Elvis Aaron Presley oli hitonmoinen laulaja ja esiintyjä, vielä Vegas-kautensa alussakin. Tämä ilmenee loistokkaasti Baz Luhrmannin uudessa dokumenttileffassa, jonka materiaalina ovat kadonneiksi luullut konsertti- ja haastattelutaltioinnit. Pitihän se raina käydä Kuvakukossa katsomassa! Ja vaikka Las Vegas-Elvis ei ole ”minun” Elvikseni, pakko myöntää että hyvin äijä veti, oli vielä sähäkässä kunnossa ja johti suvereenisti orkesteriaan ja koko show’ta. Se ääni ja eläytyminen! Musiikkia päästä jalkoihin koko mies. Bluesia, gospelia, kantria, balladeja, rock’n’rollia… kaiken hän osasi. Se, miten rockin kuningas mureni viimeisinä vuosinaan, ei kuulu tähän elokuvaan – ja hyvä niin. Leffa oli sytyttävää katsottavaa ja kuultavaa, vaikken niistä prameista esiintymisasuista edelleenkään tykännyt. Ei kunkku olisi moisia hepeniä tarvinnut!

Mummireissulla Tampereella näin toisen kuninkaan, Filipin, Verdin Don Carlos -oopperassa. Pääsin katsomaan ensimmäisen kenraaliharjoituksen Tampere-talolla. Harmillisesti kuninkaan roolin laulava Mika Kares oli kai laulamassa jossain muualla Euroopassa. Tähtibassolla riittää vientiä. Nuori sijainen lauloi, vielä kokematon, ja olemukseltaan lähempänä Anssi Kelaa kuin majesteettia. Mutta molemmat daamit, kuningatar Elisabeth ja prinsessa Eboli (Marjukka Tepponen ja Maria Turunen), vakuuttivat rooleissaan ja lauloivat hienosti. Armeniasta lainattu sankaritenori Tigran Hagobyan nimiroolissa hoiti myös homman kotiin. Mutta ohjaaja Tuomas Parkkisen näkemys teoksesta oli… no, outo. Jätti katsojalle paljon kysymyksiä ja hämmentyneen olon.

Suomen euroviisukin sitten valittiin Nokia-areenalla. Minulla ei ollut viisuehdokkaissa yhtään suosikkia – ehkä lähimmäs pääsi Komiat -bändin hertsy tanssilavarallatus. Mutta sehän ei tietenkään äänestystä voittanut, vaan potin korjasi ylivoimaisesti duo Pete Parkkonen & Linda Lampenius. Huhhuh! Pitääkö sen Peten esitellä rintakarvojaan ja Lindan kyykkiä ja kiemurrella, vaikka on ihan hyvä viulisti? Euroviisut on ajat sitten eksynyt kauas alkuperäisestä ideastaan löytää paras laulu. Olen kuitenkin kisaa iät ajat seurannut enkä henno luopua perinteestä. Kisalähetysten tullen istun taas kotikatsomooni kynän, lehtiön ja eväiden kanssa viettämään pitkää iltaa. Annan omat pisteeni kipaleille ja seuraan miten ne pärjää. Jännää!

Näin talvilomaviikolla huilataan kuoroharjoituksista ja kuka mistäkin. Tauko tekee varmasti hyvää – tosin viimeistä treenitaltiointia tulee varmaan tsiigatuksi ja laulujen sanoja kertailluksi. Hissun kissun edetään, huhtikuu lähenee…

Nyt puuttuu enää loppubiisi. Ei Elvistä, ei oopperaa, ei euroviisua, vaan jotain aivan muuta. Tämä tuli vastaan nettiä selatessa ja hämmästytti meitsin kerta kaikkiaan. Nuori ja tuore Doors-yhtye Hollywood Bowl’issa v. 1968. Että osaavatkin valkonaamat soittaa ja laulaa bluesia!!

Tämän kirjoitti jamatar 3. maaliskuuta 2026.