Käyttäjän Marita Jama lähettämä 11. lokakuu 2012 kello 19:03

Maestra-kuoro konsertoi taas! Esiinnyimme maanantaina toisen kerran olemassaolomme aikana Kaupungintalolla. Naisten Pankin kahvikonsertti olikin hyvä syy sonnustautua taas kuoroasuihimme. Jännitysmomenttina oli uusi laulu Manaus, jonka alkutahdeilla astelimme lauteille. Manaus on vaativa esitettävä paljoine sanoineen ja tiukkoine rytmeineen. Täytyy artikuloida nopeasti ja tarkasti, että yleisökin kuulisi mistä laulussa on kyse. Nätisti meni kuitenkin, harjoittelun vähyyteen nähden. Ja tästä jatkamme seuraavaa keikkaa odotellen.

Konsertissa ilmeni, että Leijat -laulun pap-pap on minulle yhä ongelma. En kerta kaikkiaan osaa säädellä hengitystä niin, ettei keuhkoihin tulisi pakahtuva tunne. Kumma juttu, koska muuten minulla ei yleensä ole hengityksen ajoitusongelmia. Ne pap-papit ikään kuin pakottavat pidättelemään ilmaa liikaa, ja jollen välillä vähän fuskaa, alkaa lähes pyörryttää. Hmmm?

Laulutaitotunneilla pureudutaan yhä kiinteämmin kurkunpään ja äänihuulten liikkeisiin ja siihen, millä keinoin saa avun mihinkin äänenkäytön pulmaan. Suureksi riemukseni olen havainnut itselläni hetkittäisiä ylä-äänten avautumisia. Yhtäkkiä se hankala ääni kimpoaa kurkun takaosasta kirkkaana – ja myös säikäyttävän voimakkaana. Kuin joku muu laulaisi sen minun pillini kautta, koska en tunne tekeväni sitä itse. Täysiä ”vahinkoja” nämä siis ovat, mutta jospa vielä opin avaamaan taskuhuulia yms. ihan tietoisestikin.

Kuoro sai hartaasti odotetut kaksi negro spiritualia opeteltavakseen. Jeee! Hienoa sekin, että laulut eivät ole ihan tutuimmasta päästä. Jonkinlainen kuulohavainto minulla on molemmista (Wade in the Water ja My Lord, What a Morning), mutta töitä riittää muutenkin kuin stemmojen osalta. Jaanan sovitukset ovat heti ensi kuulemalta tyylikkäitä ja houkuttelevat luokseen. Olen aika hidas oppimaan, mutta kun jotain saan nuppiini, se myös ”pysyy, pysyy ja pysyy” kuin entisen likan suudelmankestävä huulipuna…

Popissa lauloimme Penny Lanea englanniksi. Ja ihan tosi, vasta nyt mieleni rekisteröi mitä laulussa tarkkaan ottaen sanotaan. Aivan viehko pieni ajankuva Beatles-pojilta. Ja Junnu Vainio on ”suomettanut” sen erittäin nokkelasti Helsingin Punavuoreen. Teija äänitti macillaan meidän laulusuorituksemme, jossa ilmeni mm. eriaikaisuuksia. No, se paranee sillä että harjoitellaan yhteinen fraseeraus. Popissa on edelleen kivaa – vähän kuin mutustaisi Teijan tarjoamaa sitruunaa Jaanan miedompien (vaan ei vähemmän mieluisien!) hedelmien välillä.