Tarkistin asian – ja kyllä, olen aiemminkin käyttänyt blogissani otsikkoa ”Joulun odotuksessa”. Siispä tämä on ”osa 2”. Se aiempi oli joulukuussa 2010.

Viime torstaina vietettiin Musiikkikeskuksella Ludwig van Beethovenin 9. sinfonian 200-vuotisjuhlaa. Tupa oli laitojaan myöten täynnä – myös ”piippuhylly”, jonne sain paikan viikkoa ennen konserttia. Pilettiä ostaessa harmittelin, mutta sieltä ylhäältä näki ja kuuli kokonaisuuden erinomaisesti. Iso orkesteri soi mahtavasti, solistit olivat uljaita ja Jaana Turusen valmentama suurkuoro nosti tunnelman kattoon jyhkeällä esiintymisellään. Tämä teos on varmaan maailman tunnetuin klassisen musiikin sävellys, eikä vähiten kuoro-osuutensa, Oodin ilolle, ansiosta. Kuoroon oli mahdollista hakeutua – en katsomopaikaltani nähnyt oliko siellä VIMMAlaisia, mutta saattoi ollakin. Tehtävä edellytti vahvaa nuotinlukutaitoa ja kykyä laulaa korkealta ja kovaa…

Jymisevät aplodit kestivät pitkään konsertin päätyttyä. Kävelin pimenneessä illassa kotiin juhlamielellä. Ajattelin säveltäjämestaria, joka tämän taideluoman sai aikaan kuuroutuneisuudestaan huolimatta. Ja jätti koko tuotantonsa meille kulttuuriaarteeksi. Hänen nimensä on niin kuuluisa, että levyjen kansissa lukee pelkkä BEETHOVEN. Jouduin plaraamaan levystöäni pitkään tarkistaakseni onko etunimessä v vai w. No Ludwighan se on!

13. joulukuuta on Lucian päivä, ja seurasin nytkin tv:stä Suomen Lucian kruunausta Helsingin tuomiokirkossa. Daniela Owusu Kirkkonummelta kantoi kynttiläkruununsa arvokkaasti ja lauloi kauniisti neitokuoronsa solistina. Pari päivää myöhemmin uutisissa kerrottiin maahanmuuttajataustaisen Lucian ja hänen läheistensä saaneen rasistisia viestejä somessa. Käsittämätöntä. Pöyristyttävää. Kuka haluaa tahallaan loukata nuorta tyttöä, joka esiintyy valon ja hyvyyden tuojana? Kuka arvottaa ihmisiä etnisen taustan ja ihonvärin mukaan? Kuka kehtaa tuolla tavalla kuuluttaa omaa tietämättömyyttään? Hävettää, että tällaista tapahtuu Suomessa.

Maestran Joululaulajaiset laulettiin Kaupungintalolla eilismaanantaina. Jaana esitteli ohjelmaan valitut laulut tuttuun tapaansa jaellen kiinnostavia tiedonmuruja. Enpä ole ennen tullut ajatelleeksi, että meillä tosiaan suositaan vakavahenkisempiä joululauluja angloamerikkalaisten Petteri Punakuonojen ja Joulupukki suukon sai -rallien sijasta. Meidän joululauluissamme on usein Jeesus läsnä tai henkinen ulottuvuus muulla tavoin. A propos Jeesus – edelliseen kappaleeseen viitaten: Hän tuli Lähi-Idän kulttuurista, ei ollut todellakaan valkoinen eurooppalainen. Mitenkäs se etninen tausta tässä tapauksessa…?

Me suomalaiset olemme yhteislaulukansaa, se nähtiin ja kuultiin taaskin. Salintäysi ihmisiä lauloi antaumuksella illan alkupuolen vanhat ja loppupuolen uudemmat joululaulut. Uusin taisi olla VIMMAN esittämä Haloo Helsingin! muutaman vuoden takainen Joulun kanssas viettää saan. Ainoa vierasmaalainen tuli naapurista, Carola Häggkvistin Taivas sylissäni, joka on myös kirkkojen Kauneimmat joululaulut -kestohitti. Ei ihme, sillä laulu on kaunis ja koskettava. Savon Sanomat striimasi, ja meitsinkin tyttäret seurasivat lähetystä kukin tahollaan. Olisivat halunneet lisää VIMMAA!

Olen kerran, toisen ja vissiin kolmannenkin tuonut näillä sivuilla julki omaa lempi-joululauluani, joka on Wilho (tosiaankin kaksois-veellä!) ja Impi Siukosen Joulun odotuksessa. Mikä tässä laulussa on minua lapsesta asti puhutellut? Varmaan eläytyminen lasten pohdintoihin ja laulun vahva tunnelma. Minulle se ei ole surullinen vaan valoisa. Ja nyt soitan sen teille hyvän joulun toivotuksenani. Oulun Madetojan lukion kuoro laulaa:

Tämän kirjoitti jamatar 17.12.2024.

PS. Vielä tärkeä lisäys Joululaulajaisiin: Jaanan ja flyygelin lisäksi meitä säesti kanteleella Jaanan tytär Elina Turunen. Kaksi laulua lauloimme pelkällä kantelesäestyksellä – ja juuri se oli erityisen tunnelmallista. Kanteleen ääni on puhdas ja sielukas ja meille suomalaisille läheinen. Toivotan hyvää jatkoa Elinalle tämän hienon soittimen parissa!