Toisen kerran syndrooma

 

  • Käyttäjän Marita Jama lähettämä 30. huhtikuu 2009 kello 11:00

Eilen keskiviikkona oli ryhmäni toinen kokoontuminen Steiner-koululla. Ja tapahtui se minkä olen kokenut ennenkin, muissa yhteyksisssä: ”Toisen kerran syndrooma”. Se on sitä että kun ekakerralla kaikki on uutta ja auvoista, toisella kerralla tulee takapakkia. Toiselle tunnille tullessa ennakko-odotukset ovat jo liiankin selvät. Ja sitten ärtyy itselleen kun ne odotukset eivät simsalabim täytykään.

Äänivärkkini pitäisi kaiken järjen mukaan olla jo paremmassa kunnossa kuin viikko sitten. Mutta harjoitukset sujuivat huonommin. En osannut rentoutua eikä ääni vapautunut niin kuin olisi ”pitänyt”. Kuristuskatto tuli ylös mentäessä vastaan kiukuttavan äkkiä eikä auennut millään. Kertaakaan tunnin aikana ei ääni tuntunut kulkevan pakottomasti. Yritin liikaa ja sehän vain pahentaa asiaa.

Alan tajuta että kuudella treenikerralla ei tehdä ihmeitä, sesam ei aukene tässä ajassa mutta saattaa kyllä raottua. Minun pitää ottaa iisimmin ja kohtuullistaa odotukseni eikä kasata itselleni suorituspaineita. Mutta keljutti niin, kun en osannut tehdä mitään niin että tuntuisi siltä miltä piti.

Se hyvä puoli tässä on, että toisen kerran syndrooma on nyt läpikäyty ja tästä eteenpäin suunta on kokemusteni mukaan ylöspäin. Tai ainakin eteenpäin.

Ai, miesten ryhmässä lauletaan ”Kun poijat ne raitilla lauleli”. Eikö meilläkin voisi olla jokin mieltä nostattava harjoituslaulu? Miten olisi ”Sinisiä punasia ruusunkukkia kannan käsissäni…”? Siinä on saman sukuista itsetuntoista uhoa kuin tuossa miesten veisussa. Tekee hyvää tuommoinen rinnan röyhistely silloin & tällöin!

Viimeisimmät postaukset