Käyttäjän Minna Kumpulainen lähettämä 6. syyskuu 2011 kello 20:40
Voiko olla totta! Ensimmäistä kertaa aloimme kuorossa harjoitella laulua (nimeltä Laulu), joka oli minulle tuttu, mutta muille juurikaan ei. Vaikka onhan kyseessä sentään Juicen hieno ja kaunis biisi vuodelta -87. Tosin sekin, että laulu on minulle tuttu on yksin 10 vuoden takaisen ”musamaikka Matilaisen” ansiota. Lukioaikaisesta Intro-kirjasta nimittäin löytyi yhtä sun toista mielenkiintoista laulettavaa mm. Orjien kuorosta Ultra Bran Minä suojelen sinulle -kappaleeseen. Vaikkakin Orjien kuorosta löytyy vain alkuperäisversio, ei suomennosta. Mutta eipä siitä sen enempää.
Nämä kolme laulupäivää ovat olleet mahtavia. Kiva aloittaa syksyn laulut täysillä, vaikka uudet laulut välillä puuduttavatkin. Stemmoja on välillä vaikea löytää ja hahmottaa – niin siis kun nyt sopraanotkaan eivät pääse ihan niin helpolla. Sunnuntaina tuntui, että Pohjolan yöstä ei kyllä tule mitään, mutta tänään se alkoi jo kuulostaa välillä jopa ihan hyvältä ja uskon, että jouluun mennessä se kuulostaa mahtavalta! Tarvitaan vaan niitä toistoja ja niin nuottien kuin sanojen sisäistämistä.
Eiliseltä laulutaitotunnilta ei paljon tarvitse muuta sanoa, kuin että ”Jokaisessa meissä asuu pieni orava (/Mikki Hiiri)” ja se vain pitää päästää välillä valloilleen! 😀
Kommentoinut Jaana Turunen 7. syyskuu 2011 11:55
Ajattelin, että on ihan reilua, että sopraanotkin saavat välillä hikoilla stemmojen kanssa, jotta miehet pääsisivät kerrankin vähemmällä ;-). Voi sitä ilon päivää, kun työ kantaa hedelmää ja biisit sujuvat tuosta vaan! Tänä vuonna sekin vielä nähdään…