Näin eilen Kuvakukossa dokkarin Pepe Willbergistä. Suomen pop-tenorien ykkönen ei ole koskaan tehnyt itseään tykö, mikä ilmenee elokuvastakin hyvin. Vaatimaton ja symppis Pepe viljelee itseironiaa, jonka pohjalta voi ehkä myös aistia pettymystä siihen, miten v. 1962 alkanut ura on kulkenut. On uskomatonta että laulaja, jonka taidot tunnetaan ja tunnustetaan, sai ensimmäisen kultalevynsä vasta v. 2014 albumista Pepe ja Saimaa. Ääni ja tulkintataidot ovat tähtiluokkaa, Pepe vain ei ole ”tähtityyppiä”. Elokuvan upein ja unohtumatomin hetki on sen lopussa: Pepe esittää Helsingin Musiikkitalolla konserttiyleisölle yllätysnumeron. Kouluttamaton tenori vetäisee Pajatson aarian – sen, jota hehkutin viime postauksessani. 77-vuotias Pepe laulaa komeasti, tunteella – ja ennen kaikkea puhtaasti. Tämän artistin laulussa ei ole koskaan vireongelmaa.

Lauantaina oli Ilo-kansanmusiikkiryhmän syksyn ekat treenit Puistokartanolla. Tätä olin hartaasti odottanut. Paikalle saapui 15 osallistujaa, useilla soittimet mukana. Oli kaksi hanureita , viulu, sello, kantele, kitara, huilu ja jopa pystybasso. Ope Petran mukaan meistä peräti 9 on uusia. Käytiin toimeen pitemmittä puheitta. Nuottinivaskassa oli kansanlauluja useista maista. Stemmat käytiin nopeasti läpi pariin kertaan. Näytti siltä että muu porukka lukee nuotteja – minulle tämä tietää vaikeuksia. Tuleekohan kansanmusiikkisyksystäni tuskien taival? No, eipä lannistuta heti kättelyssä. Tänne halusin ja otan tästä irti kaiken minkä saan. Nautin soitinten mukanaolosta – ne kaiffarit soittavat hyvin! Ja muutenkin tämä on toisenlaista kuin kuorolaulu.

Maestrallakin on tarjona uusi opetuskokonaisuus, Kuorolaulajan tehotunnit. Mittava sarja zoom-sessioita syksyn ja kevään mittaan. Hyödyllisiä teemoja laulamisen tekniikkaan liittyen. Tottahan tähän täytyy lähteä mukaan! Kaikille kerroille en tosin livenä pääse, mutta ne voi katsoa jälkikäteen videolta. Olen utelias kokemaan, miten oppiminen etäyhteydellä sujuu. Pientä epäluuloakin on, kun etäopiskelu on minulle uutta. Vaan sittenpä tuo nähdään…

VIMMAN harjoituksissa paneuduttiin mm. tangofraseeraukseen. Vaikka St. Paulin lyhtyjen alla on saksalainen tango, ei sitä pidä laulaa saksalaisittain marssin tapaan. Sanojen rytmitys viivytyksineen ja edistämisineen on haastavaa, etenkin kun se tehdään kuorona. Täytyy löytää yhteinen rytmitys. Tämä pätee tietysti kaikkeen yhdessä laulettavaan, mutta tangolle meillä suomalaisilla on erityisen herkkä korva. Kaikki me tiedämme miltä tangon pitää kuulostaa – mutta miten temppu tehdään? Sitä me nyt harjoittelemme Maestramme johdolla.

Käytiin myös taas läpi tanssiaskelia. Nekin pitäisi ison porukan oppia tekemään yhtäaikaisesti ja samoihin suuntiin. Rytmi on ydinasia tässäkin. Musiikin rytmi vie liikettä ja se täytyy tuntea kehossa. Rytmitön liike on pelkkää tepastelua. –Tansii tähtien kanssa -kisaa katsoessa näkee heti, keillä on ”rytmi veressä”. Äänestävillä Katsojilla tosin on ikävä tapa pitää porukan kankein mukana mahdollisimman pitkään. Myötätunnostako? Vai kilpailijan nolaamisen ilosta?

Kun ei Pepe Willbergin Pajatso-aariaa ole saatavilla (ainakaan minä en löydä), legendaarinen Enrico Caruso hoitakoon homman. Ja taltiointi todellakin yli sadan vuoden takaa, vuodelta 1918. ”Naura, Pajatso, vaikka syömmesi särkyy…”

Tämän kirjoitti jamatar 9.10.2024.