Käyttäjän Marita Jama lähettämä 10. helmikuu 2010 kello 12:00

Hei taas! Viikko vierähti että hups vain, ja taas tuli maanantai ja Laulukoulun treenit. Tällä kertaa oltiinkin eri luokassa – näytti musiikkiluokalta. Pianokin oli uudempi ja hienompi kuin se päätyluokan ikikulu resu. Emmekö voisi siirtyä kokonaan tähän muutenkin viihtyisämmän oloiseen tilaan?

Tämän kokoontumiskerran teemaksi voisi nimetä polyfonian ja polyrytmian. Lauloimme nimittäin taas sitä kolmen laulun salaattia, jonka teho perustuu juuri eri melodioiden ja rytmien päällekkäisyyteen. Kun ne soivat yhtä aikaa, syntyy hauskoja sointi- ja rytmikuvioita. Jaana uhkasi tuoda salaattiin vielä yhden laulun lisää – siitä vain, kyllä meiltä sujuu! Ei tosin sujuisi yhtä letkeästi, jos laulut olisivat meille vieraita…

Teemaa jatkettiin vielä afrikkalaisella työlaululla, jossa lopulta KUUSI porukkaa lauloi kukin omaa pientä rytmikästä pätkäänsä. Yhteissointi oli mahtava! Se onnistui, kun laulettavat fraasit olivat tarpeeksi lyhyitä ja yksinkertaisia. Tämä afrojammailu on todella hauskaa! Vähitellen voisi eri ryhmien ”äänikoreografioihin” lisätä myös taukoja ja syöksyjä taas mukaan tietyissä kohdin. Näin kudos saisi vielä lisää eloa ja vaihtelua. Ja tarpeeksi hyvin opittuamme voisimme jammailla piirissä kasvokkain, kontaktissa toisiimme, kun vielä nyt jokaisella on täysi työ keskittyä vain omaan osuuteensa.

Laulettiin edelleen myös Ultra Bran Minä suojelen sinua… Erityisen hieno kohta tekstissä: ”Ei ole sellaista pimeää mitä minun hento käteni ei torjuisi.” Voimiltaan vähäinenkin on valmis suojelemaan, kun rakastaa. Hento käsi onkin rakkauden voimasta vahva. Kerkko Koskinen ja Anni Sinnemäki olivat ainutlaatuinen lauluntekijäpari uuden suomalaisen popmusiikin kentällä. He ilmiselvästi inspiroivat toisiaan ja tulos oli aina enemmän kuin osiensa summa. He olivat kuin Lennon ja McCartney – ei tyylillisesti mutta yhteen sopivuudeltaan.

Jälleen kerran koin jymy-yllätys-oivalluksen vanhan tuikitutun laulun parissa. Kun lauloimme Hectorin Lumi teki enkelin eteiseen, tajuntaani jysähti mitä ensimmäinen säkeistö itse asiassa kertoo. Herkkä runotyttö ei kestä enää tätä elämää vaan hyppää sillalta kuolemaan. Perhe suree, kukin tavallaan. Laulun kertoja on veli, perheen pojista nuorempi. Miksi nuorempi? Siltä vain tuntuu. Hän näkee ja tarkkailee mutta ei ymmärrä vielä kaikkea. Yrittää kuitenkin myös auttaa tavallaan. ”Minä laitoin ikkunaan pahvisuojan…” Kuinka lukemattomia kertoja olenkaan tämän laulun kuullut, pysähtymättä koskaan ennen todella kuuntelemaan sen sisältöä. Se on surullinen tarina orvoiksi jäävistä veljeksistä työttömyyden ja siirtotyöläisyyden Suomessa.

Hengitys on tosi kiinnostava aihe myös – mutta siihen palaan toisella kertaa.