Käyttäjän Marita Jama lähettämä 29. syyskuu 2010 kello 16:00

Olen ennenkin hehkuttanut musiikin suurenmoisesta kyvystä säilöä ja herättää muistoja. Nyt nousi taas esiin nostalgisia kuvia, kun klubilla laulettiin Dingon Autiotaloa ja Irwinin Rentun ruusua. Dingo-kuumeen aikaan olin itse jo roimasti yli-ikäinen heiluttelemaan sifonkihuiveja, ja tyttäreni olivat reippaasti ali-ikäisiä. Mutta eihän tätä bändiä voinut välttää kuulemasta. Erään helteisen kesän tunnussäveleksi tuli Levoton Tuhkimo, joka soi mökillä matkaradiosta lähes tauotta…

Rentun ruusu puolestaan toi mieleen kohtaamiseni Vexin ja Irwinin kanssa. Eräänä päivänä kävelin sisään Vexi Salmen levykauppaan ja kysyin häneltä, tietäisikö hän ketään joka opettaisi minua soittamaan kitaraa. ”No on tuolla takahuoneessa yksi”, sanoi Vexi. Sieltä saapasteli Irwin Goodman ja suostui hommaan. Kitaratunnit pidettiin kansalaisopiston (vanha puutalo) kellarissa, jossa Irwin Depraveds-bändeineen muutenkin treenaili. Hän kertoi haaveestaan, että voisi joskus ansaita musiikillaan itselleen valkoisen flyygelin. Sen hän myös sai – ja taisi menettääkin. Tämä kaikki tapahtui vähää ennen kuin Irwin pääsi tekemään ensilevynsä. Hän muuten ei alun perin suinkaan laulanut nenäänsä, vaan honotus keksittiin Bob Dylanin ja folk-tyylin innoittamana.

Kylläpä helpotti, kun Jaana antoi luvan laulaa Orjakuoron kriittisissä kohdissa oktaavia alempaa, jos ei muuten suju. Mieluummin käytänkin tätä konstia kuin vain aukoisin suutani ja olisin laulavinani. Orjakuoro on kyllä hieno, melodista Verdiä kauneimmillaan. Hieno tulee myös Kuolleista lehdistä, kun saamme stemmat ojennukseen. Äänten punoutuessa yhteen syntyy hiveleviä harmonioita (lieköhän termi oikea). Pieni musiikin keskeisiä käsitteitä avaava tietoisku muuten olisi tervetullut jossain välissä. Ainakin minua kiinnostaa mitä mikäkin termi pitää sisällään. Musiikki on yksi niitä asioita joita olisin halunnut opiskella, mutta valitsin toisin. Ehkä sitten seuraavassa elämässä…

Jaana usutti ehdottamaan toivelauluja. Siispä uudistan Jambalaya-toiveeni. Se biisi svengaa kuin hirvi, ”tuoretta” ilmaisua käyttääkseni. Ja Steiner-koulun piano soi jo valmiiksi kuin saluunapiano. Jottapa joskus, kun kaipaamme jotain ripeää ja räväkkää, heitettäiskö Hank Williamsin raikulibiisi Jambalaya!

Kommentoinut Jaana Turunen 29. syyskuu 2010 20:49

Hienoa Marita! Harmonia on ihan oikea sana ja Jambalaya voitaisiin laulaa, jos löytyy kirjoista. Tarkistan asian. Hyvä idea tuo termsitön avaaminen. Pitäisi varmaan ottaa viikon termi -systeemi käyttöön ja kerätä ne kaikki pikku hiljaa tänne tarkastettavaksi. Keksin jo uuden sovelluksenkin, jota voisi hyödyntää…