Me suomalaiset rakastamme yhteislaulua – etenkin varttunut väki. Kun joku vain järjestää tilaisuuden, jossa lauletaan meille varttuneille sopivaa ohjelmistoa, tupa täyttyy taatusti. Näin tapahtui myös viime sunnuntaina Kaupungintalolla Sointu-Savon yhteislaulusessiossa, jonka teemana oli sota-ajan laulut. Täpötäysi salillinen yleisöä lauloi antaumuksella pianon ja haitarin säestyksellä. Sotilasasuinen haitarimies veteli kurttuaan todella makeasti ja toimi myös esilaulajana.

Valtaosassa sota-ajan iskelmistä muistellaan omaa armasta, kaivataan rakkaan luo ja pelätään enemmän tai vähemmän peitetysti kuolemaa. Näitä on tullut kuulluksi sen enempää ajattelematta, kunnes nyt pitkänä rimpsuna laulaessa niiden tunnelma, suorastaan ylitsekäyvän raskas molli iski täysillä sydänalaan. On ne olleet hirmuisia aikoja, myös ihmissuhderintamalla…

VIMMA kävi tiistaina läpi koko konserttiohjelman runospiikkeineen. Aika sointuisasti se jo sujui, suurimmalta osin. Puhuttiin esitystilanteeseen latautumisesta. Miten sen teemme? Fyysisen osan eli äänen avauksen teemme yhdessä. Mutta se henkinen, mielen fokusointi edessä olevaan tehtävään, on jokaisen omalla vastuulla. Eikä tämä vielä riitä. Vireen pitäminen yllä koko suorituksen ajan kysyy voimia. Oma voimansäätökonstini on ladata akkuani laulu kerrallaan. ”Nyt tämä” – ei enempää, ennen kuin on seuraavan vuoro. Näin jaksan loppuun asti ja pysyn (ainakin yritän) keskittyneenä koko ajan.

Sunnuntaina tämä kaikki koetellaan Kallaveden kirkossa. Siellä on suopeat olosuhteet: paljon tilaa, hyvä akustiikka ja valkokangas dioja varten päittemme yläpuolella. Näin emme joudu jakautumaan kuvien näkyvyyden takia kahteen blokkiin kuten Kaupungintalolla, mikä ei ollut äänellisesti hyvä. Tehdään täysipainoinen konsertti – ja sitten hyvillä mielin Lappiin!

Tämän kirjoitti jamatar 29.8.2018