Olen viime päivät lukenut nautinnolla musiikkitoimittaja Jake Nymanin muistelmia radiovuosiltaan. Vanhana radiolaisena (Äänilevystö 1967-71) saan kirjasta paljon ”ekstraa”, muistoja ryöppyää mieleen. Levystöstä Unioninkadun talosta pääsi Fabbarin puolelle ja studioihin Sävelradion tilojen ja sokkelokäytävien kautta. Varsinaisen työni (uusien levyjen kortistointi) ohessa pääsin toisinaan itsekin studioon tekemään musiikkipakinoita vaihtelevista aiheista. Se oli hauskaa ja jännittävää – erityisen jännittävää sillä kerralla, kun migreeni iski kesken nauhoituksen enkä nähnyt lukea käsikirjoitustani. Täytyi improvisoida…

Jake kertoo kirjassaan kiinnostavasti radion tuttujen musiikkiohjelmien vaiheista ja tekijöistä. Jotkin ohjelmat jatkuvat vieläkin – kuten iki-ihana Muistojen bulevardi. Jake on yksi näiden levykonserttien kokoajista, vaikka kai virallisesti jo eläkkeellä. Ellei teatteri olisi vienyt mukanaan, olisin kai minäkin eläköitynyt Ylestä. Elämässä täytyy tehdä valintoja, ja minä valitsin teatterin. En kadu kauppojani, mutta lämpimät tunteet radiota kohtaan pysyvät.

Myös VIMMAN kabareeohjelmassa ”käymme uudelleen eiliseen”, vanhaa iskelmää lainatakseni. Kaikki kabareen lauluthan ovat menneiltä ajoilta, kuten tietysti koko kabaree-konseptikin. Nyt kun treeneissä on otettu askelkuviot mukaan, huomaan ärtyen että kun tanssin, en osaakaan laulaa. Stemmat menevät miten sattuu ja puolet sanoista unohtuu. Juuri kun luulin oppineeni!! En kylläkään ole ainoa… Me törmäilemme toisiimme, käännymme vääriin suuntiin ja sekoilemme rytmissä. No, tämä on vaihe jota emme voi välttää. Maestra–Jaana sanoi aivan oikein, että teatterissakin harjoitukset ovat loppua kohti yhtä vuoristorataa, epätoivon ja huippufiilisten vuorottelua.

Tuostapa nousikin kiintoisa kysymys: Onko meidän show enemmän konsertti vai teatteria? Kuoro esittää lauluja, mutta on myös roolihahmojen esittämiä puhekohtauksia – jonkinmoista juonen tynkääkin on havaittavissa. Ja kaikki tapahtuu teatterin näyttämöllä, joka ei ole tyypillinen konserttiestradi. Siis?? Siitä emme pääse yli eikä ympäri että VIMMA on kuoro, mutta emme siitäkään että olemme alusta asti tehneet näyttämökonsertteja teatterimaustein. Hmm… Sanoisin että kuorona meidän täytyy esittää laulut parhaan taitomme mukaan, ja draamaosuuksissa pitää pyrkiä niin hyvään teatteri-ilmaisuun kuin meille on mahdollista. Siis ei joko tai vaan sekä että.

En ole koskaan ollut stadionkonsertissa – sellaisia ei minun nuoruudessani ollut olemassakaan (ainakaan Suomessa). Oikeilla rock-festareillakaan en ole ikinä ollut. Mutta Pori Jazzissa sentään – silloin kun se vielä keskittyi tiukasti jazziin. – Nytpä sattui haaviini mainio taltiointi Tampereen Ratinan stadionilta. Siellä Eput esittävät vuonna 2016 yhden ikihiteistään. Ja tunnelma on niin väkevä ja harras että melkein tuntuu kuin olisi itse mukana. Ehkä vielä tulee sekin päivä, jona pääsen kokemaan tätä livenä:

Tämän kirjoitti jamatar 15.1.2025.