Juhlaa ja arkea

Kuopion kansalaisopisto vietti 100-vuotisjuhlaansa 8.4. Musiikkikeskuksella. Täysi sali, tunnelma korkealla ja ohjelma hauskasti rakennettu, samalla sopivan arvokas. Kansalaisopiston kuorot Veljsiskot, Ruukittaret ja Sawo Ensemble esiintyivät erikseen ja lopuksi yhdessä. Näistä Sawo E. on selvästi tasokkain ja hiotuin. Itsekin nykyään kuorolaisena tarkkailen kuoroja eri tavoin kuin ennen – yleisvaikutelman lisäksi katson pieniä yksityiskohtia ja kuuntelen saundeja. Ja havaitsen, että esiintymistilanteessa todellakin kaikki näkyy: pienetkin herpaantumiset ja tahattomat liikahtelut… Pidetäänpä tämä mielessä, VIMMALAISET!

VIMMA vieraili Puijon kirkossa laulaen gospelia Palmusunnuntain messussa. Kirkkosali oli täynnä kaikenikäisiä ja lämminhenkisessä tilaisuudessa oli huomioitu erityisesti lapset. Gospel-ohjelmamme saattaa vielä saada jatkoakin, sillä Jaana on alustavasti näyttänyt vihreää ”Vol. 2:lle”. Kunhan nyt ensin tehdään se Luonnossa -brokkis. Siihenkin muuten on jo kihelmöiviä suunnitelmia olemassa, mutta ei niistä vielä tämän enempää…

Tulessa! -harjoituksessa käytiin tällä kertaa koko prujun jälkeen erikseen läpi kaikki dialogit. Onkin tärkeää, että kaikilla dialogipareilla on yhteinen käsitys kohtaustensa sisällöstä ja tunnetiloista. Rohkeasti vain lisää intohimoa kehiin! Nämä eivät ole kahvipöytäkeskusteluja vaan nyt on tosi kysymyksessä. Riemua, toivoa, hurmaa, pelkoa, kalvavaa epäilyä, tuskaa, uhkaa… Ja viimein armoa itselle ja toiselle: ”Olit rakas.”

Myös VINHA treenaa voimaperäisesti sillä porukalla, joka kulloinkin paikalle pääsee. Nyt meitä oli kuusi ja kyllä hoitui niinkin. Ehkä se onkin niin päin että pienemmässä ryhmässä varmuus vahvistuu, kun ei voi mitenkään piiloutua. Siinä huomaa että tämähän toimii, niin minun kuin muidenkin osalta. Vähän kun vielä viitsii käydä kotona stemmoja läpi niin a vot.

Tämän kirjoitti jamatar 13.4.2017

 

Viimeisimmät postaukset

Scroll to Top