Ainoa Disney-animaatio jonka näin lapsena oli Kaunotar ja kulkuri. Liikuttava koiratarina teki lähtemättömän vaikutuksen 9-vuotiaaseen. Minulla oli siitä myös sarjakuvavihko, jonka ajan mittaan hukkasin. Ilokseni sain sen myöhemmin uusintapainoksena tyttäreni ystävältä. Bambia en nähnyt koskaan, ja Lumikin näin vasta aikuisena dvd:ltä. Tuhkimon olen joskus katsonut tv:stä, mutta muut Disneyn kuuluisat ”piirretyt” ovat jääneet minulle etäisiksi. Amerikan sululaiset lähettivät kerran tytöilleni joululahjaksi kuvakirjan Disneyn Pienestä merenneidosta – närkästyin, kun näin että H.C. Andersenin sadun sanoma oli lopussa vesitetty täysin. Tuotantoyhtiö voi tehdä näin, koska klassikon tekijänoikeudet ovat jo rauenneet. Mutta onko tuollainen moraalisesti oikein? Minuun jäi pysyvä epäluulo Disneytä kohtaan: he eivät kunnioita alkuperäistarinoita.

Miksi ihmeessä kirjoitan laulublogissa yhtäkkiä Disney-yhtiön satuelokuvista? Tietenkin siksi, että VIMMAN uusi konserttiohjelma sisältää lauluja näistä filmeistä. Suunnitteluvaiheessa hangoittelin mielessäni tätä osastoa vastaan. Ovatko nämä leffat ja niiden laulut todella niin merkittäviä? Jaana-Maestra vakuutti minulle, että nuorempi yleisömme rakastaa juuri näitä lauluja. Voin ymmärtää sen sitä kautta, miten tärkeä itselleni oli ja yhä on tuo edellä mainittu koiraleffa. Disney-animaatiot ovat sukupolvikokemus omille ikäluokilleen. Melkein kaikki muut konserttimme laulut ovatkin sitten osa minun sukupolvikokemustani – joten valittamisen aihetta ohjelman suhteen minulla ei todellakaan ole.

Kun nyt joudun laulamaan kuorossa lauluja joihin minulla ei ole tunnesuhdetta, minun täytyy rakentaa se suhde ”tyhjästä”, eläytyä kokemukseen jota en ole kokenut. Ja tässä muistan: Moni VIMMASSA on varmasti joutunut tekemään saman aimmissa ohjelmissamme. Aina tulee eteen lauluja jotka eivät ”nappaa” tai joita ehkä suorastaan inhoaa. Silloin otetaan esiin se kultainen sääntö: Rakasta jokaista rooliasi. Nyt meidän Disney-biiseissämme minua hiertää Tuulen värit, jonka tekstin koen tekopyhänä. Valkoinen mies on sen kirjoittanut intiaanitytön suuhun maassa, jossa uudisasukkaat ryöväsivät alkuperäiskansalta sen maat ja kulttuurin. Disney käsittelee intiaaniteemaa tosiasioita huolettomaasti muunnellen. No – sehän on satu ja leffan Pocahontas on satuhahmo (joskin tosipohjainen). Ja laulusta opin pitämään, kun opettelen laulamaan sen hyvin.

Tämä laulu ei päässyt Valkokangaslaulujemme Disney-osastoon – mutta soikoon se tässä yhteiseksi iloksemme. Näihin hellyttäviin tunnelmiin päätän siis jorinani tällä kertaa:

Tämän kirjoitti jamatar 15.11.2023.