Viime VIMMA-treeneissä yksi kuorolainen kysyi. kenelle Meri -laulu oikeastaan lauletaan. Siinähän ei puhutella ketään, rannalla olija vain kuvailee tyyntä merta auringonlaskun aikaan. Mutta yleisöesityksessä ”tääll’ yksinäni laulelen” -meininki ei kelpaa. No, mehän tietenkin laulamme kuulijoillemme. Samalla voimme kuvitella seisovamme tyynellä rannalla nauttien maisemasta. Katseen voi tähdätä horisonttiin – eli valo- ja äänikoppiin salin perällä, teatterissa kun ollaan. Kuoro laulaa näyttämöllä, mutta yleisölle välittyy illuusio rannasta, auringonlaskusta ja keveästä tuulenvireestä.

Sama juttu jokaisen kabaree-kipaleemme kohdalla. Kuoro on kuin monipäinen näyttelijä, jolle jokainen laulu tarjoaa uuden roolin. Tämä on ainakin minulle kuorossa laulamisen ”juju”. Laulu herättää mielikuvan, joka puolestaan herättää tunteen, joka taas vaikuttaa suoraan siihen miten laulan. Teatterissa ohjaaja johdattelee näyttelijöiden ilmaisua. Kuorossa homman hoitaa kuoronjohtaja. Meidän Jaana herättelee meitä alvariinsa pistämään ”valot päälle”, miettimään mistä laulu kertoo ja mitä mielikuvia se nostaa esiin. Väliin haaveillaan, kaivataan rakastettua, sitten ollaan rempseitä, riehakkaita, haikeita, toiveikkaita… Rooli toisensa perään!

Jokainen kuorolainen luo omat mielikuvansa, joiden avulla pääsee oikeaan tunnelmaan. Ja sitten vain ilmaistaan se tunnelma yhdessä. Joukkovoimaa! Ei se sen kummempaa ole.

Paitsi että on… Ison köörin pitäminen kasassa ja ilmaisultaan yhtenäisenä on aikamoinen urakka. Harjoitusten tässä vaiheessa taidamme olla pomon silmissä vielä aika sekalainen seurakunta, kun päähuomion vie laulutekstien ja tanssiaskelien muistaminen. Eläydy siinä sitten, kun heilutat väärää kättä tai laulat taas väärin sen yhden sanan… Mutta on myöhäistä perua. Tähän ollaan sitouduttu ja tämä tehdään, meni syteen tai saveen. – Hyvin se menee, on mennyt aina ennenkin, kaikkina VIMMAN viitenätoista vuotena!

Suomen tämän vuoden euroviisuehdokkaista ei oikein tee mieli sanoa mitään. Onneksi yksi hirvitys diskattiin jo ennen finaalia. Mutta se kansansuosikki jäljelle jääneistä… Jos se tahmainen kammotus menee Viisuihin, niin kyllä Suomi taas kunnostautuu ”erikoisella” aktillaan…

Olen nyt saanut harjoitella kuoron kanssa muutaman kerran kabareen soolonumeroani. Mutta säestäjä ei tule olemaan Jaana vaan bändin pianisti. Huuh! Laulajan ja soittajan yhteispeli on onnistumisen a ja o. Tämä tyyppi ei tunne minun tapaani esittää tämä laulu, eikä meillä tule olemaan ihmeemmin aikaa treenata yhdessä. No, sitä ei kannata surra vielä tänään. Voi vaikka katsoa ja kuunnella miten Brecht-laulujen Grande Dame Gisela May kyseisen biisin tulkitsee. Jostain syystä hän jättää 2. säkeistön laulamatta – mutta asia tulee toki selväksi näinkin. Tässä on terästä!

Pääsin muinoin osallistumaan Giselan laulukurssille peruutuspaikalla. Juuri tätä laulua en tosin harjoitellut, mutta kurssin anti oli suurenmoinen. – Tämän kirjoitti jamatar 24.1.2025.