Viiden laulutekstin opettelu ulkoa ei ole iso urakka kahdeksaantoista kabareelauluun verrattuna. Mutta juuri nyt minulla on vaihe, jolloin nuotit vaativat päähuomion. Vaikka osaisinkin tekstit, minun täytyy seurata noita pikku pallukoita nähdäkseni ja painaakseni mieleen miten se ”vaihtoehtoinen melodia” kulkee. Minulle on luontevampaa ottaa haltuun sävelet ennen sanoja.
Siispä tuijotan laulaessa tiukasti nuotteja. Toiset stemmat ovat ”muistiystävällisempiä” kuin toiset. Hankalimpia tässä satsissa ovat sanattomat dum-dumit. Miten voisi hahmottaa niiden polut? Siten, että jaottelee koko dum-dum-köntän neljän tahdin mittaisiin jaksoihin eli ”säkeisiin”, jolloin niistä muodostuu tajuttava kokonaisuus. Se auttaa mutta ei nopeuta oppimisprosessiani, joka kestää sen minkä se kestää. ”Hiljaa hyvä tulee” pätee meikäläiseen.
Turvavälein laulamiseen kuoroharjoituksissa alkaa jo tottua, mutta toistemme kuuleminen on todella haastavaa. Lähinnä sitä kuulee itsensä – ja erityisen kiusallisesti ne epävarmat kohdat, joissa oikea sävel katoaa tykkänään. Kamalaa!! Kun kotona yksin jo osasi mutta joukon mukana ei… Seuraava haaste tulee eteen, kun Jaana jättää pianon kokonaan pois ja laulamme a cappella. Silloin täytyy toden totta muistaa miten ne sävelet (ja sanatkin, tietty) menee.
Onnistuin pääsemään kansalaisopistolle Päivi Wellingin yksinlaulun pienryhmään. Omaksi materiaaliksi otin – kuinkas muuten! – Merirosvo Jennyn. Nyt tehtäväni on laulaa sitä aivan paljaasti, kuin kansanlaulua. Pois kaikki tulkinta ja esittäminen. Näin haetaan tekniikkaa, jonka pitää olla kaiken tulkinnan ja esittämisen pohjana. Erittäin tarpeellista meikämimmille, joka syöksyy aina suin päin ”tulkitsemaan”, vaikka eteeni lyötäisiin Ukko Nooa. Odotan uteliaana mitä tästä kehkeytyy.
Tämän kirjoitti jamatar 24.9.2020.