Kehitysideoiden pyörteessä

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 23. syyskuu 2011 kello 14:58

Olen tässä jo jonkin aikaa miettinyt, millaisia tunteja tarvitaan tulevaisuudessa lisää. Senpä tiimoilta kysyin teiltä kaikilta mielipidettä ja kivasti sinne onkin jo tullut vastauksia. Jos et ole vielä käynyt äänestämässä kolmea omaa suosikkiasi, niin tee se valitsemalla yläreunasta ”ideas”. Ehdotuksia on kaiken kaikkiaan kymmenen ja saat ne kaikki näkyviin klikkaamalla ”view more”.

Tähän saakka laaja-alaisuus on saanut aina suuresti kannatusta. Kommentteja on tullut siitä, että on mukavaa laulaa erilaisia lauluja ja varsinkin sellaisia, joita ei itse tulisi laulaneeksi muuten. Osa taas viihtyy parhaiten itselleen tuttujen laulujen parissa. Ehkäpä tulevaisuudessa täytyykin olla erilaisia tunteja molemmille. Vaikka suosikit äänestyksestä näyttivät löytyvän heti, olen saanut myös kommentteja, että oli ihan mahdotonta valita kolme, kun moni miellytti.

Yksi loistava ehdotuskin on tullut (kiitos asianomaiselle!), että voisiko olla sellainen tunti, jonka teema vaihtuisi kausittain tai jollakin aikavälillä. Erittäin hyvä idea! Lukukauden saa kätevästi jaettua kahteen tai kolmeen erilaiseen periodiin. Voisin myös kysellä tietylle periodille myös sellaista vetäjää, joka on perehtynyt juuri siihen aiheeseen. Jotkut tunnit voisivat olla myös sellaisia, joissa lauletaan eri kielillä ja toiseet taas sellaisia, että siellä käytetään vain suomea.

Kommentoinut Marita Jama 29. syyskuu 2011 16:02

Omasta puolestani taidan kuulua ”seikkailijatyyppiin”, jota kiehtoo heittäytyminen outojen laulunlajien pyörteisiin. Leikkisästi, ei liian tosissaan. Vaihtuvat teemat on hyvä ehdotus, ja sekin että joskus voisi olla tiettyyn genreen/aihepiiriin perehtynyt vieraileva ohjaaja. Mutta peruskauraa on tutu(hko)n aineiston laulaminen ja harjoitteleminen, jolloin taidotkin karttuu eikä vain tieto siitä, mitä kaikkea ihmeellistä maailmalta laulun saralta löytyykään.

Viimeisimmät postaukset