Tämä tulee vähän viiveellä – mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan…
Siis Maestran joululaulajaisista 7.12. on puhe. Ne vietettiin Kaupungintalolla kuten ennenkin, ja Savon Sanomat striimasi. Jaana-maestra säesti flyygelillä ja kertoili taustajuttuja laulujen lomassa. Yhteislaulut raikuivat suorastaan ”epäilyttävän” komeasti – ja syykin selvisi: Salissa oli väkeä VIMMAN lisäksi muistakin Jaanan kuoroista! Oli toki myös muita immeisiä, ulkomaalaisiakin, jotka huomioiden Jaana spiikkasi myös englanniksi.
Laululista oli erittäin onnistunut, sisältäen niitä rakkaimpia kotimaisia ja tuttuja ulkomailta. Yksi aika monille (myös minulle) outo oli Konsta Jylhän joululaulu. Kyllä siitä heti tunnisti kansanpelimannin sävelkielen. Nätti laulu tosiaan, mutta harvoin kuultu. Näissäkin laulajaisissa se oli nyt mukana ekakerran. Toinen näissä geimeissä uusi, joskaan ei muuten, oli Avaruus eli Walking in the Air joulusadusta Lumiukko. Tuo tv:n joka jouluaatto näyttämä piirretty kuuluu monen kodin jouluperinteeseen – niin meilläkin.
Ohjelman puolimaissa saimme yllätyksenä sooloesityksen: Jaanan lauluoppilas Jaakko Mäkelä lauloi Betlehemin tähdestä. Tenoriääni teki vaikutuksen. Ja sitten jatkettiin vielä yhdessä hyvä tovi. Iloitsin, kun ei mukana ollut mitään sieltä Punakuono- ja Joulupukki suukon sai -osastosta. Ne ovat hauskoja mutta eivät minusta ihan oikeita joululauluja. Ei joululaulun aina tarvitse olla harras, mutta jotain juhlavuutta tai herkkää tunnelmaa niiltä odotan. Nuo muut ovat minusta pikemminkin jouluaiheisia lauluja.
Jaana kertoi kiinnostavan tiedon, että meillä suomalaisilla on poikkeuksellisen paljon joululauluja, ja ilmeisen laajalla skaalalla kevyistä syvällisiin. Muualla valikoima on suppeampi ja kapeampi. Meillä asiaan on osaltaan vaikuttanut koulujen tarve saada lauluja juhliinsa. Opettajat kirjoittivat ja sävelsivät lauluja ahkerasti – ja jokainen lapsisukupolvi oppi ne ulkoa. Ja mehän kajautamme ne vieläkin joulun alla kirkoissa ynnä muualla, minne kokoonnutaan laulamaan. Ja se tuottaa meille loputonta mielihyvää!
Näihin laulajaisiin päättyi Maestran ja VIMMANKIN syyskausi. Joulutauolla tietenkin kertailemme stemmoja ja opettelemme laulutekstejä ulkoa – sen verran kun itse pääasialta, siis joulun vietolta, ehdimme. Tässä vaiheessa hiljentykäämme kuulemaan, miten rock-tenori Jarkko Ahola tulkitsee tuon alumpana mainitun klassikon. Kyllä lähtee……!
Tämän kirjoitti jamatar 14.12.2023. Rauhallista joulua meille, teille, heille, kaikille.