Käyttäjän Marita Jama lähettämä 1. helmikuu 2013 kello 17:54

Taisin puhua täyttä soopaa syksyisessä postauksessani (”Eteenpäin etukenossa”), kun uskottelin korvakuulolta tietäväni milloin sävelmässä duuri vaihtuu molliksi. Eihän se niin mene! Sitä mukaa kun nuotinluvun opintomme etenevät, oletukseni kumoutuvat. Ehkäpä ne opin karttuessa korvautuvat oikealla, oikein ymmärretyllä tiedolla.

Tiistaina Jaana harjoitutti meillä urheasti negro spiritualeja ja poliisikeikan laulua, vaikka oli toipilas eikä olisi oikeastaan saanut rasittaa ääntään. (Se sitten kostautuikin keskiviikkona pakottaen Jaanan taas huilimaan.) Meitä kuorolaisia täytyy kovasti tyyrätä, että saadaan yhteissointi ja kulloinenkin saundi kohdalleen. Me retkahtelemme niin helposti, laulamme joko alavireisesti, värittömästi tai liian kovaa. Ainakin itselläni kovaa laulaminen liittyy yritykseen pysyä raiteilla – että kuulisin meneekö oikein, kun olen epävarma. Silloin kun on vahvoilla ei tarvitse tuutata.

Tiistaina tulivat myös kuoron huivikorut. Mainiota! 10.2. Kallaveden kirkossa pääsen kokeilemaan omaani ensi kerran.

Torstain jazztunnilla pähkäiltiin miksei Autumn Leaves oikein ota svengatakseen. No, sehän on oikeasti ihan toista genreä, yksi maailman tunnetuimmista chansoneista. Ja koska se on täydellinen omassa lajissaan, yritykset sovittaa sitä jazziksi ovat aikamoinen haaste…

Jazztunnilta kiirehdin Musapirtille kuulemaan Olli Mustosen Tuuri-sinfoniaa. Tähtipianisti myös säveltää ja johtaa orkesteria. Tässä hänen 1. sinfoniassaan lauloi solistina Petteri Salomaa, tekstihän on Eino Leinon Helkavirsistä. Solisti kylläkin joutui hetkittäin, etenkin teoksen alkuosassa, bändin jyräämäksi. Tyynemmissä kohdissa laulu ja soitto olivat balanssissa. Jännittäviä kilinöitä ja kalinoita kuului pitkin matkaa yllättävistä suunnista, yritin oikein jahdata niitä mutta en saanut ketään soittajaa kiinni”itse teosta”. Mustosen johtamista oli myös hauska seurata – mies todella elää musiikin kropallaan!

Toisena numerona Mustonen johti Tshaikovskin 4. sinfonian. Romanttista vellovien tunteiden musiikkia – venäläinen ”shirokaja natura”, lavea luonne. Tämänkin Mustonen tanssi läpi hypähdellen ja maalaillen herkin käsin. Ja urakan päätteeksi mies oli aivan hiessä. Yleisö palkitsi sekä kapun että bändin raikuvin aplodein ja bravo-huudoin. On meillä totta tosiaan laatuisa kaupunginorkesteri!