Laulu se on ollut minun iltojeni ilo

Käyttäjän Rauni Kankaanmäki lähettämä 4. toukokuu 2011 kello 09:23

Olen aloittanut Lauluklubi Maestrassa harjoittelijana (liittyvät opiskeluihini) ja tulen bloggaamaan enempi vähempi säännöllisesti tänne kesän ajan. Musiikki on kuulunut lähes aina elämääni ja heti aluksi onkin ollut aivan mahtavaa, että olen päässyt kurkistamaan taas parin vuoden tauon jälkeen laulun maailmaan. Pahoittelen, että heilun vielä hetken tuollaisena persoonattomana hahmona, mutta lupaan laittaa mahdollisimman pian kasvot näille kirjoituksille.

Laulu on tosiaan ollut vuosikausia iltojeni ilo, eikä eilinen konsertti tuonut poikkeusta tähän. Oli ilo katsella innostuneita kasvoja ja kuunnella raikkaita kevätsäveliä. Nyt kun tiedän, kuinka nuori Maestra-kuoro on, olen hämmästynyt taidoistanne. Laulunne soi ja siinä oli ryhtiä. Tähän on varmaan suurena syynä se, että kuoro on varsin motivoitunut tekemiseensä ja se paitsi näkyy myös kuuluu ulospäin. Kiva!

Kesä kolkuttaa ovella (kyllä kyllä, vaikka tuo sää haraakin nyt kovin vastaan) ja vaikka Lauluklubin vakiotunnit jäävät nyt ansaitulle kesälomalle, toivottavasti teidän laulu raikaa siellä laiturin nokassakin, jotta kuoro pääsee taas syksyllä polkaisemalla vauhtiin. Laulamisen iloa päiviin ja iltoihin!

Viimeisimmät postaukset