Käyttäjän Marita Jama lähettämä 5. huhtikuu 2013 kello 17:32

Oma kokemukseni on osoittanut, että todellista mielihyvää tuottaa vain sellainen minkä eteen joutuu näkemään vaivaa. Jos jokin on liian helppoa, se on pian myös tylsää ja mielenkiinto siihen katoaa. Niinpä hakeudun harrastuksiin, joissa on minulle haastetta. Esimerkiksi laulaminen! Siinä ei kehity vain lauleskelemalla, vaan edistyäkseen on tehtävä töitä. Laulaminen on lihastyötä ja raskasta niin kauan, kunnes lihakset oppivat hommansa. Lihaksia taas komentavat aivot, joiden täytyy oppia oma osuutensa. Ja kaiken automatisoituminen vie aikaa.

Tämänhetkisestä kuororepertuaaristamme minulle raskain pala on Manaus. Pitäisi laulaa matalalta ja kovaa – todella vaikeaa. Ainakin minulla ääni ”huopaantuu” alas mennessä, menettää klanginsa, enkä saa siihen millään lisää voimaa. Ja kun samalla pitäisi artikuloida tekstiä selkeästi! Ihme juttu että minulla, joka olen aina pitänyt itseäni matalalta laulavana, onkin nyt vaikeuksia matalien äänien kanssa.

Toinen työtä teettävä asia minulla on hengityksen säätely. Fraasi saattaa katketa pakkonielaisuun tai syljen valahtamiseen suusta. Suussa on siis liikaa tavaraa, ja tämän korjaaminen rikkoo hengitysrytmin. Nielaisun jälkeen täytyy taas aloittaa alusta: äänihuulet, kurkunpää, ankkurit… Hätäpäissäni pidätän hengitystä, ilma loppuu, pakko haukata äkkiä lisää. Ja sillä välin fraasi on jo mennyt menojaan ja joudun loikkaamaan lennossa seuraavaan. Niin paljon juttuja jotka pitäisi hallita samanaikaisesti.

Kaiken tämän uhallakin nautin laulamisesta. Välillä se jopa tuntuu soljuvan kuin sametti, jos ei sävelkorkeuksissa mennä epämukavuusalueilleni. Ylä-äänissä lukot istuvat tiukassa, oopperatempuistakin on minulle apua vain hetkellisesti.

Olen yrittänyt parantaa tapojani nuotinlukuläksyjen tekemisessä. Mutta isoin ongelma on kai se, etten ymmärrä niitä asioita. Teen vain mekaanisesti laskemalla tai lunttaamalla kirjasta. Ei sillä lailla opi. Syytän kirjaa, joka ei opasta kansantajuisesti ja jättää jopa kokonaan kertomatta tekijöiden mielestä itsestään selviä seikkoja. Meikäläiselle pitäisi selittää kädestä pitäen ja hitaasti edeten – mutta sillä vauhdilla ei päästäisi vuodessa alkua pitemmälle. Silti aion roikkua mukana, niin kauan kun Jaana jaksaa tätä ”dementialuokkaa” vetää.

Kommentoinut Jaana Turunen 8. huhtikuu 2013 18:05

Kylläpä meillä olikin taas haastetta eilen nuotinluvussa. Minulle kyllä tuli mieleen, että opettajassa on vika, kun on niin hankalaa! Nuotteja pitäisi varmaan tavata päivittäin, että ne alkaisivat aukeamaan (ilman sitä laskemis/ lunttausta)  ja se on aika paljon vaadittu harrastusmielessä opiskellessa. Systeemi on kyllä oikeastaan aika monimutkainen…

Eipä kuitenkaan lannistuta vielä!