VIMMAN harjoitukset oli tiistailta harmillisesti peruttu, mutta juttua piisaa musiikista – elämän eliksiiristä – tämänkin viikon varrelta:

Ensinnäkin, kävin katsomassa teatterimme musikaaliuutuuden, Kari Heiskasen ja Mika Paasivaaran Huomenna minä lähden. Kelpo juttu, hyvin toteutettu ja esitetty. Uljaasti soivia lauluja, vaikuttava lavastus, kaikki kohdallaan. Paitsi että tarinaa olisi voinut kuljettaa rohkeammin, antautumatta liiaksi yleisön odotuksille. Jäin kaipaamaan säröä ja särmää. Mutta hyvä näinkin. Katsojat saavat herkkunsa ja esittäjät ansaitsemansa kiitokset.

Toiseksi, osallistuin Jynkän koululla pidettyyn näyttelijä-laulaja Eija Ahvon koulutukseen kuorolaisille. Hämmästyksekseni paikalla oli vain muutama VIMMAlainen, vaikka meidät oli huolittu mukaan tähän Sulasolin jäsenkuoroilleen järjestämään tilaisuuteen. Eikö kiinnosta? Koulutus oli hauska ja innostava. Meitä rohkaistiin käyttämään erilaisia laulutekniikoita, kokeilemaan vaikka matkimalla, leikkimään äänellämme. Ei nyky-kuorolaulun pidä olla totista puuhaa, jossa tyydytään vain perinteiseen kuorosointiin. Ilmaisua voi laventaa vaikkapa etnisillä efekteillä. Mutta kuorossa tietenkin on tärkeää että löydetään ”yhteinen sävel”, kaikki tietävät mihin tähdätään ja konstit siihen on hallussa.

Eijan kanssa teimme mm. hienosti soivan version Nälkämaan laulusta ketjulaulu-tekniikalla. Yksi ryhmä lauloi ekan säeparin jättäen viimeisen sävelen soimaan, sen päälle toinen ryhmä jatkoi samaan tapaan, sitten kolmas, kunnes säkeistön loppuosan lauloi koko kuoro yhdessä. Vaikuttavaa! Ja näin yksinkertainen keino! Kaikennäköistäå sitä voikin tehdä, kun vain keksii niksin…

Viimeinen vaan ei vähäisin viikon musiikkianti oli Samuli Edelmannin konsertti Vaiheet isänsä laulusävellyksistä Musapirtillä. Toni Edelmann oli armoitettu melodikko, ja pehmeä-ääninen poikansa on näille lauluille mitä parhain tulkki. Mutta puuttui käsiohjelma, jossa olisi ollut laulujen ja runoilijoiden nimet. Nyt laulut seurasivat toisiaan ilman esittelyjä. Joitain niistä olemme VIMMA-kuorossakin esittäneet, mutta moni muu jäi arvailujen varaan. Onko tämä nyt Hermann Hesseä vai – ?

Leri Leskisen bändi ja kaupunginokesteri ei minusta ollut täysin onnistunut kombo. Olisin mieluummin kuunnellut Samulia joko pelkän yhtyeen tai vain sinfoniabändin säestämänä. Lerin sinänsä tyylikkäät konesovitukset ja Jukka Perkon saksofonisoolot tulivat liian ”raakoina” ulos orkesterista. Silti elämys nousi ehdottomasti plussan puolelle. Samaa ei voi sanoa vieressäni istuneesta penseästä naiskaksikosta, joka tuskin edes aplodeerasi ja kuiskaili laulujen välillä. Miksi ollenkaan tulivat konserttiin, jos asenne oli tuo?

Syysiltojen pimetessä musiikki tuo mieleen valoa ja kevennystä. Jostain syystä mieleeni nousi tämä laulu, joka ei edes liity syksyyn. Mutta se on hivelevän kaunis ja lohduttava. Suomeksi muistelen Katri Helenan laulaneen sen. Mutta tässä tulee alkuperäinen:

Tämän kirjoitti jamatar 18.9.2022.