Hajahavaintoja

Käyttäjän Marita Jama lähettämä 31. maaliskuu 2011 kello 16:40

Sappermentti kun en päässyt nuottikouluun… Mutta maanantaina laulettiin taas porukalla pontevasti poimintoja Kultaisesta laulukirjasta. Rempseää puolta edustivat Rempallaan (tällä kertaa ilman vihnettä kurkussani!) ja Väärä vitonen, joka on varsinaista artikulaatio-akrobatiaa. On aika konsti laulaa nopeassa tempossa ja samalla sanat selkeästi ääntäen. Kupletöörit sen osaavat. Tunnelmaosastolta otettiin kerraten Akselin ja Elinan häävalssi ja uutena Muistatko Monrepos’n. Ja taas konsti: miten laulaa hiljaisella volyymilla äänen intensiteetin vähenemättä. Siis tuen täytyy pysyä eikä ulos tuleva ääni saa hapertua eikä hailakoitua. Joo-o. Ei ole helppoa laulaa kovaa eikä hiljaa. Minä tahtoisin oppia hallitsemaan molemmat.

Monrepos liittyy isäni nuoruuteen. Siellä puistossa hän valoisina kesäiltoina mahtoi käyskennellä mielitiettyineen. Silloin vanhaan aikaan, ennen sotaa. Minulle Monrepos on vain tunteellinen laulu, jonka lapsena kuulin usein radiosta Annikki Tähden esittämänä. Hänellä muuten on ihailtavan puhdas ja omasointinen ääni, josta ei voi erehtyä. Omaan sointiinhan luulisi jokaisen laulajan pyrkivän, mutta nämä nykyiset popparit kuulostavat liian usein samasta tuutista tulleilta. Sama äänenmuodostus ja fraseeraus, johon usein liittyy nenäsointi ja yritys olla ”cool”. Mitä tulee cooliin, viileän välinpitämättömään laulutapaan, ylittämätön siinä lajissa on Astrud Gilberto. Hän kehitti eleettömyydestä tavaramerkkinsä – ja tuli maailmankuuluksi.

Kaupungintalolla oli viime sunnuntaina viehko konsertti: Sini Tuomisalo lauloi venäläisiä romansseja ja neuvostoajan elokuvasävelmiä. Vanha rakkauteni venäläiseen laulumusiikkiin leimahti taas kun sai ravintoa. Mollikansaahan me olemme molemmat, slaavit ja suomalaiset. Pidin myös laulajan kirkkaan kauniista äänestä, jossa ei ollut mitään häiritsevää. Ei makeilua eikä liikaa vibratoa. Useammin tällaista Kuopioon!

Kirjastosta lainaamiani Bollywood-iskelmiä kuunnellessa koin yhtäkkisen ahaa-elämyksen: mustalaisten tavassa liu’uttaa säveliä laulaessaan on jotain samaa kuin näiden intialaisten tyylissä. Ja miksipä ei olisi, onhan Intia mustalaisten alkukoti! Minusta tämä on hauska havainto, vaikkei olisikaan musiikkitieteellisesti tosi. Mutta minä KUULIN sen omin korvin. Ja kaikki tällaiset ilmiöt kiinnostavat minua kovasti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s