Karaokestarat

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 31. tammikuu 2010 kello 16:30

Perjatai-iltana Rauhalahden karokebaarissa ei kuultu mitä tahansa laulua, vaan asialla olivat jatkoryhmäläiset. Karaoke oli varattu pelkästään meille parin tunnin ajan, ja hyvä niin; laulajalistat täyttyivät vinhaan vauhtiin solisteista, duoista ja trioista. Itselleni päällimmäiseksi jäi suuri WOW-reaktio:

WOW miten hienoa ja taitavaa laulamista!
WOW miten hienoja ääniä!
WOW miten paljon minulle uusia kappaleita!
WOW mikä rohkeus tarttua mikkiin – ja tietysti selviytyä siitä voittajana!
WOW miten kivaa!

Kaksi tuntia meni aivan liian nopeaan. Osa porukasta jäi vielä syömään yhdessä ja energisimmät jatkoivat iltaa laulamalla ja tanssimalla. Ja löytyihän laulamasta siinä vaiheessa myös uusia laulukoululaisia…

Pikainen gallup kertoi, että tällainen tilaisuus täytyy järjestää uudelleen. Silloin kyllä täytynee varata aikaa enemmän, jos mahdollista. Toivottavasti kaikille mukana olleille jäi yhtä hyvä fiilis illasta kuin minulle!

Vaikka poistuinkin paikalta jo hyvissä ajoin, aamuherätys otti koville. Lauantaiaamuna oma ääni oli päälleyrittävän flunssan ja paljon laulamisen vuoksi väsähdyksissä, mutta kummasti laulaminen aukesi kolmen tunnin oopperaharjoitusten avulla. Kiitos siitä kuuluu oppilailleni, jotka tekevät hienoa työtä Auringonkukkien suhteen. Jos sama linja jatkuu loppuun saakka, tiedossa on hurjan hieno esitys huhtikuussa. Ja miksipä ei jatkuisi!

Kommentoinut Marita Jama 2. helmikuu 2010 16:35

Jes – karaokekokemus oli myönteinen. Lisää!!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s