Syksyn ensimmäiset laulukoulut on laulettu

Käyttäjän Jaana Turunen lähettämä 8. lokakuu 2009 kello 09:30

Tiistaina pidettiin viimeiset tunnit avoimen laulukolun ryhmissä. Syysloman jälkeen alkaa vielä yksi naisten ryhmä, johon on lopulta tulossa 25 innokasta laulajaa. Onneksi sain ison salin käyttöömme!

Laulukoulujen lopuksi pyysin ja sainkin taas palautetta. Lämmin kiitos kaikista kommenteista ja kehitysehdotuksista! Mukavalta tuntui se, että lauluinto näyttäisi lisääntyneen laulukoulun myötä. Jatkosuunnitelmia tuntui olevan suurimmalla osalla, jotkut jatkoryhmissä, toiset omissa lauluharrastuksissa ja osa vielä miettii itselleen sopivaa lauluharrastustapaa.

Naisten ryhmässä tuntui olevan erityistä intoa kuorotoimintaa kohtaan. Miehet taas kaipasivat omaa jatkoryhmää mukavaksi muodostuneen porukan ympärille. Molemmat ideat ovat hyviä ja ehdottomasti kehittämisen arvoisia. Laitan vielä tuonne keskusteluosioon avukset kehitysideoista. Jos sinulla on niihin liittyviä ajatuksia, kerro niistä minullekin. Yhdessä saamme aikaan parhaan mahdollisen suunnitelman!

Jatkoryhmissä laulettiin tällä viikolla raikkaasti ruotsalaisittain ja hetkittäin vähän tuskastuneesti Kiiriminnaa. On suuri sun rantas autius alkaa soida jo mainiosti. Olisipa hienoa, jos sitä voitaisiin laulaa pian ulkoa… Silloin päästäisiin paremmin nauttimaan upeasta harmoniasta ja keskittymään laulamiseen paperin katsomisen sijaan.

Ensi viikolla vietetään syyslomaa, mutta sitten jatketaan taas täydellä tohinalla. Uusia lauluja on luvassa ja uusia laulukoululaisia myös. Kun vielä löytäisi uuden sopivan laulutilankin…

Viimeisimmät postaukset