Ajatukset laulutunnilla…

Käyttäjän Eila Peltokangas-Lommi lähettämä 19. elokuu 2011 kello 11:00

Laulutunnit taitavat vaikuttaa kokonaisvaltaisemmin kuin äkkipäätään osaisi ajatellakaan. Kun laulukurssilta oli vapaailta, niin huomasin, miten ajatukseni kulkivat lal-lal-latuksen ja nan-nan-natuksen polkuja… Taisin kaivata ryhmään!;) Eroahdistusta lieventääkseni otin käteeni Avoin laulukoulu -vihkosen, joka oli ensimmäisellä tunnilla jaetussa materiaalikansiossa. Kannattaa lukea! Varsinkin osio ”Perusasioita laulamisesta” sisältää juttuja, joita käydään läpi tunneilla. Vihkosesta ne voi kerrata ja itse ajattelin kirjata mukaan omia muistiinpanoja ja havaintoja vastaisen varalle! Laulamisen terveysvaikutusten lista on vaikuttavan pitkä – jos emme ihan nuoruuden lähdettä olekaan löytäneet niin ihanaa elämän eliksiiriä kuitenkin!

Torstai-illan (eilen) tunnilla paikansimme päästämme ”reiän”, jonka avulla leuka asemoituu laulamisen kannalta suotuisasti. Reiän löytyminen edellyttää, että suu avataan oikeasti auki!

Tunnin loppupuolella tapahtui jotakin huikeaa: tavanomaiselta tuntunut harjoite jatkui… Jaana ohjeisti osan porukasta vetämään uutta settiä… mikä svengi!… Jaana lisäsi menoon tekstiä Kalevalasta: meillä oli Joukahais -räppi! Mikä fiilis, aivan mahtavaa!!! Kuinka me osattiin?!

Kommentoinut Rauni Kankaanmäki 19. elokuu 2011 11:28

Maestran henkeen: ei pidä epäillä omaa osaamista, vaan antaa vapaasti tulla – Silkkaa laulumisen iloa!

Viimeisimmät postaukset

Scroll to Top