VIMMAN syksy käynnistyi tiistaina virkeissä tunnelmissa. Oli taas ”hauska tappa vanha tuttu” ja saada näppeihinsä ensimmäiset nuottilaput. Kahdessa tunnissa haravoitiin alustavasti viisi laulua uudesta ohjelmastamme, joka kantaa nimeä Kaikki tahtoo rakastaa. Siitä on siis kyse, ”sen oikean” löytämisestä, suhteen säilyttämisen kiemuroista ja siitä mihin lopulta päädytään. Ei huono aihe ollenkaan – ja koskettaa varmasti kaikkia jollain tavalla.
Yksi lauluista on ollut ohjelmassamme ennenkin: Juha Tapion Kaksi vanhaa puuta kuultiin ensimmäisessä näyttämökonsertissamme Kerro mulle pihapuu. Se oli vuonna 2014. Aika on tehnyt tehtävänsä ja kietonut unohduksen huntuun (ainakin minulla) sen, miten tämän tuolloin lauloimme. Sovitus on silti sama. Aivan alusta lähdetään taas oppimaan. Ja tuntemukset on tässä vaiheessa samat kuin aina: Voi ei!! Vaikka tämän nipun laulut ovat kaikki tuttuja, oman stemman hännästä kiinni saaminen on kuin yrittäisi pyydystää sisiliskoa. Miten sujunee sitten, kun käydään käsiksi Anna-Mari Kähärän lauluihin? Kun ei melodiaa tunne , onko helpompi omaksua stemma?
Katsoin uudestaan VIMMA-kabareen taltioinnin – edellinen kerta oli tuoreeltaan toukokuussa. Kriittisellä silmällä syynäten (ja niinhän täytyy tehdä, että voi korjata heikkouksia) näkyy ja kuuluu selvästi kaksi asiaa: hetkittäinen alavire ja laahaus. Iso kööri ei pysy tiukasti tempossa vaan on hiukan ”laiska”. Tähän auttaa johtajan tarkempi seuraaminen! Tästä Jaana joutuukin meille alinomaa huomauttelemaan. Keskitymme niin hartaasti lauluun, että fokus johtajaan unohtuu. Ja kuitenkin juuri johtajan seuraaminen on kuorolaulussa keskeistä! – Kolmas esiintymisessämme näkynyt vaje liittyy draamakohtauksiin reagoimiseen. Olemme himpun jähmeitä. Se tietenkin johtuu näyttämökokemuksen vähyydestä. Vaikka kuinka on tehty näyttämökonsertteja, esiintyminen teatterin lavalla on silti eri juttu. Ei voi vain opetellusti näyttää ”iloa”, ”närkästystä” tms, vaan ilmaisun on tultava aidosta eläytymisestä. Siis näyttämisen sijasta täytyy näytellä! Huhhuh… Mutta tähän pyritään, jos ja kun kerran olemme näyttämökuoro!
Millainen uudesta showstamme tulee, sitä ei voi vielä tietää. Kuinka paljon on kuoroa, minkä verran näyttämöilmaisua? Tämä selviää viimeistään vuoden vaihteessa, jolloin käsikirjoittajan eli meikäläisen homman täytyy olla suht valmis. Miten se kässäri sitten muotoutuu? Kuuntelen ja muhistelen laululistaa aikani, kunnes alkaa nousta ideoita tarinan pätkistä ja roolihahmoista. ”Keitä, missä, miten ja miksi?” Syntyprosessi on aina jotenkin mysteeri. Ideat tulevat kun tulevat, eivät päkistämällä. Tähän mennessä on jotain aina kuitenkin tullut. Varjelen itseäni huolestumiselta ja epäilyiltä, sillä ne ovat ”luomistyön” surma. Ans kattoo ny on hyvä asenne!
Ultra Bran viime viikonlopun stadionkeikkojen jälkihehkussa voisin laittaa soimaan jotain heidän aarteistostaan. Vaan enpä laitakaan! – Frank Sinatra on sanonut, että George Harrisonin Something on kaunein hänen tuntemansa rakkauslaulu. Ja hän jos kuka tuntee rakkauslaulut! ”Vanhan Sinisilmän” tulkintana tuttu biisi nousee aivan uusiin sfääreihin – ja myös sovitus on upea. Voiko tätä enää kauniimmin kukaan esittää?
Tämän kirjoitti jamatar 28.8.2025.