Kesä meni ja tässä ollaan taas, blogin äärellä. Tervehdys teille, molemmat lukijani! Tämän ”vitsin” lainasin Maisteri Lindgreniltä, heh heh. – Alkuun pari sanaa kahdesta elokuun lopun tapahtumasta:

27.8. koin Musiikkikeskuksella Amadeus LIVE-elämyksen. Kuuluisa leffa siis näytettiin live-musiikin kera. Kaupunginorkesteri soitti ja meidän Jaanan valmentama kuoro lauloi. Voi veljet, että oli hieno esitys! Erik Ochsner johti musiikkiosuudet millintarkasti sisään, ja sointi oli muhkea. Etukäteen olin skeptinen, jaksaisiko monesti nähty leffa vielä innostaa. Mutta näin tarjoiltuna se sai uusia sävyjä ja vanhatkin muistikuvat kirkastuivat. – Ja se Tom Hulcen nauru!! Juuri tuohon tapaan Mozart-veijari varmaan aikanaan kikatti…

29.8. avattiin torille pykätty uusi uljas esiintymislava. Ja lavan testasi heti alkufanfaarien ja puheen jälkeen Mieskuoro Kuopio-Kvartetti, kenenkäpä muun kuin kapunsa eli meidän Jaanan johdolla. He esittivät ohjelmistonsa kevyempää laitaa, ja yleisö tykkäsi. Lava on valtava – vie aikansa että silmä tottuu sen massiiviseen läsnäoloon. Mutta siinä se nyt on ja pysyy, ja tekniikka on viimisen päälle. Screeit ja kaikki. Kiittäkäämme niitä, jotka tämän saivat aikaan!

Ja sitten asiaan: 1.9. käynnistyi VIMMA-kuoron syyskausi Alava-talolla. Paikalle oli saapunut monta uutta naamaa kokeilemaan, millaista meidän kuorossa on. Jaana kertoi heti kättelyssä kylmät faktat: harkat alkaa täsmällisesti, ja laulut opetellaan ulkoa. Kurinalaista hommaa, muttei ryppyotsaista. Tehdään joulukonsertti Kaupungintalolle yhdessä Mieskuoro Kuopio-Kvartetin kanssa, ja omat konserttimme (kolme kaikkiaan!) ovat huhtikuussa Lumitilla. Teema: lauluja Välimeren maista.

Aloitettiin. Illan mittaan ehdittiin haarukoida viittä laulua. Alku on aina hirveää haipakkaa, kun stemmat pitäisi muka laulaa melkein kertakuulemalta. Mutta apuäänitteet tulee nettiin, jahka Jaana ehtii niitä värkätä. Hyvät on lähtötunnelmat – ainakin minulla, joka olen saanut olla biisejä ehdottamassa. Kuten Jaana sanoi, minä aina yritän ujuttaa listalta pois niitä kaikkein tutuimpia (eli kuluneimpia), hän taas yleisöä ajatellen ujuttaa mukaan muutaman tuiki tutun tärpin. Niinhän sen tietysti pitää ollakin. Yleisö haluaa kuulla suosikkejaan, ja jos esiintyjä ei tätä noteeraa, esitykset loppuu lyhyeen. Parasta on raikas kombo turvallisia lemppareita ryyditettyinä erikoisemmilla jutuilla, jotka pitävät kuulijat valppaina. Se friskaa kummasti, kun ei aina heti tiedä mitä tulee seuraavaksi!

Konserttiohjelman mahdollisista puheosuuksista ei minulla niiden kirjoittajana ole vielä harmainta haisua. Täytyy muhitella ja makustella lauluja, niin sieltä ne ideat alkaa nousta – jos on noustakseen. Vielä ei ole käynyt niin, että nostaisin tassut pystyyn mahdottoman edessä. Toivon ettei niin käy nytkään. Mutta se on varmaa, että mitään ”ihmissuhdedraamoja” ei tällä kertaa tulla lavalla näkemään. Ehkä enempi tyyliin ajatus sieltä, toinen täältä. Laulujen tuomat tunnelmat ja mielikuvat ovat lähtökohta.

Elokuun kuutamot menivät jo, mutta tämä kuutamobiisi on pitkään odottanut vuoroaan päästä jamatar-blogiin. Tässä se vihdoin tulee: Remu Aaltosen ihan omatekemä, rouheasti keinahteleva zibale nimeltäänTäysikuu.

Tämän kirjoitti jamatar 2. syyskuuta 2026.