Käyttäjän Marita Jama lähettämä 15. helmikuu 2012 kello 12:00
Olipas tosiaan antoisa tämä maestralaisten lauantaireissu Valamoon ja Varkauteen. Bussissa menomatkalla alettiin heti treenata ortodoksisia hymnejä. Niistä ensimmäinen ”Kristus nousi kuolleista” on jo ennestään tuttu ortodoksista pääsiäisyön jumalanpalvelusta vähänkään seuranneille. Seremoniassa kansa kiertää pappien johdolla kirkkoa yön pimeydessä, kunnes keskiyön hetkellä kirkon ovet avataan ja pimeys vaihtuu lukemattomien kynttilöiden valoksi ja kaikki yhtyvät riemuiten ylösnousemusveisuun.
Luostarissa saimme kanttori Kristiina Virolaiselta perustietoa ortodoksisesta kirkkomusiikista kahdeksansävelmikköjärjestelmineen (tulikohan termi oikein?). Saimme vähän vihiä ”messuamisen” taustoista ja säännöistä. Eivät papit ihan miten vain ja omin koukeroin niitä pyhiä tekstejä resitoi. Ja tosiaan, laulettu teksti kuuluu puhuttua paremmin kaikuisassa kirkossa. Pääsimme itsekin Kristiinan johdolla laulamaan kolmea hymniä, joita olimme jo bussissa esiharjoitelleet. Ensin laulettiin Valamon opiston salissa, myöhemmin kirkossa, jonka taivaallinen akustiikka hiveli korvia.
Siirtyminen Valamon rauhasta Varkauden Mekaanisen musiikin museon markkinameininkiin oli jyrkkä ja raju. Museon isännän Jürgen Kempfin vetämä turistikierros karmii selkäpiitä vieläkin. Kaikki nuo ihmeelliset musiikkimasiinat olisivat ansainneet asiallisen esittelyn, mutta mies ei ilmeisesti luota niiden vetovoimaan vaan on kehitellyt omituisen huumorishown, joka enimmäkseen ei naurata. Kempf kyllä varmaan rakastaa ainutlaatuista kokoelmaansa, mutta miksei hän kunnioita sitä eikä yleisöään? Olisin mielelläni kuullut enemmän soitinten rakentamisesta, mekanismista ja historiasta ja missä mikin on loistonsa päivinä soinut. Sääliksi käy soittokoneita, jotka joutuvat kuulemaan miekkosen huonoja vitsejä päivästä toiseen…
Tästäkin kokemuksesta kuitenkin selvittiin hengissä bussiin ja kotimatkalle. Vielä jaksettiin laulaakin, ortodoksihymnejä ja kuorokappaleita, mitä nyt satuttiin ulkoa muistamaan. Matkailu avarsi tälläkin kertaa, antaen uusia elämyksiä laidasta laitaan.
Tiistaina kuorossa pääsin minäkin vihdoin valitsemaan itselleni esiintymishuivia. Kisa oli kova keisarinsinisen ja turkoosin välillä – otin turkoosin, joka on yksi iänikuisista lempiväreistäni. Kotona jätin pakkauksen eteisen kirjahyllyyn ”kiireemmäksi ajaksi”. Joskus aamuyöstä heräsin eteisen suunnasta kuuluvaan kiihkeään rapinaan. Kissat siellä lukevat lehteä, ajattelin ja käänsin kylkeä… Aamulla ylös noustessa paljastui: Janda ja Mau olivat löytäneet huivipaketin, ja se mikä rapisi oli muovikääre jota kaverit olivat yrittäneet kynsiä auki. Huhhuh. Siinä oli upouuden pashminahuivin tuho lähellä. Onneksi kiinalainen plastiikki piti pintansa! Nyt huivi on tarkassa tallessa vaatehuoneessa, odottamassa ensiesiintymistään kevätkonsertissamme.
Kommentoinut Marita Jama 17. helmikuu 2012 15:25
Noinko? Minulta kyllä meni ohi jos Kempf meiltä tuollaista kysyi. Eikähän siinä hetkessä voinut tietää, mitä ne vaihtoehdot piti sisällään. Olisi luullut kokenneen museoketun näkevän, että me ei oltu ihan mikä tahansa porukka, vaan varta vasten pyydetty päästä kierrokselle normaalin aukiolon ulkopuolella. Nyt jäi museomiehestä turhan pöhkö mielikuva…
Kommentoinut Pia Hakkarainen 17. helmikuu 2012 12:52
Eikös se mr Kempf(?) kysynyt että haluatteko normaalin esityksen museosta vai hänen omansa? Ja eikös valinta ollut hänen omansa? Minusta ihan hupaisa esitys, vähän ”natsisaksamainen”, mutta omalla tavallaan aika värikäs. Herättipä ainakin tunteita porukassa! 😉
Kommentoinut Jaana Turunen 15. helmikuu 2012 15:33
Kiitos mukana olleen kuvaajan, saamme piakkoin ainakin matkalaisille pienen pätkän videota lauluistamme Valamossa!