En seuraa enää Voice of Finlandia. Kyllästyin formaattiin. Eikä kilvassa pärjänneistä ole sittemmin paljon kuultu. Tällaiset kisat ei taidakaan olla järin tehokas ponnahduslauta pinnalle. Nykyään esiin pulpahtelee uusia tyyppejä jotka tekevät laulunsa – tai ainakin niiden tekstit – itse. Persoonallisia ääniä ja tekstejä, joissa elämää ja ihmissuhteita katsotaan tuoreista vinkkeleistä. Lauluääni ei ole tärkein, vaan se että laulussa on asiaa.

Muista telkkarin pop-lauluohjelmista olen vähän vilkuillut Laulua rakkaudelle. Siinä julkkikset yllättävät julkkiksia lauluesityksillä. Hohhoijaa… ei jaksa pitkään innostaa. Mutta yksi mikä sytyttää vanhan nirsoilijankin on Elämäni biisi. Siinä tunnetut henkilöt kertovat tarinoita valitsemiinsa lauluihin liittyen ja arvailevat mikä biisi on kenenkin. Kaiken ydin on bändin ja solistien loistava musisointi. Näiden esitysten äärellä olen kerran jos toisenkin mykistynyt ihailusta.

Ammattinikin peruina olen laulujen suhteen tekstilähtöinen. Totta kai melodia on tärkeä, mutta sanoissa pitää olla tolkkua. On oltava tarina tai tiivis tunnelataus, pelkkä helskyttely ei kelpaa. Minulle laulu on aina pienoisdraama, jossa joku kertoo jotain. Huumori käy hyvin, epämääräinen haikailu ei. Harmillinen esimerkki viimemainitusta on VIMMAN Vesillä -ohjelmaan kuuluva Meren arvoitus. Hieno sävellys – mutta ne sanat! Laulu on jonkinmoinen ylistys meren äärellä elämiselle. Tekstiä on paljon mutta se ei etene mihinkään, velloo vain samassa ranta-aallokossa. Kuka tätä juttua kertoo? Sekään ei selviä, meren arvoitusta kuvaillaan ikään kuin sivusta katsoen. Epätoivoisen hankala teksti opetella ulkoa!

Lauluteksti voi olla hassu, naiivi, romanttinenkin, kunhan se jättää kuulijalle tunnejäljen. Siis koskettaa jollain tavalla. Muut Vesillä -laulut onneksi täyttävät tämän kriteerin. Kaikki (paitsi tuo ”arvoitus”!) ovat myös tuttuja, radiosta tuhannet kerrat kuultuina mieliin painuneita. Tämä tekee kevätkonsertistamme helposti lähestyttävän, ja se taas antaa pontta myös meille laulajille. Hyvä siitä tulee – ja kaiken huipuksi päästään Vaasaan laulamaan merellisiin maisemiin. Sitä kohti, ohoi!

Ruotsin kansallistrubaduuri (Bellmanin ohella) Evert Taube oli oikea tarinankerronnan mestari. Hänellä on myös hauska henkilögalleria, joka seikkailee viisusta toiseen. Esimerkkibiisi kertoo eräästä epäonnisesta häämatkasta. Hootenanny Singers oli Abba-miesten Bennyn ja Björnin yhtye ennen Abbaa. Mutta miksi ihmeessä pojat jättivät viimeisen säkeistön laulamatta?? -Jos stoorin loppukäänne kiinnostaa, ota kuulolle Tauben alkuperäinen (nimellä Bröllopsresan till Barcelona) tai, selkeämmin artikuloituna, Olle Adolphsonin versio. Mutta tässä siis Benny, Björn & knit ja ”Kultainen lintu”:

Tämän kirjoitti jamatar 2.2.2023.