Aika ajoin tulee käytyä urheilukisoissa ja liikuntapaikoilla, joissa on treenit käynnissä. Näissä tilanteissa ääntä riittää! Kannustajat tsemppaavat omiaan, valmentajat huutavat ohjeita, pelaajat viestivät toisilleen. Kaiken innon keskellä äänenkäyttö ei aina ole kaikista taloudellisinta, mikä kuuluu jälkikäteen käheänä äänenä ja tuntuu rasittuneena kurkkuna. Pahimmillaan epäterveestä huutamisesta saattaa aiheutua vaurioita (kyhmyjä, verenpurkaumia) äänihuuliin ja ääni voi muuttua pysyvästi. Huutajan kannattaakin opetella käyttämään ääntään säästeliääksi, jotta se kestää vuosikausia tehtävässään.

Äänen kuuluvuutta voi lisätä monin tavoin niin puheessa kuin laulamisessa. Tyypillisin ja samalla ehdottomasti huonoin tapa on äänen voimakkuuden kasvattaminen ilmanpainetta lisäämällä eli puskemalla ilmaa voimalla keuhkoista ulos. Turhan suuren ilmanpaineen kaverina usein puristetaan äänihuulia tiiviimmin yhteen, mikä tietysti voimistaa ääntä entisestään, mutta aiheuttaa samalla äärimmäisen kovan rasituksen suurin piirtein peukalonkynnen pituisille, limakalvon peittämille äänihuulille. Teräskurkut kestävät tätä käsittelyä pidempään kuin herkemmät.  

Yksi laulutavoista on oikeastaan myös huutamista, mutta erilaisia sävelkorkeuksia samalla tuottaen. Sitä kutsutaan beltingiksi tai belttaukseksi. Tyypillisesti beltingiä kuullaan rockmusiikissa (erityisesti hard rock), musikaaleissa ja etnomusiikissa. Saman ilmavirtabalanssin löytyminen on belttaajalle yhtä tärkeää kuin kentän reunalla ohjeita antavalle valmentajallekin. Lisähaastetta laulajalle tuo se, että ilmavirran lisäyksellä kompensoidaan myös laiskuutta varsinkin korkeiden sävelten tuottamisessa.

Sopivan ilmavirtabalanssin löytäminen kuhunkin äänenkäyttötapaan on terveen äänenkäytön kulmakiviä. Äänen kuuluvuutta voi lisätä myös tavoilla, jotka eivät rasita ylenpalttisesti äänihuulia. Näitä keinoja ovat mm. äänen terävyyden lisääminen ja kehon lihastyön aktivoiminen. Huutaa voi siis taloudellisemminkin ja vähemmillä vaurioitumisriskeillä.