Tilanne Ukrainassa on hirvittävä. Tämä ei kuulu blogini aihepiiriin, mutta en voi sivuuttaa sitä vaikenemalla. Kävin Ukrainassa kesällä 1977. Lomailin vehreässä Odessassa ja kävelin ylös ja alas ne kuuluisat satamaan johtavat kiviportaat. Vierailin myös läheisessä Novaja Kahovkan pikkukaupungissa Dnepr-joen varrella. Siellä ystävällinen nuoripari opasti harhautuneen turistin (siis minut) hotelliini ja näytti samalla kotikaupunkinsa maisemia. Sydämellisen kohtaamisen muistona minulla on nuorelta rouvalta saatu sormus – hän otti sen sormestaan ja halusi ehdottomasti antaa sen minulle. Miten elänee sormuksen antaja ja hänen perheensä tänä päivänä? Novaja Kahovka on mainittu uutisissa. Venäjän sotajoukot ovat sielläkin.

Mutta on keveämpääkin asiaa. Viikonloppuna oli Lumitin musiikkioppilaiden Latin Night -konsertti. Oikein hieno show tunnelmavaloineen kaikkineen. Parasta oli bändi, ja bändistä rumpusektio. Rytmipoikien työskentely oli ilo silmälle – ja korvalle, tietenkin. Bändissä oli sekä tyttöjä että poikia, laulajat pelkästään tyttöpuolisia. Nätisti lauloivat, mutta heidän äänensä olisi pitänyt miksata kuulumaan vahvemmin orkesterin yli. Täysillä tuuttaavan soittajiston rinnalla tytöt jäivät hiukan katveeseen. Silti nautin ELÄVÄSTÄ musiikista. Rytmijalka vipatti ja sydän iloitsi.

Ja sitten VIMMAAN liittyvää. Miksi Sonetti 105:n sävelmä kuulosti minusta ensi kuulemalta niin tutulta? Koska se toi mieleeni venäläisen laulun Kurjet. Molemmissa on sama rakenne ja sävelkuluissa jotain yhteistä. Sonetin voisi laulaa Kurkien sävelin – kokeilin! Saattaa olla, että sonettia säveltäessä Edelmannin mielessä häilähti muistuma tästä hänellekin tutusta laulusta. Onhan hänen johtamansa Koiton Laulu -kuorokin sitä esittänyt. Maailma on niin täynnä lauluja että niihin pakostakin tarttuu kaikuja toisistaan, kun käytettävissä on vain rajallinen määrä nuotteja.

Vanhan uskomuksen mukaan taistelussa kaatuneet sotilaat nousevat taivaalle lentämään valkoisina kurkina. Tässä Kurjet ja Koiton laulu:

Tämän kirjoitti jamatar 3.3.2022.