Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 15. marraskuu 2011 kello 09:51

Eilen illalla pääsimme laulamaan Kuopion kaupungintalon juhlasaliin. Paikka on varsin juhlava ja akustiikaltaan musiikille erinomainen. Jo vuosisatojen ajan on tiedetty, että suorakaiteen muotoinen sali on musiikin esittämiselle mitä mainioin. Katsomisen kannalta ja ehkä arkkitehtuurin ja rakennustaidonkin kehittymisenkin vuoksi esityssaleja on alettu tekemään myös muunlaisia. Siitä on seurannut jonkin verran akustisia ongelmia, kuten Finlandia-talossa Helsingissä.

Kuopion musiikkikeskuksen sali on mitä mainioin klassisen musiikin konserteille. Yhdessä laulaminen salissa on kuitenkin varsin yksinäistä puuhaa, kuten kaikki siellä laulaneet tietävät. Salin puolella ääni ei tunnu kantavan eikä naapuristakaan kuulu mitään, vaikka hän suutaan aukookin. Kaupungintalon juhlasalissa tilanne on toinen, vaikka laulaminen siellä voikin yllättää ensikertalaisen.

Iso tila ja korkea katto pehmentää yhteistä ääntä ja saa sen soimaan paremmin. Laulaminen tuntuu helpolta. Tila kuitenkin vaatii rohkeutta ja toisaalta sopivaa kontrollia, ettei tule innostuttua laulamaan yli omien rajojen (=liian kovaa).

Salissa oli erittäin mukavaa soittaa flyygeliä. Ennen laulujen alkua testailin vähän soitinta joskus muinoin opetelluilla Chopinin, Merikannon ja Sibeliuksen kappaleilla. Tuli taas mieleen, miten hienoa pianomusiikki onkaan, kun sitä soitetaan kunnollisella soittimella oikeanlaisessa tilassa. Sormet vaan tuppasivat olemaan vähän ruosteessa…

Loppuun vielä tarina akustisesta harhasta. Akustinen harha syntyy, kun matalalta soitetaan yhtäaikaa säveliä kvintin päästä toisistaan esimerkiksi uruilla tai metallimusiikissa. Korvaan syntyy silloin harha vieläkin matalamman äänen olemassa olosta, mistä seuraa varsin jykevä soundi. Olin kymmenkunta vuotta sitten joululaulukeikalla kuoron kanssa, mutta paikalle ei päässyt yhtään tenoria. Heitä paikkasi yksi kolmesta kuoron naistenorista.

Tenori on korkea miesääni ja kuuluu hyvin. Kun nainen laulaa samaa, se tapahtuu todella matalalta (=”örinäkorkeudelta”) eikä se kanna lainkaan samoin kuin miestenorin ääni. Tämä ainoa naistenori oli kovasti harmissaan, ettei hän kuulu yhtään minnekään. Yritin lohduttaa häntä kertomalla akustisesta harhasta; vaikka hän laulaakin hissukseen, yhdessä bassojen kanssa siitä kuitenkin syntyy harmoniaa varsinkin akustisen harhan kautta.

Illalla karonkassa (ja usein jälkeenpäinkin) kuulin kyseisen laulajan kertovan laulajakavereilleen: ”Tajuuttekste, mä oon akustinen harha!”