Lupaavia uutisia: VIMMAN pukupulmaan Valkokangas-konserttiin liittyen on ehkä tulossa ratkaisu. Kuoron piiristä ponnahti raikas ehdotus, joka voisi todella olla käyttökelpoinen. En nyt kuitenkaan tässä paljasta siitä enempää, ensinnäkin koska kuoro ei ole vielä käsitellyt ideaa, ja toiseksi koska haluan pitää sen vielä piilossa madollisilta tulevilta katsojiltamme, jotka ehkä lukevat tätä juttuani.

Teatteriin ollaan mitä ilmeisimmin menossa kevätkonserttimme pitämään. On alustavasti sovittu päivä- ja iltaesityksestä samana päivänä – tulee siis pitkä rupeama teknisine harjoituksineen ja läpimenoineen. Mutta kyllä sen kestää, kun on vahva tekemisen tahto. Ja nyt jos koskaan on harjoitusmotivaatio tapissa, kun tiedetään mihin tähdätään.

Ilakoitsin tässä taannoin siitä, kun sopraanot pääsivät tositoimiin dum-dum-stemmailun kanssa ja me altot saadaan laulaa melodiaa. No, onhan meilläkin oma duuba-duu-biisimme, jossa täytyy olla tarkkana että nämä ”bassokulut” (joiksi ne miellän) osuvat kohdilleen. Duubailu on hauska keino tuoda svengiä ja vaihtelua stemmalauluun. Meitsi pistää Driveltä sopraanon soimaan ja pudottelee omat duuba-duut sinne sekaan – sillai ne painuu mieleen.

Voice of Finland on täällä taas. Kävin vilkaisemassa. Samat on kujeet, valmentajista tosin puolet vaihtuneet. Maija Vilkkumaan ja Elastisen kanssa uusina Sanni ja Arttu Wiskari. Eri genret asianmukaisesti edustettuina. Mutta enpä taida enää ottautua seuraamaan. Viihdettähän se on, ja sekä laulajakokelaiden että koutsien tulee viihdyttää yleisöä. Minä en tykkää tuosta ”saanko tulla laulamaan kertsin sun kanssa” -intoilusta enkä koutsien keskinäisestä naljailusta. Joten, vaikka hyviä laulajia epäilemättä on nytkin tarjolla – jätän väliin.

Chansonin mestari Jacques Brelistä olen blogissani monesti ennenkin kirjoitellut – onhan hän lemmikkini. Nyt Yle Teema näytti uusintana dokkarin Jacques Brel ja elämän jano, joten se on taas Areenassa näkyvillä. Suosittelen!! Mestarin laajasta ja laadukkaasta tuotannosta on vaikea valita mitä soittaisin juuri nyt. Mutta otetaan Madeleine . Siinä mies odottaa kukkakimppuineen toivottoman rakkautensa kohdetta, joka ei koskaan saavu. Teksti on Brelille ominaisesti sekä ironinen että hellyttävä, ja täyttä runoutta. Koomista. Traagista. Ja riipaisevaa:

Tämän kirjoitti jamatar 26.1,2024.