Erilaisia laulajia – kaikki hyviä!

 

  • Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 13. toukokuu 2009 kello 08:30

Englannin talentkisoissa on toinen toistaan mielenkiintoisempia laulajia mukana. Kiitos miestenryhmästä eilen tulleen vinkin, kävin tutustumassa pariin muuhunkin, kuin mediassa esillä olleeseen Susan Boyleen. Tässä sinulle muutama linkki, jos haluat käydä itse kuuntelemassa mielenkiintoisia, toisistaan erilaisia esityksiä, mutta yhtä kaikki hyviä ja lauluteknisesti oivia:

Videoiden siirto tänne meidän sivustolle oli valitettavasti estetty.

Miestenryhmä esitti eilen tunnin päätteksi tukun hyviä kysymyksiä, ja tässä vielä osaan vastauksia uudelleen. Luulen, että tiedoista on hyötyä myös naisille.

Laulamaan oppii laulamalla. Nyrkkisääntönä voisi sanoa, että kaikki laulaminen, joka tuntuu hyvältä, vie oppimisessa eteenpäin. Kehon rento toimiminen vaatii toistoja ja tottumista. Vierasta laulua on aina aluksi vähän hankala laulaa. Kun melodia tulee tutuksi, on helpompi heittäytyä mukaan rennommin. Itse olen huomannut sekä oman laulamisen osalta että kuorojen kanssa työskentelystä, että laulamisen kanssa päästään oikeasti hommiin siinä vaiheessa, kun kappaleita voi harjoitella ulkoa vaikka pienissä pätkissä.

On olemassa monenlaisia tapoja laulaa ”hyvin ja oikein”. Yhdistävä tekijä on rento hengitys ja äänen virtaaminen vapaasti tuottaen kuulijalle mukavia kuulo- ja tuntemuselämyksiä. Tämä syntyy niistä elementeistä, joita olemme laulukoulussa harjoitelleet: laulaminen lähtee liikkeelle vatsanpohjasta. Ilma virtaa läpi ”avaran kurkun” kurkunpään levätessä alhaalla. Ulostulleessaan ääni saa aikaan resonanssituntemuksia poskipäissä, nenässä, silmissä ja joskus jopa otsassa asti. Ja tyhjä päähän soi parhaiten: sisäänhengityksellä annetaan ilman tyhjentää pää ja avata ontelot (sisäinen hymy, valot silmiin, röörit auki) ja ulostullessa ääni pääsee ”kiertämään ” takaraivonkin kautta 😉

Laulaminen autossa, imuroidessa, töissä ja missä ikinä vain on ok, jos se tuntuu hyvältä. Siinä asiassa sinä olet asiantuntija! Puhuttiin myös hissukseen laulamisesta, kun ei viitsi häiritä naapureita tai muita samassa huushollissa eläviä. Hissukseen laulaminenkin on ok, mutta yleensä silloin jätetään hengityskapasiteetin käyttö varsin vähiile. Laulamisen oppiminen ei ehkä silloin kehity, mutta sen vuoksi ei kannata lasten iltalauluja tms. jättää laulamatta!

Mukavaa päivää kaikille! Illalla jatketaan taas naisten ryhmien kanssa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s