. Jotain spessua, yllättävääkin ehkä. Herkkua siis! Tässä ensimmäinen: Sittemmin suursuosioon noussut ”kansanlaulaja” esiintyy omalla äänellään, ennen levy-yhtiön puuttumista äänen sointiin ja sävyyn. Ilvettä ja ilkikuria löytyy jo tästä varhaisteoksesta, nam! Olkaa hyvät: https://youtu.be/5LZtjHXkhzs

Tämän kirjoitti jamatar 4.11.2020.

Hengähdyshetki

Kun viime VIMMA-treenit oli peruttu, syyslomamme pitenikin kahteen viikkoon. Oiva tilaisuus opetella ulkoa Muisto -lauluja! Ja asiaan paneutuminen kannatti: Eiliset harjoitukset lauloin läpi luntat pöydällä, ei kädessä. Uskalsin heittäytyä sen varaan, mitä juuri nyt osaan ja muistan. Riemukas vapautumisen tunne – vaikkei kaikki vielä ihan priimasti mennytkään.

Tämä on se ihana hengähdyshetki, kun työn alla oleva matsku on tuoreena muistissa ja laulaminen on rentoa. Viilausvaihe omine tuskitteluineen on edessä, mutta nyt nautitaan. Tai siis meikä nauttii; enhän tiedä kuinka tämä prosessi kuorokavereilla menee. Nyt on viisi laulua jotenkin hanskassa, stemmat ja sanat. Mutta Muistatko syyskuun, joka sävelten puolesta on meille altoille helpoin (koska laulamme pääosin melodiaa), on sanojen osalta hankalin. Siinä toistetaan yhtä ja samaa asiaa varioiden, eli heikosti apuja mieleen painamiseen. Kutsun tällaista laulutekstityyppiä ”sanahelinäksi”. Enkä arvosta sitä järin korkealle.

Hengähdyshetki on samassa jo ohi, sillä ensi viikosta lähtien alamme Muisto -laulujen ohessa opetella seuraavan teemakokonaisuuden kipaleita. Yksi kerrallaan nämä uudet biisit vievät meidät taas aloitusruutuun. Mutta näin Miniatyyrimme rakentuvat lomittain, jolloin meillä on ohjelmistoa mistä valita sitten kun on aika taas lähteä esiintymään. Siinä onkin kysymys: Koska ja missä? Sitä emme tänä poikkeusaikana voi tietää. Mutta me treenaamme luottaen siihen, että tämä menee ohi ja päästään taas konsertoimaan. Ei VIMMAN tarina peruuntuneeseen 10-vuotiskabareehen lopu!

Loppukaneetiksi jotain herkkää ja kaunista. Tsekatkaapa tämä: https://youtu.be/ynoVqMCo6V4

Tämän kirjoitti jamatar 28.10.2020.

Vielä kerran kabaree

Jaana laittoi ”tippalootaan” (dropbox) ääntä ja kuvaa VIMMAN viimeisistä kabareeharjoituksista. Siis niistä, joissa meillä oli näyttämöpuvut ja bändikin mukana. Tunnelma oli haikean iloinen. Haikea, koska näin hyvästelimme toteutumatta jääneen juhlaohjelmamme – ja iloinen, koska oli niin hauska laulaa kabareeasuissa ja vihdoinkin bändin kanssa. YouTubessa on nyt myös Jaanan editoima mainio kooste kabareemme vaiheista. Siitä näkee mitä olisi ollut tulollaan, jos…

Syyslomaviikon aikana olen pitänyt kertausharjoituksia. Ehei – ette voi arvata! Kävi niin, että kirjastoreissulla törmäsin kahteen teatteri-CD:hen, joita en tiennyt olevan olemassakaan. Kaj Chydenius säveltäjänä kummassakin. Toinen sisältää legendaarisen LAPUALAISOOPPERAN laulut, toinen yhtä legendaarisen SEITSEMÄN VELJEKSEN laulut, molemmat alkuperäisesityksinä. Olen muinoin nähnyt ne Helsingissä ja Turussa – ja kyllä, ne ovat ikonisen maineensa veroisia. Ja näiden laulujen äärellä olen nyt haikean iloisesti kerrannut nuoruuteni huippuelämyksiä.

Vielä toinenkin kertausharjoitus samalta kirjastoreissulta: Erikseen etsimättä sain näppeihini koirankorville luetun, halvalle paperille painetun kirjan BLUESIN TARINA, tekijänä Paul Oliver. Jos on kirjan ulkomuoto vaatimaton, ei ollut ylellistä myöskään niiden miesten ja naisten elämä, joista opus kertoo. Mustat bluesin pioneerit olivat köyhistä köyhimpiä maatyöläisiä, tehtaiden hanttityövoimaa ja kiertolaisia. Mutta he lauloivat ja soittivat bluesia! Tallensivat sinisiin säveliin murheensa ja harvat ilonsa. Kirjan sisältö on minulle osin ennalta tuttua, mutta mieluisaa asiaa myös kertaan mielelläni. Aina tulee vastaan jokin uusi tiedon muru. Ja CD-kokoelmistani löydän helmiä: ”Ahaa, tää on tää!

Tällä viikolla ei ollut Miniatyyri-harjoituksia, koska Jaana oli kipeänä (EI koronaa!), enkä osallistunut Zoomissa palautekeskusteluun, koska en tiennyt siitä. Mutta ensi tiistaina toivottavasti ollaan taas livenä Muisto-laulujen kimpussa. Dum-dum siihen asti!

Tämän kirjoitti jamatar 21.10.2020.

Rytmi ja tahti

VIMMAN korona-ajan kuoroharjoitukset turvavälein ovat tosi haastavia, koska emme kuule toisiamme kunnolla. Tahdissa pysyy kun seuraa johtajaa – mutta entäs rytmi? Dum-dumeissa on tärkeää, että stemmat kulkevat oikea-aikaisesti suhteessa toisiinsa. Monrepos’issa naisten dum dumit tulevat miesten puolta hitaampien väleihin, tyyliin yks – KAKS-KOL, jossa ”yks” on miehet. Muisto-laulussa taas naiset iskevät synkoopilla dum-sarjansa miesten tasaisen tikkauksen väleihin. Tai näin minä sen miellän. Musiikkiopillisesti selitykseni lienee päin honkia, mutta… Tärkeintä kai on että asian jotenkin ymmärtää.

Mutta siis. Johtaja määrää tahdin, kun taas laulajien tulisi luoda ja säilyttää rytmi, laulun hengitys. En tiedä miten Jaana kuulee meitä Jynkän hehtaarihallissa. Omalta alton paikaltani kuulen miehiä vähän, sopraanoja huonosti ja omia stemmakavereita takanani tuskin lainkaan. Löydä siinä sitten yhteinen rytmi! Uskon kuitenkin, että tämä kohenee kun varmuutemme näiden uusien laulujen kanssa kasvaa. Kun laulamme itsevarmasti, myös kuulemme – ja aistimme yhteisen pulssin – paremmin.

Yle-tv tarjoili minulle taas kerran mahtavan musiikkielämyksen ja uutta tietoa. Kun brittiläisen glamrock-yhtye Queenin solisti Freddie Mercury kuoli v. 1991, tuntui varmalta ettei kukaan voisi korvata loistokasta Mercurya. Vaan kuinka kävikään: Vuodesta 2012 lähtien bändi on jälleen täyttänyt stadionit uuden solistin Adam Lambertin kanssa. Mies löytyi Queenia ajatellen erittäin yllättävästä paikasta: American Idols -kilpailusta! Teema-kanava näytti Queen-konkarien ja Lambertin kohtaamisesta dokkarin. Ja voi pojat… Lambert ei ole Mercury, mutta hän pärjää täysin omillaan. On ulkonäköä, asennetta ja ennen kaikkea ääntä. Vai mitäpä sanotte tästä: https://youtu.be/mPifrtucHBQ – Ja katsokaa tuota väenpaljoutta! Se tuntuu tänään unennäöltä.

Tämän kirjoitti jamatar 8.10.2020

Beatles vai Stones?

Susanna Vainiola pohdiskeli Popradio-ohjelmassaan rock-musiikin olemusta ja käsitteen laajenemista. Alkuperäinen rock’n’roll on aivan  muuta kuin se, mitä nykyisin rockiksi kutsutaan. Muutos alkoi 1960-luvulla, kun tulivat The Beatles ja The Rolling Stones. Teininä pidin Beatle-poikia harmittomina hauskanpitäjinä, Rollarit taas olivat rumia ja epäilyttäviä. Enpä tiennyt mitä tuleman piti! Siis että ”Kuoriaisista” kuoriutui rock-musiikin uudistajia – ja että ”Vierinkivet” rokkaavat yhä vieläkin.

Popimpaa vai rokimpaa? Täällä Koti-Suomessa voisi kysyä: J. Karjalainen vai Kauko Röyhkä? Omaan ranking-listaani mahtuvat molemmat. Jii on monipuolisempi, mutta Koo on parhaimmillaan todella tylyn hyvä. Mutta rock ei enää ole nuorisomusiikkia; nuorille maistuu pop ja rap. Eipä silti, maistuu räppi minullekin, valikoidusti. Arvostan sitä sanataiteena.

Saatiin koronakevään katkaisema Voice of Finlandkin vihdoin päätökseen. Voittajaksi nousi Juffi Seponpoika, finaalinelikon persoonallisin. Häntä minäkin olisin (siitä joukosta) äänestänyt. Saapas näkee mihin omaperäisyys ja asialliset äänivarat riittävät. Huipulla on ahdasta ja harva yltää kiintotähdeksi.

VIMMAN Muisto-miniatyyrien kanssa ollaan nyt siinä vaiheessa kun pitäisi alkaa jo osata. Mutta kun ei osaa… Syyskuun ja Sunnuntain laulan jo kohtuullisesti. Mutta ne muitten laulujen hyminät ja dumittelut sysäävät minut armotta ammuvainaan nuotille. Se kiukuttaa. Miksi nuottikorva pettää? Siksi kai, että se ei ole tarpeeksi harjaantunut. Ei siis kymmenessä kuorovuodessakaan! Pitää vain odottaa että sävelkeitto kypsyy muistissani. Mutta aikansa se ottaa…

Tämän kirjoitti jamatar 30.9.2020. 

Miten muistaa muistaa

Viiden laulutekstin opettelu ulkoa ei ole iso urakka kahdeksaantoista kabareelauluun verrattuna. Mutta juuri nyt minulla on vaihe, jolloin nuotit vaativat päähuomion. Vaikka osaisinkin tekstit, minun täytyy seurata noita pikku pallukoita nähdäkseni ja painaakseni mieleen miten se ”vaihtoehtoinen melodia” kulkee. Minulle on luontevampaa ottaa haltuun sävelet ennen sanoja.

Siispä tuijotan laulaessa tiukasti nuotteja. Toiset stemmat ovat ”muistiystävällisempiä” kuin toiset. Hankalimpia tässä satsissa ovat sanattomat dum-dumit. Miten voisi hahmottaa niiden polut? Siten, että jaottelee koko dum-dum-köntän neljän tahdin mittaisiin jaksoihin eli ”säkeisiin”, jolloin niistä muodostuu tajuttava kokonaisuus. Se auttaa mutta ei nopeuta oppimisprosessiani, joka kestää sen minkä se kestää. ”Hiljaa hyvä tulee” pätee meikäläiseen.

Turvavälein laulamiseen kuoroharjoituksissa alkaa jo tottua, mutta toistemme kuuleminen on todella haastavaa. Lähinnä sitä kuulee itsensä – ja erityisen kiusallisesti ne epävarmat kohdat, joissa oikea sävel katoaa tykkänään. Kamalaa!! Kun kotona yksin jo osasi mutta joukon mukana ei… Seuraava haaste tulee eteen, kun Jaana jättää pianon kokonaan pois ja laulamme a cappella. Silloin täytyy toden totta muistaa miten ne sävelet (ja sanatkin, tietty) menee.

Onnistuin pääsemään kansalaisopistolle Päivi Wellingin yksinlaulun pienryhmään. Omaksi materiaaliksi otin – kuinkas muuten! – Merirosvo Jennyn. Nyt tehtäväni on laulaa sitä aivan paljaasti, kuin kansanlaulua. Pois kaikki tulkinta ja esittäminen. Näin haetaan tekniikkaa, jonka pitää olla kaiken tulkinnan ja esittämisen pohjana. Erittäin tarpeellista meikämimmille, joka syöksyy aina suin päin ”tulkitsemaan”, vaikka eteeni lyötäisiin Ukko Nooa. Odotan uteliaana mitä tästä kehkeytyy.

Tämän kirjoitti jamatar 24.9.2020.

Vaihtoehtoisia melodioita

Uusia stemmoja opetellessani ajattelen niitä ikään kuin ”vaihtoehtoisina melodioina”. Tämä auttaa hahmottamisessa – mutta ei aina. VIMMAN miniatyyrisarjan Lilja, ruusu -laulussa altto vetää hyvin pitkään yhtä ja samaa ääntä ilman sanoja. Siitä ei ”melodiaa” saa parhaalla tahdollakaan! Ainut tuki on kuunnella mitä muut äänet samaan aikaan laulavat ja napata ne kohdat, joissa meillä altoillakin on melodianpätkä ja sanoja. Ei helppoa, mutta kuulostaa varmasti hienolta sitten kun se on opittu.

Näistä lauluista minulle läheisin on Muistatko Monrepos’n. Tuon puiston käytävillä tuleva isäni talutteli nuorikkoaan (isosiskojeni äitiä) ennen sotaa. Sitä nuorta miestä minä en koskaan tuntenut, sillä minut saadessaan hän oli jo sodankäynyt nelikymppinen. Kun laulu oli muodissa en tätä perhetarinaa tiennyt, kuulin sen siskoilta vasta joskus aikuisiällä. Siitä lähtien Monrepos-laulu tuo aina mieleeni isäni nuorena, siloposkisena ja rakastuneena. Olisi kiva käydä Viipurissa katsomassa, miltä puisto tänään näyttää.

Koronakevät sai minut tarttumaan nuoruuden päiväkirjoihini. Ne ovat joltinenkin lukuelämys! Teinin muistiinpanoissa oli myös musiikilla tärkeä sija. Tein kuukausittain oman ”hittilistan” arvioiden joka kipaleen. Ja skaalaa riitti cool-jazzista Elviksen kautta teinipoppiin. Suhteeni musiikkiin oli jo tuolloin intohimoinen. Vaanin yökaudet Radio Luxemburgia ja jokainen levyostos oli merkkitapaus. Monet listojeni ”hitit” olen jo unohtanut, mutta tosisuosikit eivät ruostu: Dave Brubeck, MJQ, Bobby Darin…

Enää en listoja tee, koska en aktiivisesti seuraa nykypoppia. Mutta mielenkiintoisia tyyppejä sieltäkin pompahtelee esiin, olen huomannut. Ne tekevät lauluja persoonallisella otteella ja esittävätkin niitä omintakeisesti. Sellaiset vähän karut ja karheat ovat minun mieleeni. Ei ulkoista koreutta vaan todenmakuista raporttia elämästä. Tyylit vaihtuvat ja ilmaisutapa muuttuu, mutta musiikki jatkuu ja on voimissaan. Hurraa sille!

Tämän kirjoitti jamatar 16.9.2020.

Miniatyyreja

VIMMA-kuoro käänsi uuden lehden: Alamme valmistaa vartin mittaisia minikonsertteja, joita voi säestyksettöminä esittää missä vain, myös ulkona. Yhteisotsikko on Miniatyyreja, kullakin oma teemansa. Ensimmäinen on Muisto – viisi laulua ko. aiheesta. Tuttuja melodisia lauluja, joiden parissa ”sielu lepää” voimia kysyneen kabaree-ponnistuksen jälkeen. Vaikeusastetta tosin löytyy näistäkin. Rytmilliset dum-stemmat pistävät aivot aluksi ihan kiharalle, mutta kyllä ne siitä taas oikenee… Jaana laittoi jo stemmat nettiin meille avuksi. 

Ylen Areenassa on Kansallisoopperan koronahulluttelu Covid fan tutte, Minna Lindgrenin uusi libretto Mozartin musiikkiin. Oopperan tähdet Karita Mattila etunenässä tekevät hulvatonta pilaa itsestään ja tämän koronatodellisuutemme tunnetuista ilmiöistä. Siis aivan raivoriemukasta!! Voiko vakavaa aihetta käsitellä tällä tavalla? Tsekatkaa itse! Joka tapauksessa upeasti ylöspantu, laulettu, soitettu, näytelty (todellakin!) ja johdettu. Esa-Pekka Salonen montussaan absoluuttisesti mies paikallaan.

Eilen tiistaina tuli surusanoma iskelmäsanoittajamestari Vexi Salmen kuolemasta. Nuori mies perusti 60-luvulla Hämeenlinnaan levykaupan, jossa minäkin kävin kuuntelemassa uutuuksia. Vexi esitteli minulle myös frendinsä Irwin Goodmanin, joka suostui opettaan minulle kitaransoittoa. Vexi oli hieno mies, laajasti yleissivistynyt, taiteita rakastava. Ja tekstinikkarina parasta A-luokkaa. Valtava nippu lauluja jää iloksemme elämään ikivihreinä.

Tämän kirjoitti jamatar 9.9.2020.