Blogi

Ennen kuin pistän kesäksi blogin pillit pussiin, olisi vielä muutama juttu: 1) Kävin katsomassa kaupunginteatterissa Lumit-lukiolaisten version Fame-musikaalista. Valtaisa ponnistus opiskelijoilta, jotka ovat esiintyjinä vielä amatöörejä. Esitys oli värikäs ja energinen, kaikessa näkyi tekemisen palo ja into. Onhan aihekin lähellä esittäjien omia tulevaisuuden toiveita. Lauluvoimaa löytyi etenkin vahvaäänisistä naisista. Miehet jäivät hiukan heidän säteilynsä varjoon.

VIMMAN Valkokankaalla -show kaupunginteatterilla on nyt ohi. Ja miten meni? Ei tullut vararikkoa – kiitos kotijoukkojen, ystävien, tuttujen ja tuntemattomien, jotka saapuivat konserttejamme kuulemaan. Pitkä päivä kului joutuisasti, tauoilla syötiin eväitä henkilökunnan lämpiössä, muu aika oltiin stagella tositoimissa. Näyttämö on minulle työvuosilta tuttu, mutta nyt olin uudessa roolissa ja se kyllä jännitti. Onneksi muistin kaiken

– Nyt ollaan niin pitkällä että viimeinen VIMMAN Valkokankaalla-treeni on pidetty, pukujen kera. Näin ei tule kenellekään asianosaiselle yllätyksenä, minkä näköisinä toisemme kohtaamme sunnuntaina teatterilla. Alavan saliin kerääntyi värikästä joukkoa: oli kabaree-kimallusta, satuhahmoja, vintageasuja moneen lähtöön. Ja sitten me ”siviilit” pukukoodilla ”arkinen”. Meitsin valinta oli pillifarkut ja paitapusero. Rentoa ja mutkatonta. Tärkeää on, että jokainen

No niin! Päivän VIMMA-kotitreeni on tehty. Kävin kaikki Valkokangas-laulumme läpi kahdessa osassa. Yhtä soittoa ei jaksaisi, loppua kohti ote herpaantuisi. Jaanan ohjetta seuraten lauloin peilin edessä, tarkkaillen eleitäni ja ilmeitäni. Ei saa tehdä yli eikä ali vaan juuri sopivasti. Luontevasti. Samalla täytyy sopeuttaa oma ilmaisu kuorotoverien ilmaisuun. Mutta juuri tätä emme kuorossa itse näe, vaan

Radiossa on ohjelmasarja Näistä levyistä en luovu, jossa tunnetut henkilöt kertovat mielilevyistään. Meitsi ei luopuisi mistään! Kaikkeen, mitä olen hyllyihini kerännyt, minulla on tunneside. Musiikkiin ja ihan tiettyihin äänityksiin voi tallentua tunnemuistoja, jotka eivät haalistu. Kun laitan soimaan Sergei Rahmaninovin 2. pianokonserton, mieleen palaa miltä tuntui kuunnella sitä nuorena tyttönä kynttilän valossa vuokrakämpän lattialla maaten.

VIMMAN viime treeneissä pulpahti mieleen mietteitä aiheen vaiheilta. Kuten, että mikä tämä porukka on ja miten se on nykyvaiheeseensa päätynyt. Kuorossamme on tällä hetkellä noin 50 aktiivijäsentä. Se on paljon – mutta alkuvuosina oli vielä enemmän. Muistelen että reilusti yli 60. Ajan saatossa väkeä on tullut ja mennyt, kuten elämään kuuluu. Mutta rajuimmin meitäkin rokotti