Käyttäjän Marita Jama lähettämä 2. helmikuu 2011 kello 15:19

Maanantain laulutaitotunnin sankari oli tällä kertaa Oskar Merikanto, Suomen armoitetuin melodikko. Hänen lauluissaan yhdistyy kansanlaulun vaivaton yksinkertaisuus ja taidelaulun hiottu hienostuneisuus. Otimme Hopeisesta laulukirjasta lähempään tarkasteluun kolme Merikanto-laulua: Kullanmurunen, Soi vienosti murheeni soitto ja Annina. Ja saman veroisia pieniä mestariteoksia hänellä on vaikka kuinka. Ihme ukko! Omaa ääntäni en vain saa helisemään niin että sävelten kimallus tulisi esiin, kuten Jaanan näille sivuillemme viimeksi lisäämissä videoissa.

Korkeita ääniä harjoiteltiin poskia heilutellen ja tuolilla pää alaspäin röhnöttäen. Konsti auttaa, mutta eihän niin voi oikeasti laulaessa tehdä. Pitäisi oppia tekemään temppu ILMAN poskien heiluttelua ja röhnöttämistä. Pahinta ovat pitkät korkeat äänet. Voima valuu kitusista ja pontevasti alkanut suoritus surkastuu ininäksi. Tälle en mahda mitään, vaikka ope kuinka kannustaa ja vakuuttaa ja rohkaisee avaamaan pellit. Sen sijaan omalla mukavuusalueellani keskiäänissä tunnen kehitystä tapahtuneen. Ääni on kirkkaampi ja kiinteämpi kuin ennen Laulukouluun tuloani.

Huomaan pitäväni tiistaitreeneistä maanantaita enemmän, sillä kuorokappaleiden harjoittelu antaa enemmän haastetta kuin yksiääninen yhteislaulu. Minusta tuntuu että harjoittelumme alkaa jo muistuttaa oikean kuoron treenejä – odotan jo hetkeä, jona Jaana jättää pianon ja astuu eteemme johtamaan meitä ilmein ja kädenliikkein.  Odotan myös innolla nuotinluvun alkeita. Kihisen halusta oppia miten tahdit lasketaan ja mitä ovat kaikki ne mystiset merkit (fermaatit sun muut) nuottiviivastolla.

Harjoittelimme Oman kullan silmiä, Ratiritirallatusta ja Kalliolle kukkulalle. Nautin kun saan olla äänikylvyssä, siinä ihan keskellä, sävelten hyväiltävänä joka puolelta. Äänet soivat komeasti yhteen ja kaikkien kasvoilta paistaa antaumus. Tätä menoa meistä saattaa vielä sukeutuakin oikea kuoro joka tekee oikeita keikkojakin. Sitä kohti mennään!