Taas tämä vaihe…

Meillä kaikilla on lempilaulumme ja myös inhokkilaulut, joiden kuuleminen nostaa niskavillat pystyyn. Saati että joutuisi laulamaan inholauluaan! Minulle ja reaktioista päätellen parille muullekin kävi näin maanantain Maestratunnilla, kun eteen lyötiin Suomen euroviisu Lapponia vuodelta 1977. Teennäinen tekele, tökerö ”Lappi-mainos”. Juuri Lapissa käyneenä tämä ällötti entistäkin pahemmin. Mutta laulettiin, koska se kuului ohjelmaan. Mitä lie ammattilaiset ajatelleet tätä kyhätessään? Kai yrittivät toteuttaa ”euroviisu-sapluunaa” parhaansa mukaan. Ja onnistuivatkin sikäli että laulu pääsi kisassa sijalle 10. Mutta inhoan sitä silti.

Gospel/spiritualeissa on ilmennyt, että ei ne ”nätit harmoniatkaan” tuosta vain painu mieleen. Samat alkukankeudet ovat kimpussani kuin aina ennenkin. Toivoisin treeneihin lisää rauhallista stemmojen kertailua, senkin uhalla että se vie aikaa ja hidastaa nopeaoppisempia. Se helpottaisi syyllistä oloa joka tulee kun ei osaa. Ei tunnu kivalta yrittää laulaa mukana tietäen olevansa hukkateillä. Uusien laulujen kertsit menevät joten kuten, mutta säkeistöissä minulla lyö tyhjää. Mieli mustuu vaikka tiedän, että tämä on vain taas tämä vaihe…

Minnan salonki tarjosi torstaina yllätysherkkua: Ilta runoilija Dan Anderssonin seurassa. Ruotsin suomalaismetsien trubaduuri oli yksi nuoruuteni rakkauksista. Svenska visor -harrastus hänet tielleni toi eikä rakkaus ole ruostunut. Miksi hänet nyt yhtäkkiä nostettiin esiin Kuopiossa? Savolaisten sukujuurien takia tietenkin. Atte v. Wright kertoi runoniekan elämänvaiheista ja Antti Raekallio esitti Aten suomennoksiin säveltämiään lauluja. Kotiin palattua noukin hyllystä Dan Anderssonin kootut runot ja lueskelin muutaman iltapuhteiksi. Se mies sai ruotsin kielen soimaan, sanat, tunteet ja mietteet. Olisikohan ”ruotsalainen laulelma” aivan tolkuton ehdotus teemaksi Maestralaulajiin?

Dan Anderssonin laulurunoutta ovat suomeksikin tulkinneet mm. Hector ja Esa Niemitalo. Hectoria saat kuullaksesi hakemalla YouTubesta esim. Hector, Luossan kerjäläinen. Och samma på svenska: hae YouTubesta Björn Ulvaeus, Omkring tiggarn från Luosssa. Tuleva Abba-mies siinä laulaa silloisen Hootenanny Singers -bändinsä kanssa, ja tekstikin kulkee kuvan alareunassa.

Tämän kirjoitti jamatar 21.9.2018

 

Viimeisimmät postaukset