Mykkänä Sokeain koululla; ensimmäinen laulukoulutunti

Käyttäjän Minna Jaakkola lähettämä 13. helmikuu 2011 kello 19:36

Saavun Sokeain koululle melkein mykkänä. Ensimmäinen laulukoulutunti on alkamassa.

Laulamisessa ei sinänsä pitäisi olla mitään pelättävää, olenhan harrastanut klassista yksinlaulua useita vuosia. Mutta aktiivisista laulutunneista on jo useita vuosia ja Sokeain koulun rappusia noustessani muistan, miksi harrastamisen aikanaan lopetin. Hirveä itsekritiikki. Mitä lähemmäksi tutkintosuorituksia tultiin, sitä varmempi olin päätöksestäni. Lopetan laulamisen.

Laulukouluun osallistuminen on kai siis kohdallani vähän samanlaista terapiaa kuin kolarin ajaneilla ensimmäisen kerran ratin ja penkin väliin vääntäytyisi. Tai korkeanpaikan kammoiselle kipuaminen heiluvaan näkötorniin.

Onneksi tunnen opettajamme Jaanan jo ennastaan. Olen nähnyt hänen tekevän töitä, osallistunut joihinkin työyhteisöille järjestettyihin Laulutaukoihinkin. Laulanut ja ennen kaikkea nauranut mukana. Jaanalla on uskomaton kyky innostaa mukaan heidätkin, jotka ovat astuneet laulusaliin vakaan päätöksen tehneenä, etteivät aio suutaan avata kuin korkeintaan haukotellakseen. Ja vaikka tunnen Jaanan tavan tehdä töitä ja olen nähnyt tilanteita omin silmin livenä, pelkään että kuitenkin joudumme laulamaan tilassa yksin muiden arvioidessa ja arvostellessa.

Niin ei todellakaan käy. Ensimmäinen tunti juoksee kuin siivillä. Jaanan tahti on rento, mutta kertakaikkisen rivakka. Vaikka ryhmän muodostaa varmasti hyvinkin kirjavan laulutaustan omaava sakki, äänenavausharjoituksia tehdään kuin ammattilaiset konsanaan. Harjoitellaan ylä-ääniä ja kokeillaan alaääniä. Artikuloidaan selvästi ja seuraavassa hetkessä jo torjutaan turpajumppaa viinipullonkorkki suussa. Vaikka uutta asiaa tulee vauhdilla, Jaanalla on myös hienoja ja helppoja mielikuvaharjoituksia äänenkäytön tukemiseen oikealla tavalla; äänenavauksia ei esimerkiksi tulisi tehdä sävelkulkuja monotonisesti lasketellen, vaan ”valot päällä”, silmät kirkkaana jotain tunnetilaa itsestään välittäen.

Muistan pitkästä aikaa, että laulaminen on monella tapaa myös fyysinen suoritus. Hengityksen tukilihaksia etsiskellessä syvät vatsalihakset saattavat alkuun jopa kipeytyä. Korkeiden äänien rimakauhua vastaan taistellessa voivat jopa kainalot kastua. Mutta onnistuminen ja ilon tunne – ne vapauttavat kehossa ihan samanlaisen endorfiinipilven kuin hyvä jumppatunti ikään. Ei Jaanaa olisi turhaa laulun Les Millsiksi nimittääkään.

Lähden ensimmäiseltä laulutunnilta pois huomattavasti pirteämpänä, vapautuneempana ja rentoutuneempana kuin olin sinne tullessani. Pumputan kotimatkalla autostereoita kuin teini ikään ja laulan antaumuksella Lady Gagan suohon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s