Yöpöllö muistelee

Pitkästä aikaa muuan nuoruusmuisto: Yleisradion vuosinani sain silloin tällöin koota pieniä äänilevykonsertteja ja tehdä tunnin mittaisia musiikkipakinoita tutun toimittajan ohjelmapaikalle myöhäisiltaan. Ohjelman otsikko oli Yöpöllö ja ideana oli soittaa levyjä ja jutella mukavia niiden välillä. Minulla oli vapaat kädet levyvalintojen ja spiikkien suhteen, niinpä seikkailin iloisesti valtavirrasta poikkeilevan musiikin parissa ja käsikirjoitukseni olivat kai eräänlaista tajunnanvirtaa. Lähetykset eivät olleet suoria, vaan ne nauhoitettiin etukäteen äänitarkkailijan kanssa. Kerran tuli tiukka paikka, kun migreenikohtaus yllätti kesken nauhoituksen. Äkkiä tajusin etten saa selvää käsisliuskoista edessäni. Ei auttanut muu kuin puhua loput spiikit vapaasti ulkomuistista – ja sitten äkkiä kotiin potemaan. Luulenpa, että olisin hyvinkin saattanut päätyä kevyen musiikin toimittajaksi Yleen, ellei tie olisi vienyt toisaalle.

Nyt takaisin tähän päivään, Kuopioon ja Maestraan. VIMMASSA mentiin taas pruju läpi, mikä onkin erittäin tarpeellista H-hetken lähestyessä. Viimeisetkin epävarmat kohdat täytyy oppia ulkoa. Ja teille, jotka vielä ujoilette heittäytyä dialogirooleihinne täysillä, sanon: Älä suotta ajattele ”kehtaanko”, sillä eihän se joka puhuu ole sinä vaan roolihahmo!

Myös VINHA puurtaa sitkeästi kohti Männistön palvelukeskuksen (ei siis hoivakodin) ja King’s Crownin esiintymisiä. Teijan perinpohjainen valmennus antaa meille varmuutta ja sitä kautta laulamisen iloa. On kiva laulaa, kun osaa nuotit ja sanat. Ja kun tietää osaavansa, on aina vain kivempi laulaa!

Käväisin katsomassa toiseen kertaan Aki Kaurismäen uuden leffan Toivon tuolla puolen. Akin filmeissä musiikkivalinnat ovat aina tärkeä osa kokonaisuutta. Aki rakastaa vanhaa rokkenrollia ja Suomi-iskelmää, joissa on vahva tunnelataus. Tämän leffan special guest star on Tuomari Nurmio säröisine lauluineen.  Se mies kuuluu myös Suomi-rockin kaanoniin: On karismaa ja on sanomaa. On totta että Aki  toistaa itseään musiikkivalinnoissaan, kuten muussakin tyylissään – mutta so what. Hänellä on oma tyylinsä, ja se tunnetaan pitkin maailmaa. Tehkää perässä!

Tämän kirjoitti jamatar 6.4.2017

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s