Neljä päivää konserttiin

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 23. syyskuu 2015 kello 15:39

Viime perjantaina olin taas Musapirtillä, tällä kertaa lauluyhtye Rajattoman Sgt. Pepper-konsertissa. Erityisesti nautin a cappella-esityksistä, mutta myös sinfoniabändisovitukset (Jaakko Kuusiston) olivat hienoja. Vieressäni istunut nainen totesi väliajalle tultaessa että olipa paljon outoja kappaleita. Hän ei näköjään ollut aikanaan kuunnellut Sgt. Pepper-levyä puhki, kuten me eräät muut Beatles-diggarit. Lohdutin että tuttuja hittejä tulee varmasti ohjelman jälkipuoliskolla, ja niin tulikin.

Kyllä olivat upeita lauluntekijöitä nämä Lennon ja McCartney – unohtamatta Harrisoniakaan. Uran edetessä melodiat monipuolistuivat ja tekstit syvenivät. Tuntuu mahdottomalta nimetä kaikkein hienointa Beatles-biisiä. Mutta näitä voisin ehdottaa: She’s Leaving Home ja A Day in the Life, molemmat Sgt. Pepper-albumilta.

Tiistaina harjoittelimme kuoro-ohjelmaamme paikan päällä Kallaveden kirkossa. Kuunneltuaan meitä aikansa Jaana otti – varmaan syystäkin – esiin erilaisia tyypillisiä kuorolaisrooleja. Löysin sieltä myös itseni, useammastakin roolista. Milloin peesaan, milloin keulin… Reilun tunnin konsertti on tuntuva fyysinen suoritus – jaloilla seistään, hengitys on lihastyötä, kehon pitää olla viritettynä. Ja mieli, sekin täytyy ankkuroida tiukasti tehtävään. Ei lepohetkiä.

Erityishaaste gospeleissa ja spiritualeissa on oikean tunnetilan saavuttaminen ja ilmaiseminen. Me emme ole vilkasverisiä afroamerikkalaisia vaan viileitä suomalaisia. Mutta kunhan edes saisimme itsestämme ulos näiden laulujen valoisuuden, lohduttavuuden ja ilosanoman. ”Valot päälle”, jälleen kerran!

Vielä innoitukseksi meille kaikille gospelkuningatar Mahalia Jackson ja Joshua Fit the Battle of Jericho: https://youtu.be/VQo6_GVujHk

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s