Täysin kunniallisesti

Käyttäjän Jaana Kilpi lähettämä 22. marraskuu 2010 kello 23:24

Kylläpä oli mahtavaa saada tällaisen täysin toistaitoisenkin olla mukana konsertissa viime torstaina! Kiitokset kaikille ja erityisesti Jaanalle ja Atsolle! Nyt alkaa vähitellen jalkapohjat maata tavoitella ja ääliömäinen hymy haihtua naamalta.

Olikin vierähtänyt jokunen vuosi(kymmen) edellisestä klassisen musiikin konsertista ja oopperassa en ole käynyt koskaan. Nautin silti täysillä ja Atson juonnot olivat hyvät ja tarpeen. Olihan siellä jokunen tuttukin biisi. 🙂 Tästä innostuneena suunnittelin jo venereissua Savonlinnaan oopperajuhlien aikaan, ja musiikkikeskuksen penkit tulevat kulumaan muutoinkin kuin viihdekonserteissa minun toimestani.

Houkuttelin myös kaksi lapsistanikin konserttiin ja oman jännittämisen lisäksi sain jännätä, milloin tytöt alkavat väsyä ja keksiä epämääräistä tekemistä. Ilokseni kuitenkin huomasin, että he käyttäytyivät mallikkaasti.

Vasta lavalla alkoi oikeasti kurkkua kuivamaan ja mielessä kävi, että mitä ihmettä minä olen itseni tänne mennyt sotkemaan. Onneksi tunne meni nopeasti ohi ja Orjakuoron jälkeen oli taas niissä olosuhteissa kohtuullisen rento fiilis. Välillä koitin soittajien nuoteista arvailla, missä mennään, mutta arvailuksi jäi. Ehdin myös ihailemaan joidenkin vaskien erinomaista kiiltoa ja miettimään puhaltimien valmistustekniikoitakin, sekä kiroamaan korkeita korkojani.

Finlandia ja Land of Hope and Glory menivätkin ihan hyvin ilman suurempaa jännittämistä ja osasin (tai ainakin luulen niin) jopa laulaa alas oikeissa kohdissa. Katsomossa olleet tutut kehuivat, että hyvin meni ja pikku kämmy ei ollut kuulunut sinne.

Tytöiltä myöskin kyselin mitä pitivät, oli kuulemma hyvä konsertti. Kun kysyin mikä oli parasta, Vilma 9v vastasi: ”Suklaakakku väliajalla.” ja Vanni 6v: ”Kapellimestari!” Vanni pitikin seuraavana päivänä kamujensa kanssa kuorosotaa eskan pihakuusen alla ja hän oli tietysti kapellimestari tässä leikissä. Ja oli hän innoissaan myös Jaanan päiväkotivierailusta ja laulatuksesta.

Lehtiarvostelusta olin aivan pähkinöinä, ja Spotify on iltakaudet raikunut poikkeuksellisesti oopperamusiikkia. Olen kahlannut läpi tunnetuimpia laulajia ja siinä sivussa on tullut kuunneltua myös Anita Välkin lastenlauluja. Kaikkien hienojen sopraanojen ja tenorien jälkeen huomaan notkuvani Ryhäsen, Talvelan ja Salmisen seurassa. Jotenkin nuo matalat bassot on niiiin mahtavia. Tuutulaulut kuitenkin hoitaa Nina Simone.

Kommentoinut Jaana Turunen 23. marraskuu 2010 09:05

Missä täällä on se tykkää-nappula?
Vanni otti hihasta kiinni päiväkodin pihalla, kun olin poislähdössä, ja totesi ylpeänä, että sinä lauloit eilen mun äidin kanssa…

Viimeisimmät postaukset