Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 24. syyskuu 2009 kello 20:4

Viime viikko meni sormidraaman parissa niin, etten ehtinyt kirjoittaa tänne lainkaan. Nyt on ihan pakko, kun on niin paljon asiaa, kiitos teidän kysymysten. Ne ovat nimittäin olleet oikein hyviä, ja olen joutunut vähän pohdiskelemaan vastauksia sekä ottamaan asioista selvää kokeneemmilta.

Kaiken kaikkiaan olen erittäin iloinen, että tapasimme tällä viikolla suunnitelmien mukaan. Viikonloppu meni nimittäin harmitellessa tulevia perumisia, joita ei onneksi tarvinnut tehdäkään. Laulaminen kehittyy tasaisen varmasti joka ryhmässä, ja välillä tulee sellaisia erityisen ilon ja osaamisen pilkahduksia, joita haluan ehdottomasti kuulla lisää! Ja paljon, kiitos!

Sitten niihin kysymyksiin siinä järjestyksessä kuin mieleen tulee:
Miksi harjoituksissa on helppo laulaa ylös, mutta lauluissa niin vaikeaa? Pari asiaahan siihen vaikuttaa: teksti ja sävelkulut. Erilaisten tavujen tuottaminen saattaa jäykistää leukaa ja kieltä, jolloin kurkunpääkin jäykistyy ja pyrkii nousemaan ylös. Sitten laulaminen alkaa tuntua ”ahtaalta” kurkussa ja varsinkin ylhäällä vähemmän mukavalta. Harjoituksissa käytetään yksinkertaista, lyhyttä sävelmää, joka on helppo toistaa uudestaan koko ajan pikku hiljaa ylöspäin mentäessä. Lauluissa ylösmenot tulevat aina ”yllättäen” eikä pikku hiljaa, joten kehon vanhat muistit saavat siinä oivan tilaisuuden pulpahtaa pintaan. Joskus tuttujen laulujen laulutapaa on vaikeampi muuttaa kuin uuden oppiminen suoraan toisella tavalla. Rennosti laulaminen taas on oikeastaan mahdotonta, kun melodiaa ei tunne hyvin. Rentoon laulamiseen pääsee vasta sitten, kun osaa sävelmän hyvin. Ja rennosti on helppo laulaa, kunhan hengitysmoottori on aktiivisena käynnissä.

Mitä jos ei tykkää omasta äänestä? Periaatteessa se oma ääni on kaikista ihanin :-). Laulutekniikkaa opiskellessa kannattaa tunnustella sitä, miltä laulaminen tuntuu sen sijaan että kuuntelee, miltä se kuullostaa. Kun laulaminen sujuu vapaasti, se kuullostaa aina hyvältä ja tuntuu hyvältä sekä laulajasta itsestään että kuulijastakin riippumatta siitä, millaisen äänen on sattunut syntymälahjana saamaan. Jos vertaa itseään pelkästään huippulaulajiiin, niin riskinä on aina toiseksi jääminen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kannattaa laittaa hanskat naulaan ja lopettaa kokonaan. Sujuessaan laulaminen tuo niin paljon iloa ja hyvää oloa, ettei tätä ilmaista ja kaikkien saatavilla olevaa huumetta kannata missään nimessä hylätä. Haluaisinkin rohkaista; rakasta ääntäsi, sillä se tekee sinulle hyvää!

Miksi minä laulan kovempaa ylä-ääniä? Tätä piti oikein miettiä muutama päivä. Tietoisesti en laula niitä kovempaa, mutta selityksiksi tarjoan seuraavia vaihtoehtoja: 1) ylä-äänet kuuluvat paremmin kuin alaäänet 2) äänialani on lyyrinen sopraano, jonka parhaiten soiva alue on siellä, missä laulukouluissa lauletaan ylä-ääniä (parhaiten soiminen ei muuten tarkoita helpoiten laulettavaa) 3) laulaisinko niitä tiedostamatta kovempaa? Joka tapauksessa, sano, jos korviin ottaa! Tämä kysymys sai minut miettimään omaa laulamistani, joten kiitos hyvästä ajatusten herättämisestä!

Viime aikoina on alkanut tulla sen oloisia kommentteja, että jotain laulamisessa tapahtuu, mutta itse ei ole ihan varma siitä, onko suunta oikea. Tuntumaa eri asioista saadaan, joskus ihan häivähdyksen omaisina. Hienosti myös uskallatte sanoa, jos mitään ei tunnu. Niin pitääkin! Laulamisessa ei ole yhtä tietä onnelliseen lopputulokseen. Sitä paitsi se etsiminen jatkuu loputtomiin. Superstaratkin oivaltavat jatkuvasti uusia asioita omasta laulamisestaan. Jos jää odottamaan sitä, että on ”täysin oppinut laulaja”, saattaa odotusajasta tulla todella pitkä. Kannataa siis nauttia niistä pienistä häivähdyksistä ja satunnaisista vastoinkäymisistäkin. Ne nimittäin ovat osa laulamisen kehityskaarta, jonka jokaisessa vaiheessa laulamisesta voi ja saa iloita täysin rinnoin.

Jatkoryhmissä laulettiin laulua elokuvasta Så som i himmelen, Niin kuin taivaassa, joka kertoo ruotsalaisesta orkesterinjohtajasta, joka palaa entiseen kotikyläänsä ja saa siellä johdettavakseen paikallisen kirkkokuoron. Huikea elokuva, josta löytyy pieniä musiikkipätkiä youtubesta (kun laitat elokuvan nimen hakuun). Jos haluat ´kokea vaikuttavan elokuvaillan, suosittelen tätä lämpimästi.

Laitan vielä yhden linkin keskustelupalstalle aiheesta laulaminen on jokamiehen oikeus. Siellä on erittäin mielenkiintoista asiaa musikaalisuudesta ja laulamisesta.

Mukavaa viikonloppua (jos jaksoit lukea tämän loppun saakka)!

Kommentoinut Marita Jama 29. syyskuu 2009 10:52

Kiitos Jaana, lisää tämmöistä! Stimuloivia ajatuksia, jotka pistävät omatkin aivosolut liikenteeseen. Tosiaan, laulaessasi ylä-äänet kuuluvat ”kovemmin”. Minusta luonnollinen syy on se että korkeat äänet ovat kirkkaampia ja siksi kuuluvampia. Ihailen ylä-ääniesi puhtautta ja heleää pakottomuutta, kun omat esitykset sillä alueella ovat enemmän tai vähemmän hallitsemattomia kiekaisuja. On onnessa mitä sieltä kurkusta tulee… Ja se omasta äänestä tykkääminen sitten… Likkana väsäsin laulujani kelanauhurin kanssa, ja siinä sitä omaa ääntä oppi kuulemaan ja pakostakin hyväksymään. Äänellään variskin laulaa! Se mitä sanot laulamisen ilosta on taivahan tosi. Hyvällä tuulella sitä laulelee ihan luonnostaan. Ja jos on vaikka allapäin, alkaapa laulaa jotain tunnelmaan sopivaa niin pian tunnelma muuttuukin, kevenee. Eläköön musiikki, elinvoiman eliksiiri!