VIMMAN keikka Vaasan kuorofestareille on nyt heitetty – ja hyvin meni! Nämä ennalta meille (tai ainakin minulle) tuiki tuntemattomat festarit vietettiin nyt jo 29:ttä kertaa. Ensi vuosi on heille siis juhlavuosi. Vallan juhlavaa ja samalla kivaa oli nytkin, kun 80 osallistuvaa kuoroa täyttivät koko kaupungin ja sen lukuisat keikkamestat raikuvilla esityksillään. Meillä oli neljä esiintymistä, 20 ja 30 minuutin setit Vesillä-ohjelmastamme. Siinä eka haaste: muistaa onko vuorossa lyhyt vai pitempi versio… Ja muistisääntö kuin tanssin askelkaava: lyhyt-pitkä-pitkä-lyhyt.
Festivaalit avattiin Helatorstaina Vaasan Kaupungintalon juhlasalissa. On muuten yhtä komea pytinki kuin meillä Kuopiossa ja yhtä hienosti entisöity. Avara sali on rikkaasti koristeltu vaaleasävyisin maalauksin, ornamentein ja kristallikruunuin. Kuninkaallinen vaikutelma! Ennen omaa lauluvuoroamme saimme seurata parvelta kahden ensimmäisen kuoron esitykset. Suomen Mieskuoroliiton edustuskuoro Liiton miehet edusti liittoaan arvokkaalla ohjelmalla. Minuun iski erityisesti Sibeliuksen Rakastava-sarja, jota itsekin rakastan. Sekakuoro NOX vakuutti taituruudellaan, mutta heidän hiotusta setistään mieleeni jäi vain rytmikkäitä tramppauksia ja taputuksia sisältänyt loppunumero.
Kahden ammattitasoisen kuoron jälkeen VIMMA toi selkeästi esiin amatöörikuoroharrastusta. Ja me teimme sen reippaasti ”omalta pohjalta”. Merihenkinen ohjelmamme sai vastakaikua merikaupungin yleisössä, kuten saattoi arvatakin. Eikä pelottanut yhtään että unohtaa vetää käden lippaan oikealla hetkellä tms. Tunsi vain laulamisen iloa!
Kaksi pitempää keikkaamme olivat perjantaina. Ensin laulettiin vanhuksille auringonpaisteessa Krannilan palvelutalon pihalla. Osa kuulijoista yhtyi mukaan, kun tuli tuttuja lauluja. Ne herättivät selvästi muistoja – hyviä sellaisia. Toinen keikka olikin sitten eri sorttia, mentiin nimittäin ”Vaasan linnaan” esiintymään vangeille. (Kyseisen tiilipytingin kuuluisia asukkeja ovat olleet mm. Antit Isotalo ja Rannanjärvi, nuo hurjat häjyt.) Vankilan kappelissa yleisönä oli karskin näköisiä miehiä parvella ja hiukan nuorempia alhaalla kirkonpenkissä. Jaanan mukaan lauloimme aika äänekkäästi – ehkä tahdoimme ilmaista että ei tässä mekään ihan pehmoporukkaa olla. Löytyy luonnetta astua kovien kundien eteen lauluinemme. Kaikki sujui jämptisti ja päästiin raskaasta portista uloskin, mistä oltiin etukäteen vähän vitsailtu.
Lauantaina estradimme oli Kuntsin modernin taiteen museo. Ja piti muistaa että tämä on taas se lyhempi setti! Huudahduksestani ”Tuleeko kalaa?” muotoutui jonkinlainen slogan koko reissulle – jännitysmomentti tuikkaanko sen oikeaan väliin, kun olin Jynkän treeneissä tässä kohtaa sekoillut. En nolannut porukkaa enkä itseäni. Mutta kalaa huudeltiin vielä paluumatkalla bussissa, kun oltiin menossa syömään lohta taukopaikkaan.
Reissuun sisältyi myös aivan loistava kiertoajelu kuorolainen Sadun järjestämine oppaineen. Saimme hyvän yleiskuvan Vaasasta leveine esplanadeineen, vehreine puistoineen ja komeine muistopatsaineen. Kaupunki on avara ja tuulinen – ja Suomen aurinkoisin paikka, sanovat. (Entäs Ahvenanmaa? Sekin on kuulemma aurinkoisin…) Toisen ajelun teimme Raippaluodon sillalle, joka yli kilometrin mittaisena on Suomen pisin, ja katsomaan 1700-luvun lopulla rakennettua kirkkoa, jonka seinät ovat vinossa. Harmi kun ei päästy sisään! Vielä koukattiin Strömsön kautta ja nähtiin kartano, jonka maisemissa suosittua tv-ohjelmaa tehdään.
Oli mahtava reissu! Ja ne lakeuden laakeat peltomaisemat – kuinka ne sykähryttikään mun eteläpohojalaasta syräntäni… Vielä on jäljellä rantakeikka Vehmersalmelle 4. kesäkuuta. Siellä veden äärellä laulamme Vesillä-ohjelman kokonaisuudessaan. Toivottavasti sää suosii! Ja toivottavasti saan kyydin, että pääsen vielä kerran kajauttamaan: ”Tuleeko kalaa?” 🙂
Löysin YouTubesta Rakastava-sarjan Canticum Maris -kuoron esittämänä. Ja kuinka ollakaan, se on taltioitu Vaasan kirkossa! Jottapa näin:
Tämän kirjoitti jamatar 21.5.2023.