Jää hyvästi, Pihapuu!

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 20. huhtikuu 2015 kello 14:37

Aloitin tämän blogin lähes päivälleen kuusi vuotta sitten. Eka postaus oli 22.4.09 kuvaillen Avoimen laulukoulun aloitustunnelmia. Enpä arvannut silloin, että näin pitkälle pötkin Maestran matkassa ja laulublogini kanssa. Ja että pääsen osallistumaan myös kuoroon, joka nyt on terhakka 5-vuotias, ikäänsä nähden jo yhtä ja toista kokenut.

Viikonloppuna lauloimme viime kevään Pihapuu-näyttämökonserttimme uusinnat Sotkulla, molemmat täydelle salille. Esityksen jälleenrakentaminen oli iso työ  mutta kannatti tehdä. Yleisö nautti ja me itsekin koimme tuon tyydytystä tuovan tunteen, joka syntyy kun katsojien ja esiintyjien välille muodostuu yhteys, yhteinen jaettu kokemus. Saimme olla antamassa yleisöllemme jotain ainutkertaista ja heiltä vastavuoroisesti saatu energia siivitti meidät tekemään parhaamme.

Nyt on hyvä mieli hyvin tehdystä työstä ja olemme valmiit hyvästelemään Pihapuun. VIMMA rientää kohti uusia haasteita, joista ensimmäinen on syyskuinen gospel-konsertti. Taas riittää erilaista opeteltavaa, aina äänenmuodostusta myöten. Mustaa musiikkiahan lauletaan eri klangilla kuin pääosin kotoisia Pihapuu-laulujamme. Siinä setissä ainoa täysin ulkomainen oli Miten voin kyllin kiittää, jonka Jaana viisaasti muokkasi meille sopivaksi, mitenkään korostamatta ”chileläisyyttä”.

Eikö muuten olekin niin, että negro spiritual on aina gospelia mutta kaikki gospel ei ole negro spiritualia? Pääero on kai siinä että gospelia tekevät myös valkoiset, kun taas negro spiritual on nimensä mukaisesti värillisten hengellistä lauluperinnettä. Spirituaalit ehkä ovat myös yksinkertaisempia ”lapsenuskoisia” tunnelmakuvia, gospel taas enemmän julistusta, evankeliumia kuten sen nimikin sanoo.

Maestra ja Maestran kuorot, kaikki kolme, porhaltavat hyvässä myötätuulessa eteenpäin. Estill-opetus tuo varmasti lisää ytyä äänitreeniin, ja jos se nuotinlukukin taas käynnistyisi…  Ja HEI: Muistammehan Kukkumarallan ja Beatin konsertit Kaupungintalolla 7.5.! On meidän vuoro olla kannustavana yleisönä.

Viimeisimmät postaukset