Ennen kuin pistän kesäksi blogin pillit pussiin, olisi vielä muutama juttu:

1) Kävin katsomassa kaupunginteatterissa Lumit-lukiolaisten version Fame-musikaalista. Valtaisa ponnistus opiskelijoilta, jotka ovat esiintyjinä vielä amatöörejä. Esitys oli värikäs ja energinen, kaikessa näkyi tekemisen palo ja into. Onhan aihekin lähellä esittäjien omia tulevaisuuden toiveita. Lauluvoimaa löytyi etenkin vahvaäänisistä naisista. Miehet jäivät hiukan heidän säteilynsä varjoon. Mutta lupaavia taimia on taidelukiosta kasvamassa. Ehkä jo näin näyttämöllä jonkun huomispäivän tähden?!

2) Katsoin Voice of Finland-kisan finaalin ja olin äänestäjien kanssa samaa mieltä voittajasta. Liisa Ruusumaan ääni ja taidot yltävät Beyoncésta Nightwishiin ja ties mihin muuhun. En pysty sanomaan, kun en muuten kisaa seurannut. Hyviä laulajia muutkin finalistit olivat, mutta Liisa löi ässän pöytään laaja-alaisuudellaan. Että yksi ja sama nainen teki eri genreissä kaksi nappisuoritusta! No, tästä sitten alkaa oman artistipersoonan muokkaaminen. Paraskaan taito ei vie huipulle, jos puuttuu se mystinen ”jokin”. Useimmista hyvistäkään laulajista ei kisafinaalin jälkeen paljon kuulla. Liisalle toivon onnea ja sitkeyttä pop-bisneksen kovassa maailmassa.

3) Kirjastolla oli Humu-klubin järkkäämä keikka kahdelle nousevalle paikalliselle yhtyeelle. Ensin lavalle astui Hullu Pappila -niminen kitaraduo täydennettynä puhaltajalla. Sanoittaja-laulaja Aapo Pärssinen ja kitaristi-säveltäjä Touko Kemppainen veivät kuulijansa aivan ihmeellisiin, keveän syvällisiin maailmoihin. Miellyin heti Aapon taipuisaan ääneen ja laulutapaan – ja etenkin oveliin lyriikoihin. Setin jälkeen menin sanomaan Aapolle että ”sä taidat olla uusi J. Karjalainen”. Kundi sanoikin tykkäävänsä Jiistä. Se kuuluu hänen lauluissaan, ei jäljittelynä vaan samanhenkisyytenä. Lisää tätä!!

Kirjasto-keikan toinen esiintyjä oli viime kesänä Haapaniemen kortterlijuhlissa bongaamani Anis Kiitu. Laulaja-lauluntekijä Anna-Riikka Vehviläinen on bändin sydän ja sielu. Meikittömänä kretonkimekossaan hän on erittäin luomu, raikas ja selkeä. Ja ne laulut – niissä on painavaa asiaa, vaikka ne esitetään tuuppaamatta. Bändissä soi muhevasti haitari, ja Anna-Riikka itse tarttui välillä viuluun. Kansanmusameininkiä modernilla tatsilla. Ja kyllä, tykkään edelleen!

4) Last but not least: Meidän Jaanan johtama Vox Polaris -kuoro piti tänään vappuhenkisen kevätkonsertin Alava-talolla. Mukana myös toinen, Pikkukuoroksi nimetty kokoonpano omalla osuudellaan. 12-jäsenisessä Pikkukuorossa on laulajia edesmenneestä kamarikuoro Ancorasta ja muitakin. Vox Polarisin vahvuudeksi laskin 32 – kadehdittavan tasaisesti jokaista äänialaa. Niinpä sointikin oli tasapainoinen. Ohjelmassa oli VIMMALLEKIN tuttuja, meidän esittämiämme lauluja, kuten Suden synty ja riemukas lehmälaulu. Kiiriminnaakin olemme räpänneet – ja rytmitys oli Pikkukuorolle yhtä haastavaa kuin meillekin aikanaan…

Olen ennenkin todennut että Vox Polaris on tasokas kuoro. Sen konsertit eivät koskaan tuota pettymystä. Mutta he eivät laula ulkoa kuten VIMMA! No, heidän professionaaliin tyyliinsä nuottitelineet sopivatkin, tuovat arvokkuutta. Me olemme kansanomaisempi poppoo ja hyvä niin. Tärkeintä on että lauletaan ja levitetään laulun ilosanomaa, kukin tavallamme.

Loppusoitoksi ei tule Hullua Pappilaa eikä Anis Kiitua vaan muistobiisi äsken edesmenneelle Kaisa Korhoselle. Hänkin minua opetti ja opasti ammattiin. Tämä on Eino Leinon teksti ja sävelet Kaj Chydeniuksen. Ja Kaisa laulaa niin kuin vain Kaisa voi:

Tämän kirjoitti jamatar 28.4.2024. Hyvää loppukevättä ja kesää kaikille!