Niin kaunista…

Kauneutta voi kokea monin tavoin ja monissa yhteyksissä. Itse olen parin viime viikon aikana lumoutunut VIMMAN uuden konserttiohjelman ensimmäisten laulujen äärellä. Ne ovat kaikki niin käsittämättömän kauniita, sekä runoteksteinä että sävellyksinä. Vain Tyttö ja tanssiva karhu oli minulle ennalta tuttu, muut ennen kuulemattomia. – Maestramme Jaana kyseli meiltä taannoin näiden uusien laulujen herättämistä ensivaikutelmista ja tuntemuksista. Ainakaan minä en osaa tarkasti kuvailla mitä tunsin. Sävelet hyväilivät sisältäpäin, tekstit veivät syvälle, niin syvälle ettei siellä enää ole selittäviä sanoja. Oli vain voimakkaita, melkein itkettäviä tunneväristyksiä. Niin kaunista…

Taide on kauneutta näkyvässä ja kuultavassa muodossa. Taide voi vaikuttaa myös shokeeraamalla, ei sen kuulukaan olla pelkkää tyyntä harmoniaa. Shakespearen näytelmissä kuollaan paljon ja väkivaltaisesti, silti ne tarjoavat katharktisen, vapauttavan elämyksen. Miksi? Koska ne käsittelevät ihmisenä olemisen perimmäisiä kysymyksiä. Myös uusissa VIMMA-lauluissamme aistin jotain perustavanlaatuista, asioita jotka voi tajuta ymmärtämättä niitä järjellään. Sekin kuuluu taiteen kauneuteen: ei tarvitse “ymmärtää”, tarvitsee vain ottaa taiteilijan lahja vastaan. VIMMA-kuoron tehtävänä on nyt tarjota tämä lahja edelleen nautittavaksi kuulijoillemme. Se on iso ja velvoittava tehtävä.

Myös VIMMAN naisten “mysteeriprojekti” etenee. Ulkoa opeteltavissa teksteissä on se hankaluus, että mieleen painetut asiat tuppaavat tulemaan suusta “omin sanoin”. Paha muistaa, että se ei ole “on oltava” eikä “täytyy olla” vaan “pitää olla”. Tai sanajärjestys ei mene lapun mukaan. Mutta näin kihelmöivä ja ainutlaatuinen juttu pistää uurastamaan tosissaan. Jostain syystä mieleeni tulee näitä harjoitellessa M.A. Nummisen Jenkka hevosen puhdistamisesta. Mitään muuta yhteistä näillä ei ole keskenään, kuin että molemmat ovat suorasanaista autenttista tekstiä. Toinen Suomen armeijan ohjesäännöstä ja toinen todellisten suomalaisten puhumia lauseita.

Olin viikko sitten hilkulla laittaa kuunteluvinkiksi Mikis Theodorakista, mutta kun en heti löytänyt haluamaani, otin tilalle Bellmania. Seuraavana aamuna kuulin radiosta, että Theodorakis on kuollut 96 vuoden iässä. Nyt panen soimaan tulisieluisen säveltäjän ja vapausaktivistin muistoksi hänen laulunsa To gelasto paedi – Naurava poika. Maria Farandouri laulaa ja mestari itse johtaa orkesteria vielä täysissä voimissaan. Niin kaunista…

Tämän kirjoitti jamatar 9.9.2021.

Viimeisimmät postaukset

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös