Käyttäjän Timo Oranen lähettämä 21. marraskuu 2010 kello 09:27
Aktiivinen laulaminen, pitkästä aikaa, alkaa tuntua myös kehossa. Tunnen itseni virkeäksi ja energiseksi kaamoksesta huolimatta. Laulamisen tuottama ilo irrottaa hienosti arjesta. Olen elänyt konserttia uudelleen keskusteluissa erilaisten ihmisten kanssa mutta tänä aamuna mieleeni nousi ajatus, joka on ylitse muiden: Onnistunut esiintyminen lisää laululle=musiikille omistautumista. Mahdollisuuksia on paljon sekä kuunteluun että tekemiseen. Levyhyllystä löytyi levyllinen Jorma Hynnisen aarioita, jotka piti HETI saada puhelimen muistiin kuunneltavaksi sopivan hetken tullessa. Konsertti tarjontaa on myös riittävästi ennen joulua.
Lauluklubin osalle esittäisin haasteen: opetellaan 10 laulua ulkoa, niin hyvin, että seuraavassa karonkassa LAULETAAN. Ennen ruokaa, ruokailun välissä ja lopussa.
PS. Jaana: Onko joululauluihin huilustemmoja?
Kommentoinut Jaana Turunen 21. marraskuu 2010 09:52
JES JES JES!!! Hyviä ideoita ja biisitkin löytyvät! Ja jos ei löydy huilustemmoja, tehdään sellaiset. Joululaulajaisiin löytyy jo jotain. Tuonko nuotit huomenna? Oma blogi tulee, jahka selviän kirjoittamaan hieman pidemmin. Torstai-illan huumasta tokeneminen jatkuu…