Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 10. marraskuu 2010 kello 14:47
Merja ravisutti korkealta laulamisen käsitettä maanantaina laulutaitotunnin jälkeen. Muiden poistuttua ihmettelimme, miksi Ylioppilaskunnan laulajien (mieskuoro) laulama Finlandia ei tunnu korkealta, vaikka se menee ihan samalta korkeudelta kuin meidänkin versiomme orkesterin kanssa. Sama ilmiö toistui Orjien kuoron kanssa: oopperakuoron kanssa on helppo laulaa mukana eikä tunnu kohtuuttoman korkealta.
Selitykseksi tarjoan seuraavaa: meillä kaikilla on kokemuksia siitä, kuinka moi-harjoitus jumppaliikkeiden kanssa menee helposti. Kaikki laulavat rutkasti korkeammalle kuin mitä esim. Finlandiassa tarvitsee tehdä. Mutta kun tulee Finlandian vuoro, kurkkua kiristää ja vaivaton laulaminen on vain muisto. Yksi syy on sanat ja tavut. Joku kommentoi toisen laulun kohdalla, että kakkossäkeistö onnistuu hyvin, mutta eka ei. Samassa paikassa yksi vokaali tekee lauamisesta helppoa, toinen vaikeaa. Jotkut konsonantit ovat myös hankalia laulaa.
Toisaalta kun kuuntelee hyvin laulavaa laulajaa tai kuoroa, laulamisen hyvä olo välittyy koko kehoon kuunnellessa. Senpä vuoksi taitavan laulajan kanssa tai vieressä on helppo laulaa itsekin. YL: ja oopperakuoron laulajat ovat harjoitelleet pitkään, mikä kuuluu äänessä. Laulaminen on vaivatonta eikä se kuullosta niin korkealta kuin vähemmän harrastaneen suusta. Kannattaa siis hyvillä mielin kuunnella taitavia laulajia ja harjoitella vaikka nauhalta heidän kanssaan. Siitä hyötyy huomaamatta.
On mukava huomata, miten laulunopiskelu on moniin teistä vaikuttanut. Huomaan, että moni tekee todella teräviä havaintoja eri laulajista. Joku tunnilla käyty asia on saattanut aueta, kun on kuullut televisiossa saman esiintyvän taiteilijan suusta. Toisaalta eilen illalla kuulin ensimmäisen kerran kuorosta sellaista laulua, jota voi kutsua vain erinomaisen hyväksi: upea, vapaa ja puhdas sointi. Ei millään lailla aloittelijan laulua! Jos siihen päästiin parissa kuukaudessa, mihin pääsemme parissa vuodessa?
Myös maanantain ryhmässä laulettiin todella hyvin orkesterikappaleita. Innolla odotan, millaista laulua tämän illan ryhmä saa aikaiseksi. Heräsin itse yöllä kurkku kipeänä ja tämä päivä on yritetty estää taudin tuloa kaikin keinoin. Juuri nyt ei joutaisi sairastamaan…
Kommentoinut Marita Jama 16. marraskuu 2010 14:13
Olipas mielenkiintoista pohdintaa tämä ”mikä on korkeaa”. Hyviä esiintyjiä kuunnellessa ei tarvitse jännittää heidän puolestaan, niin kuin itse laulaessaan tahtomattaankin jännittää korkean kohdan tullessa. Pitääpä tosiaan kokeilla laulaa jonkin äänitteen kanssa, että tuntuuko menevän helpommin.
Kommentoinut Osmo Juvonen 12. marraskuu 2010 16:20
Minun varmaan kannattaisi hiukan hillitä volyymiäni kautta linjan oppiakseni äänenkäyttöä.
Harmittaa kun en ehtinyt avointen ovien tapahtumiin!!