VIMMAN Valkokankaalla -show kaupunginteatterilla on nyt ohi. Ja miten meni? Ei tullut vararikkoa – kiitos kotijoukkojen, ystävien, tuttujen ja tuntemattomien, jotka saapuivat konserttejamme kuulemaan. Pitkä päivä kului joutuisasti, tauoilla syötiin eväitä henkilökunnan lämpiössä, muu aika oltiin stagella tositoimissa. Näyttämö on minulle työvuosilta tuttu, mutta nyt olin uudessa roolissa ja se kyllä jännitti. Onneksi muistin kaiken mitä pitikin – myös ”Leifin ja Reginan”. Nimidementia kun olisi voinut hyvin iskeä juuri sillä kohtaa!
Jaanan ennakoinnin mukaisesti kummassakin esityksessä sattui ja tapahtui. Päivänäytöksessä jengi sekosi letkis-askelissa, illalla Taakse jää uhkasi levitä kuin ne kuuluisat Jokisen eväät. Hetken osa kuorosta lauloi eri tempossa kuin muut, eikä oikein tiedetty missä mentiin. Rautaisin ottein (ja katsein!) Jaana palautti meidät pianonsa takaa ruotuun. Ehkä yleisö ei ehtinyt huomata mitään… Mutta kokonaisuutena katsoen hoidimme homman kunnialla. Itse kukin saa olla ylpeä ja iloita siitä, että urakkaan ryhdyttiin. Kyllä kannatti!
Koko köörille oli elämys esiintyä suurella näyttämöllä ammattimaisen tekniikan tukemana. Emme voi tietää miltä se katsomosta näytti ja kuulosti, mutta varmasti vaikuttavammalta kuin millään muulla tähänastisella estradillamme. Kerrankin oli tilaa ja vapautta liikkua. Ja sai käyttää kehonkieltä! Fyysinen ilmaisu vapautti myös lauluilmaisua, ääni tuli ulos kuin itsestään. Ulin saksofoni soi käheän kauniisti. Valojen vaihtelun tunsi vaikkei varsinaisesti nähnyt. Monitorit lavan sivuilla näyttivät meille kappaleiden nimet ja kuoron asemat. Miten rentoa ja helppoa kaikki yhtäkkiä olikaan!
Mutta takaisin sfääreistä maan pinnalle: Nyt kun tämä osataan, se myös loppuu. Karonkkaa vietämme kuukauden päästä, sitten on kevät kokonaan paketissa. Tällä tietoa ei ole enempää leffalaulujen esityksiä tiedossa. Paitsi jos syksymmällä tehtäis pari minikeikkaa sinne sun tänne ilman puheosia? Saapas näkee…
Päivää ennen konserttejamme tuli suru-uutinen: Melodian mestari, säveltäjä Kaj Chydenius on kuollut. 84 vuotta ehti tulla mittariin. Ja säveltuotanto on valtava. Ei yksinomaan lauluja vaan myös oopperaa, oratorioita, instrumentaalia ja vaikka mitä. Minulle hän oli ensin musiikinopettaja opintovuosina, sittemmin työpari. Molemmissa tehtävissä aina positiivinen ja kannustava. Surun keskellä tunnen kiitollisuutta ja kaipausta.
Soitan Chydikseltä kaksi niistä lauluista, joihin minulla liittyy erityisiä muistoja. Ensimmäistä, Honkain keskellä, lauloin muinoin hänen johdollaan teatteriopiskelijain kuorossa. Sitten en sitä enää missään kuullut – kunnes nyt löytyi netisä tämä Cantio Laudis -kuoron iki-ihana levytys. (Tämä laulu on samaa sarjaa kuin koko kansan omakseen ottama, meille teatteriopiskelijoille alkujaan harjoitusmatskuksi sävelletty Kalliolle, kukkulalle.)
– Ja se toinen muistojeni laulu, Rakas nimi, on peräisin kirjoittamastani ja Chydiksen säveltämästä musiikkinäytelmästä Mies meren takaa. Chydis ymmärsi heti, mihin tämän laulun nimellä viittasin. Hän otti mukaan sitaatin aariasta Caro Nome oopperasta Rigoletto. Trio PPP esittää laulun kauniisti ja koruttomasti, kuten oli tarkoituskin.
Tämän kirjoitti jamatar 23.4.2024.